Jouluhepuli alkakoon! Esikoiseni heräsi jo tänä aamuna klo 06:15 vain tarkistaakseen ettei tonttu ole jo käynyt vuorokautta liian aikaisin laittamassa jotakin hänen joulusukkaansa. Ensi yönä saattaa uni olla pojalla vähissä ja ennustan että hän herää jo keskellä yötä varmistamaan sukan sisältöä ja tontun liikkeitä.
Joulukalentereiden krääsäsisältöihin kyllästyneenä neuloin kaksi vuotta sitten Henrille suuren joulusukan ja täytin sitä silloisen melko vaatimattoman kalenterin ohella joka yö. Sukan sisällön keksiminen osoittautui työlääksi ja kalliiksi touhuksi ja yritin luopua siitä jo heti seuraavana jouluna siinä uskossa ettei Henri muistaisi joulusukan olemassaoloa. Tottakai 3-vuotias oli painanut sukan mieleensä ja kyseli sen perään heti viime vuonna ensimmäisen kalenteriaamun jälkeen. Yritin esittää tuolloin ettei sukkaa otettaisi käyttöön, mutta turhaan. Seuraavaksi ajauduin selittämään ettei 1-vuotias pikkuveli tarvitse omaa sukkaansa, sillä tonttuhan voi sujauttaa lahjat samaan sukkaan. Tästä seurasi hämmästely siitä, että miten hän erottaisi kumpi mahdollisista lahjoista on hänelle ja kumpi Tomakselle. Vakuutin tuolloin että hän kyllä huomaisi, sillä tonttu on viisas ja osoittaa lahjat iän mukaan. Onneksi tuo selitys kelpasi pojalle.
Tänä vuonna päätin varmistaa etten joudu selittelemään tontun mahdollisten liikkeiden ohella muuta ja kudoin viimetingassa viime viikolla Tomakselle oman punaisen sukan. Sukan valmistuttua hoksasin että onhan minun tehtävä myös Liljalle sukka tai muuten ajaudun jälleen samaan selittelykierteeseen.
Punaisten lankojen vähyyden ja aikapulan vaivaamana keksin kaivaa esiin lankavarastojeni uumenista 20 vuotta sitten aloittamani ja kesken jättämäni lumihiutalevillaneuleen ja ommella siitä Liljalle oman sukan. Hetken jo neuletta katsellessani suunnittelin sen loppuun neulomista, mutta "onneksi" olen tullut käyttäneeksi siihen varatut langat suureltaosin jo muihin projekteihin. Vähän jäi kyllä harmittamaan, sillä näköjään kerran hylätty saattaa näyttää 20 vuoden jälkeen taas kauniilta.
Neuleen mallin innoittajana toimi tuolloin 20 vuotta sitten ne kauniit kirjoneuleet, joita me suomalaiset kannoimme Tallinnan matkoiltamme. Muistan suunnitelleeni neuleen ruutupaperille ja neuloin sitä kainalomittaan, jonka jälkeen työintoni lopahti. Florica -lanka oli niin hidasta neuloa ja kainalomittaan saakka neuletta pystyi neulomaan ympäri ainaoikein neuleena. Nurjan puolen neulominen hidasti työtä niin, että se jäi lojumaan keskeneräisenä. Isäni taisi myös muistaakseni tuoda juuri noihin aikoihin minulle hyvin samanlaisen puseron Tallinnasta tuliasiksi ja se täytti lumihiutaleneuletarpeeni sillä erää. En tullut kuitenkaan purkaneeksi neuletta ja taisin varastoida sen vanhempieni kotiin noin 19 vuodeksi. Hyvä niin, sillä nyt sille tuli käyttöä.
Sukkien sisällön suhteen tein tänä vuonna lego -ratkaisun: ostin kullekin lapselle legopaketit, jotka jaan sukkiin per päivä. Viimeisenä päivänä sukista löytyy sitten ohjeet legojen kokoamiseen. Saa nähdä toimiiko tämä idea. Poikia saattaa alkaa tympiä yksittäisten legopalikoiden saaminen, mutta Liljaa eivät legot harmita: uusi legopalikka tutkittavaksi ja maisteltavaksi per päivä sopii hänelle oikein hyvin!
