SIVUT

5/26/2017

Retroilua räsymaton verran





Edellisen kerran, maaliskuussa, kangaspuitten takana istuskellessani minut valtasi pakottava tarve kutoa vahvasti 70-luvun retrotunnelmainen matto. Mistä lie tämä tunne syntyi, sillä sitä jo tehdessäni pohdin maton mahdollista "kodittomuutta". 

Halusin yhdistellä vihreitten, ruskean, keltaisen ja oranssin sävyjä toisiinsa ja lopputuloksena syntyi noin 2 metriä pitkä "koematto". Ajatuksenani oli nimittäin kutoa sille kaveri, jos vain edes tämä yksittäinen retroilu löytäisi paikkansa. Vielä se ei ole löytänyt. 

Matto on odottanut sijoituspaikan ohella kuvaushetkeä. Sain ajatuksen kuvata "menneen ajan maton" mökkimme läheisyydessä sijaitsevien autiotupien luona ja pakkasin sen vihdoin eilen mökkireissullemme mukaan.

Mökkimme läheisyydessä on lukuisia autiotupia, jotka ovat saaneet rapistua itsekseen vuosikymmeniä. Sitä miksi ne on aikoinaan hylätty en tiedä. Suurin osa mökeistä on edelleen kalustettuja. Johinkin niistä on ollut mahdollista päästä sisään ovien ollessa auki, mutta tupaan jonka luona eiliset kuvaukseni suoritin ei ole ollut mahdollista kurkistaa kuin ikkunoista. Sen ovat ja ikkunat ovat olleet lukittuina ja hieman harmikseni huomasin että tupa oli sitten viime näkemän kohdannut ilkivaltaa. Talon ovet ja ikkunat repsottivat rumasti auki ja sen hylättyä irtaimistoa oli ilmiselvästi käyty tonkimassa. Itse en sisälle tohtinut ja kielsin Nemoltakin sisäänkulun vaarallisen näköisten luhistuneiden terassien kautta. Talon ympäristö on tunnelmaltaan hieman pelottavan pysähtynyt ja minusta tuntui kuin olisin häirinnyt käynnilläni sen yksinäisyyttä. 





Nemo, kuvausapulaiseni. 






Talon kulman takaa, terassilta, löytyi kirkonkaari -perinnemallilla aikanaan kudottu ja taloon unohdettu räsymatto. Jos vain se olisi ollut yhtään paremmassa kunnossa, olisin rohkaistunut käärimään sen mukaani, pessyt ja antanut sille uuden elämän oman mökkimme terassimattona. Nyt se sai kuitenkin jäädä sinne minne sen aikanaan joku oli jättänyt. 

Pidän maton Kirkonkaari -mallista. Olen suunnitellut toteuttavani seuraavat keittiön mattomme kyseisellä mallilla, jos vain löydän aikaa ja jos vain kotimme läheisen asukastalon mattopuista kyseinen malli löytyy siinä vaiheessa kun minulla olisi sille hetki. 



2 kommenttia:

  1. olisiko sinulla malli luostarinikkuna malliin? on myos kutsuttu kirkonkaari. olen amerikassa ja aitini kuto tata mallia ja han on nyt kuollut ja tahtoisin hanen muistoksi kutoa tata mallia. kiitos. email

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, löytyy ainakin tästä teoksesta: https://www.lankava.fi/fi/kankaankutojan-mattokirja/
      eli Kankaankutojan mattokirja, joka on tilattavissa tuolta lankavan sivuilta ja myös muualta. Toikakin näyttää myyvän: https://kauppa.toika.com/product/1925/kankaankutojan-mattokirja

      Poista