Suhteeni villasukkiin ja niiden esittelyyn käsityötaidonnäytteinä on ristiriitainen: en millään tahdo ostata arvostaa omaa työtäni niiden neulojana ja kuitenkin samaan aikaan, aina tilaisuuden tullen, pidän luentoja tuttavilleni niiden arvostuksen puutetteesta.
Lapsena villasukat kuuluivat jokaisen joulun takuuvarmoihin lahjoihin ja ne tulikin otettua vastaan vailla sen suurempaa innostusta. Olin toki iloinen niiden saamisesta ja käytin omiani huolella, mutta niiden saaminen oli niin itsestään selvää, ettei isoäideille osoitettu kiitos varmasti ollut riittävä.
Yläasteella villasukan neulominen käsityötunnilla tuntui välttämättömältä pakolta, vaikka neulominen oli jo silloin yksi lempiharrastuksistani. Koin että Mummon ja Mummin neulomia sukkia pyöri sukkakorissa jo ihan riittävästi ilman omiakin, eikä mielenkiintoni niiden neulomista kohtaan erityisesti kasvanut pakollisen koulutyön myötä.
Arvostukseni villasukkia kohtaan heräsi aikuistumisen myötä. Työelämään siirryttyäni villasukat olivat ainoa käsityö, joiden tekemiseen tahdoin löytää innostusta ja aikaa. Ne olivat käsitöinä riittävän pieniä ja nopeita tehdä. Työstressin vaivatessa pahimmillaan villasukan neulomisesta kehittyi minulle meditatiivinen hetki, johon hiljennyin usein työpäivän päätteeksi ja lomien aikana.
Isoäitieni villasukista tuli sittemmin arvokkaita muistoja, joita käyttäessäni jaksan edelleen pysähtyä muistelemaan heitä. Juuri näiden muistojen myötä ryhdyin antamaan itsekin sukkia lahjaksi. Villasukat ovat minusta yksi parhaista lahjoista silloin, kun haluaa osoittaa toiselle ihmiselle hänen merkityksensä!
Tämän ajatuksen siivittämänä olen neulonut myös nämä "oman" kalamieheni sukat. Lankana sukissa käytin jo muutaman vuoden lankakorissa pyörinyttä 7-Veljeksen "Maasto" -lankaa. Kasvunvaraa niihin tuli hieman liikaa, mutta saavatpahan sitten riittävästi myös käyttöpäiviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti