SIVUT

12/17/2017

Kierrätysfarkuista vielä kahdet lapaset pukinkonttiin




Lapasia, lapasia: niitä tässä on nyt olen pyöritellyt kaikki vapaat hetkeni viimeisen viikon aikana. Sain päähäni ommella ensimmäisen kierrätysfakkulapasparin seuraksi muutaman parin lisää ja tässä ne nyt ovat.

Pari vuotta sitten hankkimani saumurin yhtenä lisäominaisuutena on mahdollisuus rullapäärmeen ompeluun ja sitä vihdoin kokeillakseni, päädyin suunnittelemaan toisiin lapasiin ruusukkeet. Laiskuuttani en jaksanut katkaista neljästä saumurilangasta kahta ja rullapäärmeen leveys määräytyi siten kolmilankaiseksi. Jo etukäteen tiesin että kahden langan päärme olisi ollut sirompi, mutta ihan kauniiksi tuo kolmilankainenkin käytännössä osoittautui.

Ompelin molempien noin 2cm leveiden kaistaleiden reunat rullapäärmeellä ja rypytin toisen reunan kapealla kuminauhalla. Ohje ruusukkeen tekoon löytyi Mekkotehdas -kirjasta, mutta jälleen laiskuuttani sovelsin ohjetta niin, että korvasin poimutuslangat kuminauhalla. Farkku on kankaana niin jäykkää, ettei lankojen avulla rypyttäminen olisi ollut edes toimiva ratkaisu ja kuminauha toimii tehokkaasti tässä tehtävässä.

Molemmat lapaset on vuorattu kevytvanulla, kiitos ystäväni, joka lahjoitti minulle jättimäisen rullapakan heidän tuotannostaan jäänyttä ylijäämää. Vanua on oikeasti niin paljon, että siitä riittää materiaalia koko loppuelämän lapasiin. En voi kuin nauraa omalle sulovileenilleni ja kiittää puolisoani siitä, että hän antaa luovuuteni tarpeiden määritellä tilankäyttöämme. Kohtuus ja järki eivät taas ole läsnä, kun kyseessä on käsityömateriaalit ja vielä ilmaiseksi saadut. Kiitos Mari, pakka on nyt osa parvekkeemme sisustusta!












12/07/2017

Rakkaudesta Marimekkoon - raikastettu tasaraita





Henrillä oli noin kuukausi sitten eskarissa valokuvaus ja minä heräsin hyvin viimetingassa, eli klo 22 edellisenä iltana, siihen että pojalla ei ole kuvaan päälle puettavakseen mitään siistiä. Tätä mieltä olin siis itse. Kaikki aikaisemmin ompelemani paidat ovat niin kovassa käytössä, etten kokenut niitä riittävän siisteiksi ja kauluspaitoja ei meidän poikien kaapeista löydy. 

Siinä sitten yömyöhään pengoin kangasvarastoni, valitsin Marimekolta ostamani musta-valkean tasaraita -trikookankaan ja leikkasin pojalle jälleen Noshin paitakaavaa hyödyntäen puseron. Kankaan valittuani havahduin siihen tosiasiaan, että lapsellani taitaa olla joka ikisessä päiväkodin kuvauksessa päällään jokin Marimekon tasaraita. Kuosia ja päiväkotikuvia "uudistaakseni" leikkasin etu ja taka-kappaleet siten, että kappaleiden keskelle syntyi sauma ja kohdistin raidoitukset kuvien esittämällä tavalla. 

Siinä se paita sitten syntyi puoleen yöhön mennessä ja pojalla oli siistiä päällepantavaa aamulla. Sittemmin pusero on toimittanut kauluspaidan/ siistinpaidan virkaa jo muutamaan otteeseen. Ajattelinkin että tasaraita -paidan voi virallistaa meidän perheen lasten siistiksi pukeutumiseksi. Tomas, joka ei tätä nykyä halua pukea päälleen mitään uutta, on valinnut myös luottokuosikseen raidat. Onneksi meillä on niitä kaapissa riittävästi Marimekolta ostettuna, serkuilta saatuina ja itse ommeltuina.







12/06/2017

1978 -farkkulapaset



Kiitos itsenäisyyspäivän ja auringon, sain vihdoin viimein kuvattua jokusen syksyn aikana ompelemani tekeleen. Tässä ensimmäinen uusista innostuksen kohteistani: ommellut lapaset ja vielä kierrätysfarkuista tehdyt. 

Voi onnea tätä ideaa! Olen suunnitellut näiden protokappaleiden jälkeen jo useamman erilaisen ja jahka löydän aikaa, niin ompelen näitä lisää. Käyttäjäkunta ei oikein ole vielä selvillä, mutta puolisoni on ainakin tilannut itselleen yhdet.

Aloitin lapasten ompelut käyttämällä Puuhakaspajan -lapaskaavaa, mutta totesin kaavan ainakin omaan käteeni aivan liian leveäksi. Otinkin sitten opikseni kahdesta ommellusta lapasparista ja suunnittelin omaan käteeni sopivamman mallin näihin farkkuversioihin. Ne ensimmäiset ja liian leveät lapaset jätin kuvaamatta: eivät nimittäin miellytä omaa silmääni lainkaan kuosin puolesta. Nämä farkut sen sijaan ovat ihan omat suosikkini. Täytyy nyt vain taas toivoa että niiden saaja myös pitää niistä. 

