Paratiisin puutarha -kesämekko

Yritykseni puvustaa itseni kesää varten otti takapakkia saumurini kenkkuillessa jälleen. Jouduin toimittamaan koneen uudelleen huoltoon ja pino valmiiksi leikattuja mekkoja jäi odottamaan pöydälle koneen paluuta. Harmittaa kovasti, sillä olisin halunnut saada mekot valmiiksi ennen lomamme alkua. 

Tämän Leena Rengon Paratiisin puutarha -kuosista ompelemani mekon ehdin saada vielä valmiiksi. Joustofroteekangas on tilattu jälleen Verson Puodista ja kaavana käytin Onionin kaavaa nro 2008. Kaavaan viittaaminen ei tosin tässä tapauksessa ole ihan oikeutettua, sillä muokkasin kaavaa melko paljon.

Kaava on tehty itseäni kurvikkaammalle henkilölle ja kavensin mekkoa melko runsaasti molemmilta sivuilta. Lisäksi taka-kappale on kaavassa saumallinen, mutta en itse halunnut leikata kankaan kuviota halki ja leikkasin takakappaleen kankaan taitoksesta. Suurensin myös kädentien aukkoja sekä kaula-aukkoa. 

Ompelin kaavalla jo aikaisemmin yhden vielä esittelmättä jääneen mekon ja muokkasin jo tuolloin mekkoa sovitusten välissä. Siirsin muutokset sitten tämän mekon kaavaan ja lopputulos oli itselleni parempi. 

Naurattaa katsella näitä otettuja kuvia. Kuvista heijastuu rauhallisuus, aivan kuin meillä (minulla ja puolisollani) olisi ollut levollinen kuvaushetki laiturin nokassa ja ympärillämme olisi vallinnut alkukesän linnun liverrys ja veden liplatus. Totuus on toisenlainen.

Kirjaimellisesti taklasin laiturilta ulos kolme lastani rannalle huutamaan ja Nemon komensin istumaan laiturin toiselle laidalle vesikirppuja tuijottamaan. Springeri, joka ei ole muutamaan kesään halunnut uida, keksi heti järven nähtyään kahlata itsensä läpimäräksi ja pyöri sitten vettä roiskien helmoissani emännälleen uskollisena. 

Kuvat otettiin siis hyvin nopeasti vailla levollista seesteyttä. Pääasia kuitenkin että ne saatiin otettua ja kuvauksen päätyttyä rauha laskeutui ympäristöön. 

Retroilua räsymaton verran

Edellisen kerran, maaliskuussa, kangaspuitten takana istuskellessani minut valtasi pakottava tarve kutoa vahvasti 70-luvun retrotunnelmainen matto. Mistä lie tämä tunne syntyi, sillä sitä jo tehdessäni pohdin maton mahdollista "kodittomuutta". 

Halusin yhdistellä vihreitten, ruskean, keltaisen ja oranssin sävyjä toisiinsa ja lopputuloksena syntyi noin 2 metriä pitkä "koematto". Ajatuksenani oli nimittäin kutoa sille kaveri, jos vain edes tämä yksittäinen retroilu löytäisi paikkansa. Vielä se ei ole löytänyt. 

Matto on odottanut sijoituspaikan ohella kuvaushetkeä. Sain ajatuksen kuvata "menneen ajan maton" mökkimme läheisyydessä sijaitsevien autiotupien luona ja pakkasin sen vihdoin eilen mökkireissullemme mukaan.

Mökkimme läheisyydessä on lukuisia autiotupia, jotka ovat saaneet rapistua itsekseen vuosikymmeniä. Sitä miksi ne on aikoinaan hylätty en tiedä. Suurin osa mökeistä on edelleen kalustettuja. Johinkin niistä on ollut mahdollista päästä sisään ovien ollessa auki, mutta tupaan jonka luona eiliset kuvaukseni suoritin ei ole ollut mahdollista kurkistaa kuin ikkunoista. Sen ovat ja ikkunat ovat olleet lukittuina ja hieman harmikseni huomasin että tupa oli sitten viime näkemän kohdannut ilkivaltaa. Talon ovet ja ikkunat repsottivat rumasti auki ja sen hylättyä irtaimistoa oli ilmiselvästi käyty tonkimassa. Itse en sisälle tohtinut ja kielsin Nemoltakin sisäänkulun vaarallisen näköisten luhistuneiden terassien kautta. Talon ympäristö on tunnelmaltaan hieman pelottavan pysähtynyt ja minusta tuntui kuin olisin häirinnyt käynnilläni sen yksinäisyyttä. 

Nemo, kuvausapulaiseni. 

Talon kulman takaa, terassilta, löytyi kirkonkaari -perinnemallilla aikanaan kudottu ja taloon unohdettu räsymatto. Jos vain se olisi ollut yhtään paremmassa kunnossa, olisin rohkaistunut käärimään sen mukaani, pessyt ja antanut sille uuden elämän oman mökkimme terassimattona. Nyt se sai kuitenkin jäädä sinne minne sen aikanaan joku oli jättänyt. 

Pidän maton Kirkonkaari -mallista. Olen suunnitellut toteuttavani seuraavat keittiön mattomme kyseisellä mallilla, jos vain löydän aikaa ja jos vain kotimme läheisen asukastalon mattopuista kyseinen malli löytyy siinä vaiheessa kun minulla olisi sille hetki. 

Rakkaudesta Marimekkoon: Unikko -maksimekko

Rakastan Marimekon kuoseja. Olen aina rakastanut. En ihan kaikkia, mutta lukuisia niistä ja erityisesti 60 ja 70 -luvun tuotantoa. Muistan jo pienenä tyttönä ihailleeni heidän kuosejaan. Opiskeluaikana venytin penniä niin, että sain ostettua itselleni kaksi kappaletta tasaraitapaitoja. Saatuani stipendirahan graduani varten, käytin osan rahoista ostaakseni äidilleni Marimekon yöpaidan joululahjaksi. Löysin yliopistosta jopa ystäviä, jonka kanssa jaoimme saman rakkauden. Ping Anna-Riitta!

Maksimekon ompelu on ollut mielessäni jo pitkään, mutta unikko kuosia en mekkooni lähtökohtaisesti suunnitellut. Unikko on kuosina mielestäni upea! Unelmoin vuosia Unikko -verhoista ja saatuani ne äidiltäni lahjaksi erääseen opiskeluajan asuntoon, muistan vain istuneeni niiden ääressä ja ihailleeni niitä onnellisena. 

Vuosia jatkuneen näkyvyytensä vuoksi kuosi kuitenkin väljähtyi ja suhteeni siihen muuttui samalla tavoin, kuin upeaan musiikkikappaleeseen, joka soi liian pitkään ja liian usein jokaisella radiokanavalla. Näissä ajatuksissa, en missään nimessä suunnitellut pukeutuvani kyseiseen kuosiin. En ennen kuin näin ystäväni äidin nuoruuden kuvan 60-luvulta, missä hänen päällään oli pinkkikukallinen Unikko maksimekko. Kuvan nähtyäni menetin sydämeni kuosille uudelleen ja sorruin ostamaan sitä viime syksyisestä YSMYstä 3 metriä.

Kangas odotti kaapissa tekijäänsä muutaman kuukauden ja nyt mekko on valmis. Mietin pitkään kaavavalintaa ja päädyin tekemään mekon kaftaani -kaavalla.  Ostamani kangas on nimittäin paksua college -kangasta ja sopi mielestäni rennoksi kaftaaniksi. Kaavan otin Lotta Jasdotterin kirjasta -Lempivaatteita ja se osoittautui malliltaan erinomaiseksi. Tulen siis käyttämään kaavaa myös muissa ompelutöissäni. Itse kaavakirja on herkullinen paketti peruskaavoja, jotka on esitelty kauniine kuvineen. Suosittelen tutustumaan! Sorruin itse kirjan ostoon juuri sen kuvien tähden. Itse ompeluohjeet ovat mielestäni hieman hankalasti esitettyjä, mutta siihen en kiinnitä huomiota. Jokaisella ompelijallahan on oma tyylinsä esittää ja tehdä työtä ts. oma esitystapani on vain erilainen.

