Vihdoinkin löysin aikaa eteisen siivoamiselle ja tuunaamiselle sen näköiseksi kuin sen tarkoikin syksyllä aloittamassani remontissa. Ennen niin ruskea seinä sai itselleen valkoisen sävyn Tikkurilan Nova 7 maalilla, jonka telasin seinään sävyttämättömänä. Pappani äidin liinavaatekaappi sai arvoisekseen seuraksi Sring pocket -hyllyn, Marimekon ja Ittalan purnukoiden kera. Esikoiseni isänpäivälahja, kaarnavene, sai jäädä koristeeksi. Sen kelluntaominaisuudet on jo kertaalleen testattu saunan vadissa, joten pojan kiinnostus sitä kohtaan on hälvennyt ja minä voin museoida sen hänen aikuisuuteensa. Iittalan Festivo kynttilänjalat löysivät myös vihdoin itselleen säilytyspaikan ja Perobasta ostamani seinänupit odottavat vielä hyllyllä lopullista paikkaansa. Kyllä oli aluksi miettiminen mitä hyllylle laitan, jotta se täyttää tehtävänsä hyödyllisesti mutta silmää ilahduttavasti. Puolisoni käytti hyllyä usean kuukauden ajan Torilla myymiensä LP-levyjen lähettämönä, kuten kuvasta näkyy.
Kumpikin meistä on nyt saanut antaa näkemyksensä hyllyn ulkonäölle ja epäilen että se taas ajan myötä löytää roolinsa tavaroiden välisijoituspaikkana. Ns. erikivakupeista en edelleenkään päässyt eroon vaan Iittalan Aitio laatikko pitää sisällään kynät ja Stockmannin CASA puukulho kaiken pienen pöydillä pyörivän kodittoman tavaran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti