Leivoin muutama viikko sitten Henrin kummitädin kyläillessä tarjolle Tiramisukakun, jonka rakentelin Savoiardi -kekseihin perustuvaa Tiramisuohjetta (löytyy Saku Tuomisen Basta -kirjasta) sekä omaa kekseliäisyyttäni käyttäen. Tuolloin leipomani kakku jatkoi sulkaaputouskakkujeni sarjaa sillä poikkeuksella että halusin kakun näyttävän tiramisumaiselta. Kakku oli NIIN taivaallisen hyvää, että minun oli pakko leipoa tänään uusi oman maanantaisen syntymäpäiväni kunniaksi.
Kyllästyin kolmen suklaaputouskakun jälkeen putousten tekemiseen ja päädyin tänään pursottelemaan. Yllä esittelemäni, tämän iltapäivän herkku, on päällystetty kerma-mascarponekreemellä, jonka olen värjännyt Fatzerin tummalla ja Fazerin sinisellä -suklaalla.
Tässä vertailun vuoksi kuva kahden viikon takaisesta tiramisun ulkonäköä perinteisemmin muistuttavasta kakustani.
Lupasin Henrin kummitädille toimittaa ohjeen kakusta, joten tässä se tulee.
Kakku on valmistettu halkaisijaltaan 20 cm vuokaan ja sen pohjana toimii tavallinen sokerikakkupohja, joka on valmistettu 4 kananmunasta.
Kakun sisälle vatkataan keltuais-mascarpone-kermavaahto/ mousse seuraavaa ohjetta noudattaen:
- Vaahdota keskenään
- 8 kananmunan keltuaista (tiedän, aivan järjetön määrä!)
- 4 rkl sokeria
- Lisää joukkoon edelleen tehosekottimella vatkaten
- 2 kpl 250 g Maskarpone juustoa
- 1 dl kuohukermaa
- 3 rkl Vaniljakreemijauhetta
Vaniljakreemijauheenmäärä riippuu myös siitä miten tönkköä seoksesta haluaa. Tämän käyttö tiramisun yhteydessä saanee jonkun perinteitä ja muuttumattomuutta vaalivan puhkumaan vihasta. Vaniljakreemijauhe ei varmasti perinteisesti kuulu tiramisun valmistuohjeeseen, mutta tässä tapauksessa pidän sitä välttämättömänä lisänä täytteen valumattomuuden varmistamiseksi. Liivatelehtien käyttö olisi varmasti myös toimiva, mutta yritän itse välttää niiden käyttöä aina kun mahdollista.
Aloita kakun kokoaminen jakamalla kakku kolmeen yhtä suureen osaan ja jatka kerrosten kokoamista seuraavasti:
Tämän jälkeen jaoin seoksen kolmeen osaan ja värjäsin ne mikrossa sulattamallani suklaalla kolmeen eri ruskean sävyyn ja pursotin kreemen kakun päälle.
Aloita kakun kokoaminen jakamalla kakku kolmeen yhtä suureen osaan ja jatka kerrosten kokoamista seuraavasti:
- kostuta pohjalevy vahvalla kahvi-marsalaviiniseoksella
- 1 dl vahvaa espresso kahvia
- 1 rkl Marsala -viiniä
- Lisää puolet keltuais-mascarpone-kermavaahdosta pohjan päälle ja levitä kerros tasaiseksi
- Ripottele siivilän läpi paksuhko kerros tummaa kaakaota
- Rouhi/ raasta tummaa suklaata haluamasi määrä ja ripottele se kaakaokerroksen päälle
Vie kakku kylmään ja valmista voi-tomusokerikreemi Kinuskikissan sivuilta löytyvän kaakaovoikreemiohjeen mukaisesti ja vuoraa kakku kreemillä.
Tässä vaiheessa olin jo niin uppoutunut työn tekoon, että kuva jäi ottamatta.
Seuraavaksi valmistetaan päälle pursotettava mascarpone-kermakreemi.
Suklaaputouskakun päällinen noudattaa Frozen -kakun yhteydessä julkaisemaani ohjetta. Sulkaaputouksen suhteen kannattaa muistaa ettei sitä pidä valutella kakun päälle liian lämpimänä. Muuten käy kuten tiramisukakkuni kanssa jälleen kävi: suklaa juoksee pahimmillaan yli lautasen reunojen.
Suklaakuorrutteen päälle ripottelin vielä paksuhkon kerroksen tummaa kaakaota sekä rouhittua tummaa suklaata.
Ai niin, ja suklaaputouskakkua ei vuorata ympäriinsä voikreemillä. laitoin kreemiä ainoastaan kakun "kansiosaan" jottei suklaa olisi imeytynyt kakkulevyyn. Voikreemi (tuolloin kaksi viikkoa sitten vaniljasokerilla maustettu voikreemi) toimii tällöin ns. eristeenä.
Mukavia leivontahetkiä sinulle Leena!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti