Rottinkia ja puupalloja syksyn pimeyteen

Voihan rottinki! En tuntenut yhtään viehätystä materiaalia kohtaan käsityökoulun ensimmäisenä rottinkiviikonloppuna, enkä kyllä vielä toisenakaan sen alkaessa. Vaan niinpä muuttui taas mielipiteeni toisen viikonlopun kuluessa ja viimeisteltyäni tämän rottingista ja puupalloista punomani seinäkoristeen/ varjostimen olin lauantain päättyessä hiljaa itsekseni ylpeä aikaansaannoksestani. Iso kiitos tästä muutoksesta kuuluu valloittavan positiiviselle ja osaavalle opettajallemme Tarja Hentilälle!

Rottinki ei tahdo olla aina esteettisesti silmääni sopiva. Jostain syystä se näytti vielä kurssin alussa minusta hieman muoviselta, eikä luonnolliselta puumateriaalilta mitä se todellisuudessa on. Tässä myös yksi syy siihen miksi suhtauduin Helskyn rottinkikurssiin hieman penseällä asenteella sen alkaessa. Lisäksi olin ns. erikseen päättänyt olla hurahtamatta materiaaliin, ihan vain siksi että estäisin itseäni hamstraamasta materiaaleja kotiin. Hukun edelleen ainakin neljä vuotta kestäneen "pois pyörimästä" -projektini lankoihin sekä kankaisiin joita en ole voinut vastustaa. Muutama pussillinen tuolla varastossa on myös mosaiikkipaloja ja entisöintityöt odottavat ilmeisesti keskeneräisinä ensi kesää ja mahdollisuutta työskennellä ulkona. Pirtanauhakin pitäisi punoa jne. Näillä ajatuksilla varustautuneena siis aloitin punontaprojektini, jonka alkaessa tarkoitukseni oli tehdä jotain ihan pientä. Ihan pientä ei työskentelyni tuloksena tälläkään kertaa syntynyt, sillä seinälle tekemäni koriste/ varjostin on halkaisijaltaan 40 cm ja sen tekemiseen kului kahden käsityöviikonlopun (perjantai ilta ja lauantai päivä) verran aikaa.

Alkupeäinen suunnitelmani punoa jouluvaloihin rottinkisia koristepalloja, eli sitä jotain pientä, kuoli osaamattomuuteen ja yrityksen puutteeseen. Kun ensimmäinen yritykseni pyöristää punottu rannerengas palloksi ei onnistunut, yritin tehdä palloa apinannyrkkiperiaatteella, epäonnistuen siinäkin. Sain tuhrattua näihin kahteen pallonpunontayritykseen aikaa lähes yhden perjantai-illan ja hitaudesta oppineena keskityin jäljellä olevan ajan suhteen varjostimeeni.

Aloitin varjostimen punonnan kuudella yhtä pitkällä 3 mm paksulla yrinrottinkiloimella. 

Itse punonnan tein 2 mm ydinrottinkia käyttäen. Punonta tapahtui kahden punoksella: kuteita oli kaksi ja ne kulkivat vuorotellen loimirottinkien edestä ja takaa. 

Puupallot, jotka itse suunnittelemaan työhön halusin lisätä (jälleen yksi pois kaapista pyörimästä ajatus), punoin kiinni rottingin avulla aina siinä vaiheessa, kun ne halkaisijansa puolesta istuivat työhön "saumattomasti". Tarkoitan tässä saumattomuudella sitä, että en halunnut pallojen väliin jäävän liian suuria rakoja.

Tämän tarkemmin en kudontaa osaa kuvata. Yhden työn tehtyäni en todellakaan voi sanoa taitavani tätä tekniikkaa ja esitinkin tuntemukseni opettajallemme ääneen, joka kuitenkin jälleen positiivisuudellaan valoi minuun uskoa siitä, että kyllä se osaamisen tunne edessä odottavalla pajunpunontakurssilla heräisi henkiin. 

Tässä kuitenkin pitkä kuvasarja itse työskentelystä. Tärkein oppi työskentelyssä oli olla kärsivällinen, uskoa itseensä ja pitää sekä rottinkiloimet että -kuteet riittävän kosteina!

  

Ilman opettajan apua ei varjostimeni olisi taitanut saada lopullista korimaista muotoaan, niin vaikeaa loimen kiristäminen ja reunakavennusten teko ensi kertalaiselle oli. Vaan niin vain sai varjostimeni reunat ja toivotun muodon sinnikkäällä tekemisellä ja kaventamisilla.  

Kolmen parin reunapäätöksen tekoa. Tarkkana tässä sai olla. Onnistuin ensimmäisellä yrittämällä unohtamaan yhden parin matkasta ja siirryin kesken kaiken kahden parin reunapäätökseen. Onneksi opettajan silmä oli tarkka ja neuvosta purin ensimmäisen päättelyn ja viimeistelin työn onnistuneesti toisella yrittämällä.

