Esikoiseni toivoi itselleen 5-vuotis juhliinsa Star Wars -kakkua ja -teemaa. Kakku aiheutti minulle runsaasti päänvaivaa, ihan siksi että aika on kortilla ja tiesin etten missään tapauksessa ehdi näpertää hahmoja kakkuun sokerimassasta alusta loppuun. Poikani odotukset olivat hurjan korkealla hänen nähtyään muutaman kakun maalattuine kuvineen Pinterestissä. Henrillä on tapana luoda pitkiä tarinakäsikirjoituksia odotuksistaan ja kuuntelin kuukauden ajan tarinaa siitä miten äiti tekee hänelle kolmikerroskakun, jonka kolmantena kerroksena on Darth Vaderin kypärä ja alimmassa kerroksessa kaikkien hahmojen kuvat. Onneksi tarinat ovat muutettavissa ja näytettyäni perjantai-iltana hänelle ostamani lelukoristehahmot hän innostui niistä ja siitä tosiasiasta että ne jäisivät leikkeihin jälkikäteen, toisin kuin sokerimassakoristeet.
Podin huonoa omatuntoa itse siitä että päätin käyttää kakussa valmiita hahmoja, vaikka itse hahmojen etsimiseen meni melkoinen tovi. En ole koskaan ollut kiinnostunut Star Wars elokuvista lapsuudessani tai nuoruudessani, mutta siitä huolimatta osasin olla kovin kriittinen kakkuun valittavia hahmoja kohtaan. Lopulta päädyin ostamaan Darth Vaderin, joka näyttää enemmän tietokonepeliukolta ja R2D2:n sekä C-3PO:n Toys R Usista. Alkunegatiivisuudestani huolimatta muoviukkelit toimivat hyvin kakun koristeina ja C-3PO:n kiinnitysongelmakin ratkesi hengettömän pinnin avulla.
Sokerikakun sisälle laitoin vuorokerroksin vadelmahilloa ja mascarpone-kerma-valkosuklaa -vaahtoa. Henri toivoi ettei kakun sisälle laitettaisi banaania ja pelkkä kerma-mascarpone-suklaa seos ei tuntunut itsestäni hyvältä idealta, vaikka poika olisikin kelpuuttanut sen. Sisus oli huippuonnistunut, sillä ensimmäistä kertaa lapset söivät juhlissa kakkua ja jättivät yllätyksekseni karamellit vähemmälle huomiolle!
Kakun musta päällinen on Satin Ice kuorrutetta, jonka maku on kermainen. Myös tämä valinta oli onnistunut. Olen käyttänyt aikaisemmin päällisinä pitkälti marsipaania, ihan siksi että olen itse mieltynyt sen makuun enemmän kuin sokerikuorrutteeseen, mutta tästäedes taidan pidättäytyä marsipaanin käytöltä. Satin ice toimi ainakin edellämainitun sisuksen kanssa erinomaisesti.
Opettelin tämän kakun kanssa myös käyttämään tomuvärejä. Ensikokemuksen perusteella ne ovat aika helppoja käyttää, ainakin kun en tähtien sädehtimistä ja kirjainten alareunojen tomuttamista vaikeampaa tällä kertaa kokeillut.
Syntymäpäivät olivat kaikin puolin onnistuneet ja poika ylpeän onnellinen kakustaan!
Millä ja miten teit kirjaimet?
VastaaPoistaKiitos! Tein kirjaimet niinkin alkeellisesti että tulostin tuon Star Wars logon ja kopioin sen voipaperille. Voipaperin läpi sitten piirsin kirjaimet kaulitulle sokerimassalevylle ja leikkasin pienellä pyöröleikkurilla sekä terävällä veitsellä. Henri -nimen kirjaimet piirsin itse ruutupaperille ja edelleen voipaperille jne. Työlästä mutta en keksinyt muutakaan. Kirjainten reunat jäävät melko suttuisiksi leikkaamisen myötä, mutta onneksi sokerimassa on niin hyvin muovailtavaa että reunat saa siistittyä sormin töpöttämällä. Kirjaimet on siis tehty keltaisesta sokerimassasta ja alareunan maalasin punaisella tomuvärillä.
PoistaHieno kakku! Millä ja miten teit kirjaimet?

Poista