Bloggarin arkeni on muuttunut töiden myötä niin hektiseksi etten enää tahdo löytää aikaa käsitöilleni, saati sitten niiden julkaisemiselle. Lisäongelmia aikapulan ohella ovat tuoneet tietokoneongelmat ja kuvankäsittelyohjelman lisenssin loppuminen. Kuinka tuskaista onkaan löytää itselleen sopivaa ohjelmaa kuvien käsiteelyyn! Nykyinen käytössäni oleva hätäratkaisu, Picasa, ei tyydytä itseni lainkaa, mutta sillä mennnään nyt ainakin se tovi, että koen järkeväksi maksaa kuukausittaisia lisenssimaksuja ohjelmasta, jonka käyttö näillä näkymin jää aivan liian vähäiseksi.
Mutta siis aiheeseen eli Pipsa Possu -kakkuun, jonka leivoin lauantaina vietetyille tyttäreni 2-vuotis syntymäpäiville.
Kakun koristeet syntyivät yömyöhään viime viikon aikana. En millään malttanut tänäkään vuonna olla koristelematta Liljani kakkua teematoiveen ohella liljoin. Niin kauan kuin tyttö ei erikseen kiellä niiden laittamista kakkuunsa, taidan niitä väkerrellä. Tänä vuonna 2-vuotta täyttävä rakkaani osasi jo toivoa teemaa kakkuunsa ja se oli hyvinkin selvä: PIPSA POSSU!
Koko meidän elämä on ollut pitkin syksyä yhtä Pipsa Possua, sillä niin ihastunut tyttö on hahmoon. Ja mikäs siinä, ohjelma on niitä harvoja lastenohjelmia, jotka ovat hyvin tehtyjä, kertovat eheää tarinaa ja missä tunnelma on aina miellyttävä.
Taiteilijan vapaudella laajensin Pipsan kuralätäkön suklaaputoukseksi ja istutin Pipsan liljaan. Koristustyön alkumetreillä väkertämäni sokerimassa -possu ei onnistunut massan liiallisen pehmeyden vuoksi. Muotoiltu pää otti ja valui pipsattomaksi ja sen seurauksena päädyin edellisten vuosien tavoin käyttämään muovista hahmoa. Tikkarit ja "ilmapallot" tein Pipsan taakse sokerimassasta.
Kakku oli jälleen gluteeniton ja yhden pohjan valmistus noudatti kaavaa
- 4 kananmunaa
- noin 2 dl sokeria
- 1,5 dl perunajauhoa
- 0,5 dl gluteenitonta Sunnuntai jauhoseosta
Kakkupohjia leivoin kaksi, syystä että halusin kakkuun korkeutta ja oma 20cm vuokani on melko pieni. Lisäksi halusin kakun sisäosasta raidoitetun ja maustoin toisen pohjan kaakaolla. Kuvaa ei tästä raidoituksesta ikävä kyllä tullut otettua.
Kakku on ympäriinsä kuorrutettu voikreemillä (250g voita + 8 dl tomusokeria + 0,5 dl vettä), jonka värjäsin Wiltonin pinkillä pastavärillä kahteen eri sävyyn. Maalailin kakun ympäriinsä kahdella kreemisävyllä ja valuttelin päälle Fazerin taloussuklaasta tekemäni kastikkeen. Kastike jäi aika tönköksi, mutta en uskaltanut valmistaa sitä Kinuskikissan sivujen ohjeella, kastikkeen jäädessä viimeksi ohjetta seuratessani liian ohueksi. Vähensin siis ohjeesta kerman määrää ja sillä sain paremmin hallittavan kastikkeen aikaiseksi.
Hyvää tuli ja kakku tuli syötyä kahdessa päivässä!
Onpa ihana kakku! Onko tuo reunan kuorrutus tehty vain "huolimattomasti" sekoittaen vai miten loit tuon värien sävyeron noin nätisti?
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaOlen tehnyt kuorrutuksen siten että jaoin voikreemen useaan osaan ja värjäsin kunkin osan eriväriseksi. Niillä sitten maalailin kakun pinnan. Pohja on kaikkein vaaleimmalla punaisella ja alareuna tummimmalla. Väliin sitten vähän siltä väliltä. Näin saan kauniimman ulkonäön, kuin huolimattomasti sekoitetulla värjäystekniikalla. Huolimattomasti sekoitettu tuppaa työskentelyn loppua kohden aina olemaan liian tasaista sävyltään.
Tätä pitää testata meidän Pipsa fanille. Mitä laitoit kakkupohjien väliin?
VastaaPoistaKakun sisälle laitoin mascarpone-kermavaahdon sekoitussuhteessa 250g mascarponea + 2 dl kuohukermaa sekä kaupan vadelmahilloa. Tämä yhdistelmä on toiminut meidän lapsille.
Poista