Rottinkiloimen kiristystyö vaati veronsa. Ensikertalaisena tulin käyttäneeksi voimaa enemmän kuin taitoa reunakavennusten teossa ja sain sormeni enemmän hajalle kuin koskaan mattoloimia solmiessani. Vaan eipä tuo työn viimeistelyä haitannut. Tekevälle sattuu, näin todettakoon.

Nyt vain varastoon jouluvaloja etsimään. Ajatuksenani on nimittäin täyttää varjostin valolla ja luoda syksyn pimeyteen hieman tunnelmaa.

1350 Puuhelmeä kaamosta vastaan

Näiden puuhelmien kanssa kävi kuin liian nopeasti syödyn suklaalevyn kanssa: tuli ällötys ja ahdistus. Liikaa värejä yhtäkkisesti tähän harmauteen. Aivan kuin värit olisivat käyneet kudottaessa kimppuuni. Niin paljon värejä ettei niitä edes saa vangittua kameran avulla kuviin. Liian pimeää kuvaamiseen. Joka päivä on liian pimeää ja se alkaa ahdistaa. Pitäisi omistaa valokuvausstudio, jotta näiden tekeleiden värit pääsisivät oikeuksiinsa, tai odottaa kevään tuloa ennen kuvaamista. Onneksi toivo valosta kääntyi tänä aamuna todellisuudeksi, sillä juuri nyt aurinko paistaa ja olo on välittömästi onnellisempi.  

Kaikesta tuskasta huolimatta olen iloinen että sain helmet kudottu pois pyörimästä. Villiinnyin helmien kanssa niin että tilasin niitä Taitoisa Oy:stä nuo otsikossa mainitut 1350 kpl ja vielä muutaman päälle. Enemmänkin olisi tehnyt mieli, mutta päätin olla järkevä. Tapani työskennellä on usein maaninen ja siitä tuo työn lopun jälkeinen ahdistuksen tunnekin syntyi. Kudoin pannunaluset pakkomielteenomaisesti iltaisin lasten mentyä nukkumaaan. Janosin värien kanssa touhuamista ja samalla halusin helmet pois käsityöhyllyjäni täyttämästä. Kaksijakoinen suhtautumiseni tekemiseen ja materiaalien varastointiin sai minut jälleen viemään projektini loppuun. Näiden teosten myötä helmikudonta saa tältä erää jäädä ja siirrän intoni seuraavaan työhön. 

"Kettu" -pannunalunen

Taito Etelä-Suomen käsityö- ja muotoilukoulun tämän syksyn ensimmäinen työni on kudontakehyksessä puuhelmistä helmikudonnalla valmistettu pannunalunen, jonka nimesin Ketuksi.

Koko syksy ja tuleva kevät keskittyvät kudonnan alkeisiin ja tavoitteenamme on oppia lukuvuoden aikana ymmärtämään mikä loimi- ja kudelankajärjestelmä on, yksinkertaisia sidoksia sekä rakentamaan kangaspuut kudontakuntoon. Tavoitteena on oppia kutomaan yksinkertaisia kankaita sekä suunnittelemaan töitä. Lisäksi opettelemme pirtanauha- ja kehyskudontaa, mistä nyt valmistamani pannunalunen onkin esimerkki. 

Odotan kudontatöitä innolla, ihan jo siksi että vaikka olen kutonut noin 50 m mattolointa viimeisien vuosien aikana, en ole tullut perehtyneeksi niinkään kudonnan teoriaan.

Työ aloitettiin rakentamalla puiset kudontakehykset ja suunnitelemalla pannunalusen väritys sekä kuviot koulusta löytyviä puuhelmiä käyttäen. Helmien laskemisen ja nopean mietinnän tuloksena sain aikaan suunnitelman, jonka lopputulokseen olen oikein tyytyväinen.

Niin tyytyväinen että posti tuo minulle lähipäivinä lähemmäs 1000 puista helmeä. Naurattaa jo valmiiksi se show, kun helmet pyörivät pitkin pöytää ja neuvottelen poikien kanssa siitä saavatko he osallistua askarteluuni. Tomas toki jo auttoi minua tänään, kun viimeistelin työtä kotona. Poika ojensi pyytämiäni värejä ja laski palloja samalla kun minä neulasin niitä kiinni. Puunvärinen pallo tuotti ongelmia. Sellaista väriä kaksi vuotias ei vielä tuntenut. Oman työni sujuvuuden kannalta lienee parasta että valmistan myös pojille pienet kudontakehykset, hankin tylppäkärkisiä neuloja ja opetan heitä tekemään omat pienet alusensa.