Saana ja Olli sisustustyyny vol 2.

Tässä toinen viime kesänä neulomistani Saana ja Olli taiteilijapariskunnan suunnittelemista sisustustyynyistä. Malli on jälleen lehdestä Novita Talvi 4/2015 ja malli nro 26, tosin pienin tekijävapauksin toteutettuna. 

Halusin neuloa tyynyt pyöröpuikolla ympyränä ja sen vuoksi muokkasin mallin alareunaa. Alkuperäisen mallin kuviot olivat niin etäällä toisistaan, että turhauduin lankahävikkiin ja päätin muuttaa kuviota.

Värit eivät myöskään noudata mallia orjallisesti, sillä korvasin vaaleanpunaisen värin okrankeltaisella langalla ja lankana käytin myös tässä tyynyssä Alafoss Lettlopi -lankaa. 

Yläkuvan makramee ei ole itseni tekemä, vaan kuvausrekvisiittaa. Vastaavan makramee -seinätekstiili tarvikepaketin voi tilata halutessaan Taito shopin verkkokaupasta.

Saana ja Olli sisustustyyny vol 1.

Vuoden aloittajaisiksi yritän aktivoitua blogirintamalla. Iso joukko tekemistäni töistä on jo tullut julkaistua Instagram tilini kautta, vaan kovin on ollut hankalaa päivittää niitä tänne blogin puolella.

Nyt yritän ryhdistäytyä ja portfolioajattelun nimissä päivitän työni myös tähän foorumiin.

Tässä kesällä neulomani Saanan ja Ollin suunnittelema sisustustyyny, jonka toteutin ohjeen Isoveli -lankasuosituksen sijaan Alafoss Lettlopi langalla. Langan vaihtoa lukuunottamatta työ on toteutettu Novita -lehden nro 4/2015 ohjetta orjallisesti seuraten. Tyyny valmistui mukavasti automatkan aikana Helsingistä Kuusamoon. Oikein sopiva aika istua autossa, enkä kertaakaan tuntenut matkantekoa pitkästyttäväksi. Takapenkki oli muistaakseni hieman eri mieltä ja kuski, vaan itse nautin! Kerrankin sain lähes taukoamatta keskittyä neulomiseen.

Alemmassa kuvassa sitten lähinnä kuvausassistenttini Nemo lempipaikallaan lattiatyynyllä. 

Itseommellut Marimekko Tasaraita- trikoolakanat

Tätä ompeluprojektia voisi kuvata usealla perinteikkäällä suomalaisella sanonnalla, jotka viittaavat ahneuteen, laiskuuteen ja huonoon loppuun. Mikä projekti! Vaiken ompelutöistäni ikinä! 

Näitä huudahduksia on varmasti vaikea uskoa, kun katsoo työn vaikeusastetta: suoraa saumaa metritolkulla. Ei voi olla vaikeaa väittäisin, vaan kyllä oli. Pesukoneessa kutistamani kangas rullautui ja neuloksena veti kieroon. Reunojen yhteen sovittaminen oli aivan mahdotonta raitakohdistuksineen ja reunapäärmeiden siistiksi ompelu vaati lopulta peitetikkikoneen, jonka toimivuuden kyseenalaistin projektin alussa. Mittanauhan käyttö työn alkuvaiheessakin olisi auttanut. Mutta kun lähtee tekemään työtä ajatuksella tästä vain suit sait vähän untuvapeittoon sovitan ja ompelen suorat saumat yhteen, niin hyvä tulee, sitä saakin todeta päinvastaista. Ensimmäiset versiot lakanoista olivat liian suuret ja epäsiistit. Rullapäärmäykset eivät toimineet ja päätysaumat römpsöttivät rumasti. Ompelin siis käytännössä lakanat kahteen kertaan: ensin laiskasti ja sitten tarkkaan mitaten ja suunnitellen. 

Tulin muutama vuosi sitten ostaneeksi Herttonimen Marimekon Outlet-myymälästä tasaraita trikoota pari pakkaa hävyttömän halpaan 15 €/ 3 m:n pakka hintaan. Ajatuksenani oli tuolloin ommella niistä joulupukin konttiin yöpaitoja koko suvun naisille. Ompelumotivaationi ei vain ollut yöpaitojen suhteen aivan kohdallaan ja olin haudannut kankaat yhteen lukuistista kangaslaatikoistani. Näitä laatikoita sitten muuton myötä purkaessani havahduin kangaspaljouteen ja päätin ratkaista ongelmani hankkimalla lisää kangasta. Erinomainen logiikka, eikö? Vain kangasholisti voi ymmärtää tämän. 

Ideastani innostuneena hankin siis Outlet myymälästä kaksi pakkaa lisää ja päätin ommella kankaista nämä lakanat ajatuksella "halvalla ja helposti itselle Tasaraita -lakanat, jotka valmiiksi ommeltuina ovat minulle liian arvokkaat." 

Sanan helppo olen jo alussa kumonnut ja sanan halpa voi myös vetää yli. Yksi lakana ja kaksi tyynyliinaa tulivat maksamaan 50€ ts. Satanen näihin upposi. Voisin sanoa että puoleen hintaan hankitut, kun unohtaa koko kammottavan työmäärän. Ei enää tällaisia projekteja!

Onni on että lakanat ovat vallan mukavat nukkua. 

DIY - Marimekon kankailla tuunattu 70-luvun vanha sohva

Tämä ilmeisesti 70-luvulta peräisin oleva sohva välisijoitettiin kymmenen vuotta sitten ystäviemme talouteen sillä sopimuksella, että minä päällystän punaviiniä läikehtivän vakosamettikuosisen raukan puolisoni Intiasta tuomalla kankaalla. Puolisoni mukaan sohvaan liittyi niin paljon muistoja, että sen piti ns. klassikkona jäädä omistukseemme ja sen vuoksi sille oli tuolloin etsittävä uusi koti. Näin jälkeenpäin olen iloinen että teimme niin!

Intiakankaalla tuunattu sohva muutti sittemmin takaisin meille, kolme vuotta sitten, ystävien esikoisen synnyttyä ja sen jälkeen se toimitti viherhuoneemme sohvan virkaa. Ajatukenani oli päällystää sohva jo tuolloin uudelleen, vaan tyydyin silloin pika pikaa sovittamaan sen silloiseen sisustukseemme muutamalla Ikean valkealla tyynyliinalla ja pellavalakanalla, jonka värjäsin pesukonevärein mustaksi. 

Uuteen kotiin kesällä muutettuamme totesin lasten leikkien tehneen tehtävänsä valkeisiin tyynyliinoihin ja auringon polttaneen mustan lakanan lähes harmaaksi. Oli aika uusia sohva ja tässä tulos, Voilà!

Lopputulos on loistava esimerkki siitä miten helpolla vanhan huonekalun saa uudistettua! Ompelin Ikeasta ostettujen untuvatäytteisten sisustustyynyjen päälle Marimekon kankaista päälliset ja uudelleen värjäsin pellavalakanan Dylonin mustalla pesukonevärillä. Kaipasin kotiin väriä ja nyt meillä on sitä. Lapset rakastavat tätä sohvaa ja rakentavat tyynyistä majoja, leikkivät siinä kioskia ja taitaa Nemokin pitää sitä lepopaikkanaan. Istuinpäällisen uusiminen tukevampaan kankaaseen on edessä, vaan niin kauan kun sohva on em. kulutuksen kohteena en jaksa nähdä vaivaa. 

Tältä sohva näytti ilman päällisiä. Mieleni teki kuvausaineistoa rikastaakseni (ts. tuoda läikehtivä punaviiniunelma esiin) irrottaa 10 vuotta sitten tekemäni päällyste irti, vaan eipä siinä olisi ollut järkeä. Sinistä kangasta on vielä iso pala jäljellä ts. jos sinisen sohvan hinku tulee, niin ompelen siitä seuraavat tyynynpäälliset. 

Vanhojen farkkujen kierrätystä jälleen: kudottu lattiakori

Otin eilen käsityökoulun kevään viimeiseltä tunnilta kotiuduttuani itseäni niskasta kiinni ja tartuin vuosi sitten keväällä Helskyn kurssin aikana kutomaani kankaaseen. Koulun opetussuunnitelmaan kuului vuosi sitten keväällä kudonnan jakso, jonka aikana opettelimme luomaan loimen, kokoamaan kangaspuut ja laittamaan loimen puille. Kullakin meistä oli varattu ennalta sovitut mitat lointa kudottavaksi ja itse olin varannut sitä 2*1,2m. Kudonnat sain tehtyä mutta sen jälkeinen viimeistelytyö on odottanut tekijäänsä vuoden verran.

Loimi luotiin pitsisidosta varten ja kullakin oli mahdollisuus suunnitella työnsä kys. sidosta sekä lisäksi palttinapoljentaa hyödyntäen. Omani kudoin molempia käyttäen ja kuteena käytin vanhoja farkkuja, lankakopasta löytynyttä Hanko -puuvillasekoitelankaa, myös kopasta löytynyttä mustaa Novitan ontelokudetta sekä valkoista poppanakudetta.

Mallin suunnittelin suurelle olkalaukulle, mutta kuten huomaatte, sitä ei kankaasta lopulta syntynyt. Kangas pyöri kaapissani vuoden päivät juurikin siitä syystä, että en lopulta halunnut tehdä siitä laukkua. Kangas ei kuvioineen ja mittasuhteineen mielestäni sopinut siihen tarkoitukseen. Pyörittelin kangasta käsissäni erään kerran, ennenkuin sain eilen kirkkaan ajatuksen kääntää kankaan loimisuunnan pystyyn ja ommella siitä itselleni uuden lankakorin lattialle.

Valmis kudottu kangas lev*pit 66*116cm

Yläosa palttinaa kolmella vuorottelevalla sukkulalla ja alaosa pitsisidosta, 2-osainen aihe.

Kankaan palttinaosan kudoin kolmella kävyllä siten että kussakin oli eri kude. Ihastuin palttinan ulkonäköön niin, että jälkikäteen sitä ihastellessani harmittelin miksen ollut tehnyt koko työtä vain kys. tavalla. Omaan silmääni pitsisidoksen kuoppainen pinta ei oikein millään tahdo istua. Päädyin alunperin kutomaan kankaasen pitsisidos osuuden vain siitä syystä, etten ollut sitä koskaan ennen tehnyt ja neljällä polkimella kutominen oli minulle uutta. Olenhan keskittynyt mattojen kudonnassa vain palttinasidokseen. 

Pitsisidokselle ominaista on sen kuoppainen pinta, joka muodostuu ohuemmasta kuviokuteesta (usein loimen kanssa saman paksuinen, mutta minun kankaassani Hanko -lanka oli loimilankaa paksumpaa) ja huomattavasti paksummasta pohjakuteesta. Kankaan runko muodostuu paksuista palttinaisista pohjakuteista ja itse kuvio ohuesta "kuviokuteesta". Kuviokude sitoutuu kuvion kohdalla palttinaksi, mutta pohjan kohdalla se jää vapaasti nurjalle puolelle "lenkeiksi". Palttinainen kuvion kohta työntää kahta puolta olevia pohjakuteita erilleen, mutta pohjan kohdalla kuviolangat jäävät kankaan taakse sitoutumattomana. Kankaan nurjan puolen ulkonäöstä en tietenkään eilisessä tekemisen innossa hoksannut ottaa kuvaa, mutta korjaan asian tulevaisuudessa toisen kankaan kohdalla, jahka saan työstettyä siitä jotain pelkkää kangasta hyödyllisempää. 

Pitsisidoksella kudottu kangas sopii siis tarkoituksiin, jossa nurja puoli jää piiloon. Itse piilotin kankaan nurjan puolen ja siten korin sisäpinnan vuoraamalla kopan paksulla valkoisella puuvillakankaalla. Kangaspala löytyi kaapinperukoilta, sillä se oli jäämistöä muutaman vuoden takaisesta rottinkikalusteiden istuintyynyjen päällystysprojektista.  

Kori tuli siis valmistettua poppanaa ja loimilankaa lukuunottamatta kaapeistani löytyneistä materiaaleista ja se jos mikä lämmittää omaa mieltäni. 

Rottinkia ja puupalloja syksyn pimeyteen

Voihan rottinki! En tuntenut yhtään viehätystä materiaalia kohtaan käsityökoulun ensimmäisenä rottinkiviikonloppuna, enkä kyllä vielä toisenakaan sen alkaessa. Vaan niinpä muuttui taas mielipiteeni toisen viikonlopun kuluessa ja viimeisteltyäni tämän rottingista ja puupalloista punomani seinäkoristeen/ varjostimen olin lauantain päättyessä hiljaa itsekseni ylpeä aikaansaannoksestani. Iso kiitos tästä muutoksesta kuuluu valloittavan positiiviselle ja osaavalle opettajallemme Tarja Hentilälle!

Rottinki ei tahdo olla aina esteettisesti silmääni sopiva. Jostain syystä se näytti vielä kurssin alussa minusta hieman muoviselta, eikä luonnolliselta puumateriaalilta mitä se todellisuudessa on. Tässä myös yksi syy siihen miksi suhtauduin Helskyn rottinkikurssiin hieman penseällä asenteella sen alkaessa. Lisäksi olin ns. erikseen päättänyt olla hurahtamatta materiaaliin, ihan vain siksi että estäisin itseäni hamstraamasta materiaaleja kotiin. Hukun edelleen ainakin neljä vuotta kestäneen "pois pyörimästä" -projektini lankoihin sekä kankaisiin joita en ole voinut vastustaa. Muutama pussillinen tuolla varastossa on myös mosaiikkipaloja ja entisöintityöt odottavat ilmeisesti keskeneräisinä ensi kesää ja mahdollisuutta työskennellä ulkona. Pirtanauhakin pitäisi punoa jne. Näillä ajatuksilla varustautuneena siis aloitin punontaprojektini, jonka alkaessa tarkoitukseni oli tehdä jotain ihan pientä. Ihan pientä ei työskentelyni tuloksena tälläkään kertaa syntynyt, sillä seinälle tekemäni koriste/ varjostin on halkaisijaltaan 40 cm ja sen tekemiseen kului kahden käsityöviikonlopun (perjantai ilta ja lauantai päivä) verran aikaa.

Alkupeäinen suunnitelmani punoa jouluvaloihin rottinkisia koristepalloja, eli sitä jotain pientä, kuoli osaamattomuuteen ja yrityksen puutteeseen. Kun ensimmäinen yritykseni pyöristää punottu rannerengas palloksi ei onnistunut, yritin tehdä palloa apinannyrkkiperiaatteella, epäonnistuen siinäkin. Sain tuhrattua näihin kahteen pallonpunontayritykseen aikaa lähes yhden perjantai-illan ja hitaudesta oppineena keskityin jäljellä olevan ajan suhteen varjostimeeni.

Aloitin varjostimen punonnan kuudella yhtä pitkällä 3 mm paksulla yrinrottinkiloimella. 

Itse punonnan tein 2 mm ydinrottinkia käyttäen. Punonta tapahtui kahden punoksella: kuteita oli kaksi ja ne kulkivat vuorotellen loimirottinkien edestä ja takaa. 

Puupallot, jotka itse suunnittelemaan työhön halusin lisätä (jälleen yksi pois kaapista pyörimästä ajatus), punoin kiinni rottingin avulla aina siinä vaiheessa, kun ne halkaisijansa puolesta istuivat työhön "saumattomasti". Tarkoitan tässä saumattomuudella sitä, että en halunnut pallojen väliin jäävän liian suuria rakoja.

Tämän tarkemmin en kudontaa osaa kuvata. Yhden työn tehtyäni en todellakaan voi sanoa taitavani tätä tekniikkaa ja esitinkin tuntemukseni opettajallemme ääneen, joka kuitenkin jälleen positiivisuudellaan valoi minuun uskoa siitä, että kyllä se osaamisen tunne edessä odottavalla pajunpunontakurssilla heräisi henkiin. 

Tässä kuitenkin pitkä kuvasarja itse työskentelystä. Tärkein oppi työskentelyssä oli olla kärsivällinen, uskoa itseensä ja pitää sekä rottinkiloimet että -kuteet riittävän kosteina!

  

Ilman opettajan apua ei varjostimeni olisi taitanut saada lopullista korimaista muotoaan, niin vaikeaa loimen kiristäminen ja reunakavennusten teko ensi kertalaiselle oli. Vaan niin vain sai varjostimeni reunat ja toivotun muodon sinnikkäällä tekemisellä ja kaventamisilla.  

Kolmen parin reunapäätöksen tekoa. Tarkkana tässä sai olla. Onnistuin ensimmäisellä yrittämällä unohtamaan yhden parin matkasta ja siirryin kesken kaiken kahden parin reunapäätökseen. Onneksi opettajan silmä oli tarkka ja neuvosta purin ensimmäisen päättelyn ja viimeistelin työn onnistuneesti toisella yrittämällä.

Rottinkiloimen kiristystyö vaati veronsa. Ensikertalaisena tulin käyttäneeksi voimaa enemmän kuin taitoa reunakavennusten teossa ja sain sormeni enemmän hajalle kuin koskaan mattoloimia solmiessani. Vaan eipä tuo työn viimeistelyä haitannut. Tekevälle sattuu, näin todettakoon.

Nyt vain varastoon jouluvaloja etsimään. Ajatuksenani on nimittäin täyttää varjostin valolla ja luoda syksyn pimeyteen hieman tunnelmaa.

Projekti Onnela -mökkikeittiöremontti

"Projekti Onnelan" keittiöremontti aloitettiin vanhan saunan ja saunaeteisen kiinteiden "kalusteiden" purkamisella sekä väliseinien kaatamisella. Kaksi kaadettavista väliseinistä oli kevythirttä ja kolmas sekä kevythirttä että kiukaan takaisena palomuurina toiminutta tiiltä. Sauna oli sekä lattioiden että seinien osalta huonossa kunnossa. Seinät olivat tummuneet ja pihkan tahraamat ja muovimaton alleen peittämä puulattia oli veden vaurioittama. Alla muutama kuva tilanteesta ennen remontin aloitusta sekä seinien kaatamisesta.

Seinien kaatamisen jälkeen tila avautui yhtenäisenä siten että sinne oli kulku sekä mökin tuvasta että terassilta.

Mökin lattian alusvillat sekä laudoitus uusittiin. 

Myös kattopanelointi uusittiin saunaeteisen ja löylyhuoneen puolelta. 

Kaiken tämän jälkeen alkoi seinien puhdistaminen pihkasta, missä emme sitten koskaan lopulta onnistuneet niin täydellisesti kuin tavoitteena oli. Ainoa keino pihkan saamiseksi irti seinästä tuntui olevan hionta ja sekin osoittautui melko toivottomaksi hiomapaperien tukkiuduttua hetimiten aloituksen jälkeen. Alla oleva kuva kertoo millaisiksi hirret lopulta jäivät.   

Kävin läpi mielessäni usean eri vaihtoehdon hirsien peittämisestä levyin/ panelein, mutta koska visioni siitä että keittiössä tulee näkyä hirret valkoisiksi maalattuina oli vahva en antanut periksi ja aloitin lopulta testauksen maalin tarttuvuudesta hirren pintaan. Varastohyllyssä ollut purkillinen liuotinohenteista maalarin valkolakkaa tarttui hirteen. Valintani oli siis täysin summittainen. Minulla ei ollut mitään suositusta Tikkurilalta tuotteen tällaiseen käyttöön. Lopulta lakkasin koko keittiön ja lopputulos oli karmaisevan ruma ja läikikäs. 

Ajatuksenani oli että maalarin valkolakka toimisi ns. pihkan läpilyönnin estäjänä ja jatkoin työtäni karkeuttamalla lakattua pintaa sen verran että se olisi päällemaalattavissa. Päällemaalauksen tein pensselillä sävyttämätöntä himmeää LUJA -maalia käyttäen. Halusin seinästä täyshimmeä ja kovaa kulutusta kestävän (sekä pesuaineita, kemikaaleja että kosteutta vastaan), minkä vuoksi valitsin kyseisen tuotteen. Tavoitteena oli myös että seinän pintaan saisi jäädä ns. pensselin sivelyn jälkiä ja kys. tuote antoi silmääni miellyttävän ulkonäön. 

Maalasin seinät lopulta kahteen kertaan Luja himmeällä ja käsittelin vielä erikseen keittiön ulkopäätyseinän sekä vanhan eteisen seinät Osmo Colorin puuvahalla, sävy Kuusi 3111. Se miksi päädyin käsittelemään osan seinistä puuvahalla ja osan maalilla johtui puhtaasti suunnittelemattomasta työskentelystäni. Alla kuva maalatuista ja vahatuista seinistä.

Kuvista näkyy myös lattian maalaustyö, joka toteutettiin Tikkurilan liuotinohenteisella Betolux -maalilla. Maalin sävy on Navy Gray. Vanhan palomuurin maalasin kahteen kertaan myös Luja himmeällä.

Keittiön asennuksesta en tullut ottaneeksi ainuttakaan kuvaa. Itse tekemäni keittiösuunnitelman viimeistelijänä toimi Porttipuiston Ideal -keittiöiden (Keittiö.netin) henkilökunta ja keittiökaapin ovet ovat Strömsö -mallistoa. Vetimet ostin Kalliosta Hokola Oy:ltä ja niiden malli on ns. Suomivedin 50-luvulta. 

Kerrankin ajoissa joulusesongin suhteen

Tällä kertaa eivät suunnitelmani joulumattojen suhteen jääneet viime hetkeen, eikä minun ensi jouluna tarvitse harmitella mattojen sopimattomuutta muuhun joulusisustukseen. Ei sillä että olisin kummoinen joulusisustaja. Meidän joulukoristuksemme on hyvin pienimuotoinen, voisi sanoa että "lastenkokoinen": muutama tonttu kullekin aseteltavaksi ja kuusi silloin kun vietämme joulun kotona. Joulukoristeet eivät oikein ole minun juttuni. 

Jouluiset Marimekon patakintaat, käsipyyhkeet ja kivikynttilät sen sijaan ovat sitäkin enemmän minun juttuni. Kuin myös nyt nämä räsymatot, joiden väritys on lähtöisin Marimekon/ Maija Louekarin Kuusikossa patakintaista.

Halusin tarkoituksella kutoa kustakin matosta yksilöllisen ja epäilen että kärsivällisyyteni ei olisi edes riittänyt useamman täysin samanlaisen kutomiseen. Se olisi vaatinut liian tarkkaa räsyjen punnitsemista ja etukäteissuunnittelua, mikä ei vieläkään ole mattojen kudonnassa minun juttuni. Nautin kutomisesta eniten silloin, kun teen luomistyön kutomisen aikana. Toki mielessäni on käynyt Kiikalalaisen räsymaton kutominen, mutta vielä ei ole ollut sellaisen aika.