Makramee -solmuja, moppinarua, puupalloja, Tikkurilan Valtti Coloria ja kaksi vanhaa amppeliruukkua

Tämä päivä on tehty auringosta, lasten leikeistä, sammakkonutipäiden tutkimusmatkasta, tikkailla kieppumisesta, makramee -solmeilusta, puupalloista, Tikkurilan Valtti Color kuullotteesta, moppinarusta (Suomen Langan Moppari -naru) ja kahdesta noin 8 vuotta vanhasta Ikean amppeliruukusta.

Olen innostunut makramee -solmuista. Tai ehkä tarkemmin ilmaistuna olen innostumassa niihin. Näpersin eilen yhden amppelin makramee -kaksoistasosolmuin ja purin sen. Tänään näpersin amppelin uudelleen ja ripustin sen terassikoukkuun Tomaksen antaman äitienpäiväkranssin taimen kera.

Amppelin valmistuttua vaatehuoneessamme (solmin sen siis siellä syystä että sieltä löytyi sopiva koukku) siirryin ulos tikkaille solmimaan lisää. Sain amppelia tehdessäni idean solmia narut myös vanhaan Ikean amppeliruukkuun toistuvin tasosolmuin. Tikkailla solmiminen oli ergonomisesti parempi asento, kuin pöydän ääressä ja siitä saan nyt illalla maksaa: poltin nimittäin solmimisinnostuksessa selkäni. Eipä tullut aikuiselle ihmiselle mieleen käsityönteon maanisessa vaiheessa suojata itseään auringolta.

Koska vanhoja Ikeasta ostamiani naruttomia ruukkuja lojui talon alla kaksin kappalein päädyin tuunaamaan niistä myös toisen. En halunnut ruukuista keskenään samanlaisia ja sen vuoksi kaivoin kaapista käyttämättä jääneitä puupalloja toisen ruukun koristeeksi.

Ennen puupallojen pujottamista moppinaruihin, käsittelin ne sävyttämättömällä Tikkurilan Valtti Color kuullottella. Pujotin pallot vuoron perään vääntyneeseen neulontapuikkoon ja dippasin ne kuulotepurkkiin, minkä jälkeen siirsin ne puutikkuihin kuivumaan.

Kuullotteen kuivuttua pujotin pallot ruukkuun kiinnittämiini moppinaruihin virkkuukoukun avulla.

Kauniita tuli. Kannatti jälleen tuunata vanhaa ja näperrellä itse! 

Pitihän se minunkin itselleni Timantti -tunika ommella

Olen ihastellut Papun verkkokaupassa heidän Kanto -mekkoaan ja arponut sen ostamista itselleni. Valmiin mekon ostamisen sijaan päädyin kuitenkin tilaamaan itselleni Jujunan kaavapaketin, josta löytyy vastaavaan tunikaan/ mekkoon kaava. Jujunan kaavassa tunika kulkee nimellä Timantti.

Toteutin ompelutyön Marimekon ystävämyynnistä ostamastani sammalenvihreästä viskoositrikoosta ja mukava vaatehan siitä syntyi. Viskoositrikoo ei ollut helpoimmasta päästä ommeltava kangas. En ymmärtänyt heti vaihtaa saumuriini trikooneuloja ja liian teräväpäiset neulat reikivät kankaan niin, että jouduin ompelemaan saumat uudemman kerran trikoolle tarkoitetuin neuloin. Mekon ompelussa muutoin ei ollut mitään vaikeaa ja kaava on toimiva. Ainoastaan hihat ovat ylettömän kapeat, mikä on toki varmasti tarkoituskin. Kapeat hihat tuovat muuten väljään mekkoon siroutta. Tämä täytyy vain muistaa, mikäli toteutan tunikan uudemman kerran vähemmän joustavasta kankaasta. 

Kuvausrekvisiitan eli valkovuokkokimpun keräsi Henri. Kuvausten päätyttyä minulle esitettiin pyyntö tehdä niistä seppele. Suostuttelin pojan laittamaan seppeleen päähänsä sillä verukkeella, että muinaisessa Roomassakin keisarit käyttivät vastaavia. Se kenelle seppele oli hänen ajatuksissaan alunperin tarkoitettu jäi minulle arvoitukseksi. 

