Kalastus- ja mökkipäiväkirja isälleni

Toinen käsityökouluni kirjasidontaviikonloppu sujui lähtökohtaisesti yhtä tuskaisissa merkeissä kuin ensimmäinen. Materiaalien hankita työtä varten oli osoittautunut hankalaksi. Olin yrittänyt usean viikon ajan etsiä ei virka-aikaan auki olevista liikkeistä kuten Hobby Pointista ja Sinellistä papereita sekä kluuttia onnistumatta siinä. Kluuttia ei ollut tarjolla missään ja paperit olivat joko niin kalliita, etten raaskinut hankkia niitä tai kooltaan sopimattomia. Ajatuksenani oli tehdä A4 kokoinen muistikirja ja jostain kumman syystä A3 kokoista paperia oli hyvin hankala löytää. A4 -kokoa oli kyllä runsaasti tarjolla, kuin myös pienempiä kokoja. Googlaamalla en myöskään ollut onnistunut löytämään yhtään verkkokauppaa, joka myisi kirjasidontaan tarvittavia välineitä ja tarvikkeita. 

No, lopulta kävi ilmi että huonosti olin hakuni tehnyt. Viikonlopun kurssin vaihduttua lauantaiksi, kurssikaverini toi tietoa Tampereen käsityömessukäynniltään verkkokaupasta, jota aion hyödyntää tulevissa projekteissani. Pikkusitomo Kirjanen Hämeenlinnassa näyttää myyvän kaikkea mahdollista kirjasidontaan tarvittavaa.

Paperit tulin lopulta ostaneeksi Hobby pointista. A3 kokoista Fabriano scetsh paperia, 90 g/m2. Piirustukseen sopiva paperi valikoitui syystä, että ajatuksenani oli tehdä kalastusmuistikirja isälleni mökkikäyttöön ja hänellä on tapana myös piirtää muistikirjoihinsa. Skets -paperin ongelmaksi osoittautui kirjaa tehdessä väärä kuitusuunta, josta päätin lopulta olla välittämättä. Jos kirjan sivut tulevat tulevaisuudessa kipristymään, niin kirpristyköön. Niin hankala oli materiaalinhankintaprosessi.

A4 kokoisen kirjan sitomiseen alusta saakka menikin sitten koko perjantai ilta ja lauantai päivä. Kluuttikankaan sain onneksi opettajamme materiaalivarastoista ja kannen päällystykseen käytin puolisoni 12 -vuotta sitten Nepalista tuomaa loktapaperia. 

Nepalilainen käsintehty loktapaperi on lukemani mukaan lujaa ja se kestää hyvin kosteutta, hyönteisiä ja hometta. Epäilin kuitenkin paparin kestävyyttä liimauksessa (liima levitetään koko kansipaperin alueelle) ja päädyin vahvistamaan paperin kankaisella tukikankaalla, jonka silitin kiinni paperiin. Vahvistus osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä loktapaperi oli tämän jälkeen helppo käsitellä ja se sieti hyvin suurehkoa liimamäärää. 

Kääräisin kirjan valmistuttuaan joulupaperiin ja annoin aattona isälleni lahjaksi. Lahjan saaja tuntui olevan tyytyväinen lahjaansa. Hyvä niin!

Kirjasidonta - tuskailua ja ihastusta

 

 

 

Suhtauduin käsityökouluni kahteen kirjansidontaviikonloppuun lähtökohtaisesti jokseenkin väsynein tunnelmin. Neljännen syyslukukauden alettua olen tuntenut usein motivaation puutetta kouluni loppuun suoritusta kohtaan. Tiedän että tunne johtuu lähinnä kahdesta syystä: aikani ei millään tällä hetkellä tahdo riittää perheen ja päivätyön ohella käsitöiden tekemiseen ja siksipä toisaalta haluaisin keskittää kaikki ne pienet käsityölle vapaat hetket töihin, joiden tekemistä kaipaan. Kirjasidonta ei lähtökohtaisesti kuulunut syksyn ajatuksissani niihin toivottuihin töihin.

 

Muistoni 16 vuoden takaisesta kirjasidonnan kurssista ei ollut jättänyt minuun kaipuuta kys. käsityötaidemuotoa kohtaan ja ideat syksyn kahden viikonlopun varalle olivat vähissä. Näissä tunnelmissa aloittamani sidontatyö osoittautui kuitenkin jälleen ennakkoasenteiden vastaiseksi. Kuten muutaman kerran aikaisemminkin, oppi ohjasi innostukseen!

 

 

 

 

Itse sidottu kirja on kuin koru: kaunis ja herkkä. Sen tekemiseen menee kaikkine vaiheineen yllättävän paljon aikaa ja työn valmistuttua ajatus siitä luopumisesta on jopa vähän tuskallinen. Kysymykset "kenelle kirjan raasikisi antaa?", "kuka kirjaa arvostaisi?" ja "kuka on tämän kirjan arvoinen?" pyörivät mielessäni. 

 

Vaadittuun tarkkuuteen, vaivaan ja aikaan suhteutettuna kirjalla ei ole mielestäni edes arvoa. Arvoa siis siten, että sen voisi hinnoitella. Lahja-arvoa ja käyttöarvoa kyllä, vaan rahallista ei, sillä en usko että kukaan on tänä päivänä valmis maksamaan käsinsidotusta kirjasta sen työmäärään ja materiaalikustannukseen suhteutettua hintaa.

 

Näistä ajatuksista nousi myös esiin ajatus siitä, että olenko tekemisissä katoavan käsityötaidon parissa? Harvaan asiaan tarvitaan enää nykyisin kirjaa. Valokuvia ei enää teetetä paperisiksi kuten ennen, töissä muistiinpanot hoituvat One note -sovelluksen avulla, ruokaohjeita ei tule enää kerättyä lehdistä ja liimattua itsensä näköisen keittokirjan sivuille. Lista on loputon. Muistikirjoja sentään joku kirjoittaa, vaan en minä. Suunnittelen usein kirjoittavani, mutta kyllä jää kirjoittamatta tässä elämän härdellissä.

 

 

 

Opettajamme ohjein aloitin ensimmäisen viikonlopun sitomalla kaksi pientä kirjaa. Tarkoitus oli saada kirjat valmiiksi viikonlopun aikana, jotta voisimme sitten seuraavalla tapaamiskerralla keskittyä mahdollisesti suurempiin töihin.

 

Näine lähtökohtine sidoin sitten perjantai illan ja lauantai päivän aikana kaksi A6 -kokoista kirjaa. Toisen kirjoista jätin tietoisesti raakileeksi, eli en viimeistellyt sen kansia. Halusin jättää kirjan työversioksi, jotta se toimisi opettajanani mahdollisten tulevien projektien kohdalla. Uusia tekniikoita opetellessa unohdus on suuri ja uudelleen aloitus vaatii aina muistuttajansa.

 

Kaikkia tekemisen vaiheita en tainnut tulla dokumentoineeksi, mutta sen verran kuitenkin, että seuraavista kuvista käy ilmi miten käsinsidottu kirja rakentuu.

 

Valmiin pienen kirjasen pidän muistona. Se olkoon koru, jota ihailen. Itse käyttötarkoitusta en ole sille vielä löytänyt, vaan ehkä sekin päivä koittaa.