Vuoritin lapaset fleece-kankaalla, jota on jäänyt yli Henrin fleece-leggareista. Lapasten resori on tilattu Paapiiltä ja se on väriltään sekä nimeltään "mustikka". 



Paljon Onnea Suomi 100-vuotta!




Sinistä, valkoista, tyrskyjä, aaltoja, valkeita hankia, valkeita öitä, sinisiä järviä, sinistä taivasta, myrskyävää merta, revontulia, pakkasta, Myrskyluodon Maijan säveliä, vapauden värejä, itsenäisyyttä ja 100 vuotta vapautta -tästä kaikesta on leipomani juhlakakku tehty.

Omat "Suomi100" -tekeleeni rajoittuvat tähän kakkuun. Ajatuksena oli tehdä yhtä sun toista, mutta mikään suunnitelma ei projisoitunut itse tekemiseksi ennen eilistä iltaa ja kakun leipomisen aloitusta. Joskus näin.

Kakun täytteeksi tein mustikkarahkamoussen sekä kaardemummalla maustetun vaniljakreemin pitkälti Valion sivuilta löytyviä ohjeita noudattaen. Hyvin sopivat yhteen nämä kaksi kerrosta kera mustikkahillon!

Näine makuine toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!









10/20/2017

Hunajainen Kamomillaheppa







Mekkoa pukkaa ja tällä kertaa koossa 98/104 cm. 

Lilja on aivan ihastunut heppoihin ja minua jäikin harmittamaan etten tehnyt tästä Majapuun Kamomillaheppa -luomutrikoosta pienempää kokoa. Ompelin mekkoa keskiviikko ja torstai-illat ja ompelun jäädessä keskiviikkona kesken, Liljan iltapesujen painaessa päälle, tyttö olisi halunnut pukea keskeneräisen koltun päälleen jo ennen sivusaumojen kiinni ompelua. 

Onneksi kaapista löytyy toinen pala vastaavaa kangasta harmaalla värityksellä. Täytyy ottaa kangas piakkoin työn alle ja tehdä siitä tähän hetkeen sopivampi koko. Tämän version laitan jälleen mekkolaatikkoon tulevia aikoja odottamaan.

Kaava on Mekkotehdas -kirjasta ja nimeltään Katariina.










10/15/2017

Hillaherkku ensi kesää odottamaan





Ompelu itsessään on jo ilo, mutta se on sitäkin suurempi ilo silloin, kun kauniista kankaasta saa leikkausvaiheessa pihistellen yhden suunnitellun vaatteen sijaan kaksi. 

Niin kävi tämän Ainolan Hillaherkku -joustocollegen kanssa. Olin jo ajat sitten suunnitellut ompelevani Liljalle kankaasta hupparimekon ja sitä leikatessani sain kuin sainkin aseteltua kaavat niin, että jämäpaloista riitti vielä kangasta tähän lyhythihaiseen mekkoon. 

Mekon kaava on jälleen Ottobre Designin lehdestä 1/2015 Birdie, Birdie, sillä muutoksella että tein mekkoon kankaan riittämättömyyden vuoksi lyhyet hihat.

Hupparimekko odottaa vielä ompelijaansa, mutta eiköhän sekin tässä lähipäivinä synny.



Paratiisi Maija -empiremekko





Tässä minun touhussani ei ole mitään järkeä: ompelen varastoon Liljalle mekkoja neljän vuoden päähän. Tässä touhussa ei ole järkeä etenkään siksi, että me emme tahdo mahtua asuntoomme muutenkaan, saati sitten näiden minun kasvavien varastojeni myötä. Mutta koska jokaisella on harrastuksensa, en aio potea tästä huonoa omatuntoa.

Rakastan näiden mekkojen tekemistä ja koska Lilja ei missään nimessä tarvitse montaa vaatekappaletta per kokoluokka, on minun siirryttävä suurempiin kokoihin. Suuremmasta koosta esimerkkinä nyt sitten tämä Verson Puodin Paratiisi Maija -luomutrikoosta ompelemani mekko kokoa 110/116 cm. Täytyy todella toivoa että tyttäreni kelpuuttaa näitä mekkoja päällensä siinä vaiheessa kun niiden aika oikeasti on, tai sitten minun täytyy vain ryhtyä toteuttamaan suunnittelemaan pop up -kotimyyntiä ystäville ja tuttaville.

Ostin kankaan vuoden alussa kankaiden yö -myynnistä ja koska minulla on paha tapa tilata kankaita vailla suunnitelmaa itse vaatteesta, tulen usein ostaneeksi niitä joko 1m tai 2m mittaisen pätkän. Ajatteluni kulkee seuraavaa latua: 1m silloin kun kangas on selvästi lasten vaatteeksi sopivaa ja 2m silloin kun ajattelen tekeväni siitä jotain itselleni. Tätä kangasta oli siis kaapissani 1 metrin pala ja  mekon kokokon määräytyi sen mukaan: hukkapaloja kun en kaappiini halunnut pyörimään.