SIVUT

12/21/2019

Sukupolvien silmukat ja saariston lumo -lapaset



Tasan kaksi vuotta sitten, joululoman alettua ajelin lasten kanssa kohti Keski-Suomea ja pysähdyin matkalla Heinolan ABC:lle. Sieltä Kirjakauppa.comista mukaani tarttui Sukupolvien Silmukat -kirja, joka on ihastuttanut minua siitä lähtien niin kirjana, kuin käsityökulttuurisena tekona. 

Kirjan ovat koonneet käsityöharrastajaryhmä (Pia Ketola, Eija Bukowski, Leena Kokko, Anne Bäsklund ja Sari Suuronen), joka ryhtyi etsimään Suomen museoista menetetyn Karjalan alueen sukkia ja lapasia. Kirja on mielenkiintoinen käsityön historia- ja perinnematka kauniine kuvineen.

Taannoinen joululomani poiki lankahyllyyni kirjan ohella useamman lankakerän ja suunnitelman perinnelapasten neulonnasta. Loman loputtua suunnitelmani kuitenkin jäi muiden ideoiden ja arjen jalkoihin. Yhtään lapasta tahi sukkaa en saanut kirjasta neulottua ennen tätä syksyä, jolloin kaivoin kirjan uudelleen esiin ja päätin neuloa nämä Saariston Lumo -kappaleesta löytyvät Suursaaren lapaset. 

Lapaslankoina yhdistin Novita Venlaa (75% villaa, 25% polyamidia, sininen)sekä Baby dropsin merinovillalankaa (harmaa). Puikkojen nro oli 2 ja malli on lopulta sovitettu sekä kuvioon että käteni kokoon. Koko ns. naisten lapaskoko, mikä ikinä se sitten käytännössä onkaan. Omaan käteen sopivat siis ja toivottavasti myös saajansa, sillä kääräisen nämä vielä lahjakääröön ja annan joululahjaksi.

Itse neulontatyönä kirjoneulelapasten neulominen oli aika työläs ja hidas prosessi. Yllätyin itsekin miten kauan näiden tekemiseen meni, vaan ovat ne omaan silmääni niin kauniit että kannatti. Tämän työn jälkeen osaan jälleen arvostaa asteen enemmän kauniita perinnekirjoneuleita.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti