SIVUT

5/25/2019

Neulottu villashaali nimeltään Leikki


Hieman yli kaksi vuotta tämän eilen valmiiksi saamani villashaalin neulomiseen meni. Aloitin sen jouluna 2017 ja siirsin sivuun monta kertaa tekemiseen tympääntyneenä. Kaksi viikkoa sitten tein uuden päätöksen sen loppuunsaattamisesta ja nyt se on valmis, kuvattu ja käytössä.

Neule syntyi vähitellen lasten kanssa pelaillessani, sillä otin sen esiin aina muistipelin, palapelin, afrikan tähden jne. lomassa. Sen tähden annoinkin sille nimeksi Leikki. Peitossa yhdistyvät lasteni leikki, värien leikki ja langan leikki. Siihen on neulottu yhteiset hetket lasteni kanssa, heidän naurunsa ja yhteinen ilomme. Muutaman riidan ja pettymyksenkin se taitaa sisältää.

Aloitin peiton aikanaan tympääntyneenä sukkien kutomiseen ja tavoitteenani oli hukuttaa peittoon kaikki lankavarastoni seitsemät veljekset. Pois pyörimästä -projekti oli siis vahvin motivaatiotekijäni, vaan nyt kun peitto on valmis, olen tulokseen niin tyytyväinen että yritän neuloa sen kaveriksi vielä jäljellä olevista langoista muutaman tyynyn.

Kooltaan peitto on 150*200 cm ja lankaa siihen meni paljon. Miten paljon - se jää arvoitukseksi, sillä minulla ei ole vaakaa jolla sitä punnita. Olen neulonut peiton ainaoikein ja raidat on pääsääntöisesti neulottu aina kahdella vuorotellen vaihtuvalla värillä.






11 kommenttia:

  1. Olet saanut värit asetelteltua todella kauniisti, aivan upea työ!

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunis! Onnittelut!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana peitto! :) Varmasti ihana fiilis, kun tämän on saanut valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja juu tuli. Tuon neulominen oli lopussa jo sellaista "inhokki" ja "pakko saada valmiiksi" hommaa, kun peitto painoi niin paljon.

      Poista
  4. Uskomattoman kaunis peitto! Herätti inspiraation ihan huolella. Kyllä kannatti kahden vuoden työ. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja juu, kannatti vaikka loppuinspiraation löytäminen oli työnalla. Peitto odotti 2/3 valmiina aika pitkään ennenkuin sain itseäni niskasta kiinni.

      Poista
    2. Mulla se on aina työn alla. Harmittaa kun nurkissa on sata erilaista keskeneräistä työtä ja nolla inspiraatiota viedä ne loppuun. Mut aina kun tulee valmista, on se vaan ihanaa. <3

      Poista
    3. Saako muuten kysyä, minkä kokoisia puikkoja tähän käytit?

      Poista
    4. Puikko oli 3,5. Sillä tuli tiukahkoa. Varmaan 4 olisi parempi, vaan kun tulin aloittaneeksi tuolla, niin sitä ei sitten enää voinut vaihtaa. Ja keskeneräisiin töihin: niitä pitää olla! Kyllä niistä aina osa valmistuu ja pitäähän sitä kokeilla ideoitaan käytännössä. Kaikista vain ei ole tarkoitus tulla edes valmiita :)

      Poista