Taalainmaan heppa -Tunika

Äitienpäivän kunniaksi Lilja sai päällensä uuden tunikan, jonka ompelin Verson Puodin Taalainmaan heppa -luomutrikoosta. Kaava on Ottobre lehden nrosta 1/2017 ja nimeltään Watermelon. 

Näiden touhukkaiden kuvatunnelmien myötä toivotan Hyvää äitienpäivää kaikille! 

Salsahame kesän rientoihin!

Onko verrattomampaa ja mieluisampaa kesävaatetta pienelle tytölle, kuin salsahame? Ei minusta ja siksipä ompelin yhden sellaisen kummityttöni syntymäpäivälahjapakettiin.

Rakastin lapsena äitini ompelemia salsahameita, joiden kanssa sai pyörähdellä vauhdikkaasti ympäri ja kilvoitella ystävien kanssa siitä, kenen helmat nousevat korkeimmalle. Omani nousivat melko korkealle, kiitos äitini ompelutaitojen. Sitä en muista sainko joka kesä uuden hameen, oletettavasti. Kevätjuhliin sellainen useimmiten ainakin ommeltiin. 

Salsahameen erinomaisuus piilee siinä, että se on suunnattoman monikäyttöinen kesävaate, jolla kelpaa leikkiä hiekkalaatikolla tai osallistua kesän juhliin. Lisäksi mekko näyttää pienellä tytöllä ainakin omaan silmääni valtavan kauniilta, se ilahduttaa prinsessahenkistä tyttöä takuuvarmasti ja se on helppo ommella lähes mistä tahansa kankaasta.

Nyt ompelemani hameen kangas ehti odottaa tekijäänsä noin 20 vuotta. Tätini osti kankaan aikanaan omien tyttäriensä mekkoihin (jotka minä heille tuolloin ompelin) ja käyttämäni pala oli jäljelle jäänyt jämä, jota olin hautonut "oikeaa hetkeä" varten. Kangaspalan koko määräsi tässä tapauksessa hameen pituuden ja helman leveyden. En usko että tällä hameella ihan täyskelloja pyörähdellään, mutta toivottavasti se on saajalleen mieluinen. Jahka löydän aikaa, niin ompelen kummitytölle vielä toisenkin kesäkoltun ja siihen ehkä vielä tyllinkin. 

"Usva" matosta räsymattotyynyksi lattialle

Vielä viikko sitten viihdyimme lasten kanssa asuntomme terassilla auringon kuumuudesta nauttien ja jäätelöitä syöden. Kun nyt katson ikkunasta ulos, sitä on vaikea uskoa todeksi. Masentava raelumi on tuiskunnut auringon kanssa kilvan viimeiset kolme päivää ja intoni ommella kesämekkoja on täysin laantunut. 

Aloitin viime torstaina helteisellä terassilla räsymatto -lattiatyynyn kokoon ompelemisen. Terassi kaipasi mielestäni lisää istuinpaikkoja ja innostuin toteuttamaan suunnittelemani lattiatyynyn vuoden alussa kutomastani "Usva" räsymatosta. Nyt tyyny on valmis ja kirjaimellisesti täyttää olohuoneemme. 

Kivan näköinen siitä tuli, mutta näin tuoreeltaan en tiedä onko tuollaisella ihan oikeasti mitään käyttöä. Lapset innostuivat ensin kilvan kiipeämään sen päälle, mutta aika näyttää toimiiko se terassilla pienenä säkkituolina tai olohuoneessa television edessä makoiluun. 

Tyyny on kooltaan 80*96 cm ja ompelin sen sivusaumat käsin kalastajalangalla siten, että päät ovat noin 30 cm toistensa kanssa päällekkäin. Näin tyynyn toiselle puolelle jäi tasku, jonka kautta täytin tyynyn Ikeasta ostamillani neljällä 65*65 cm kokoisella FJÄDRAR -sisätyynyllä.