SIVUT

12/03/2016

"Piparkakkukukka" -avaimenperät




Aloitin toissa kesänä huopapallojen pyörittelyn mökkisaunassa Tomaksen päiväunien aikaan ja luulin jatkavani hyvin alkuvaiheessa kesken jäänyttä työtäni myöhemmin. Toisin kävi, intoa ei sen koommin ole työhön löytynyt. 

Pallojen tekeminen puhtaasti käsien välissä pyöritelemällä oli työlästä ja sain pyörittelyllä ihon käsistäni rikki. Työlläni ei myöskään ollut mitään päämäärää. En tiennyt mitä olisin näistä pienistä "lihapullista", kuten lapset niitä kutsuivat, tehnyt ja siksi koko projekti jäikin kesken. 

Jälkeenpäin huovutuksen saloihin hieman kurkistaneena olen antanut itseni ymmärtää että pallojen huovuttaminen pesukoneessa sukkahousujen avulla tai jopa käsin huovutusneulaa apuna käyttäen olisi jokseenkin helpompaa ja nopeampaa. Näitä 17 palloa mökkisaunassa pyöriteltyäni annan kyllä arvoa niille Nepalissa käsin tehdyille huopamatoille, joiden hinta hipoo taivaita. Ja syystäkin hipoo, vaikkakin epäilen ettei matoista maksettu raha missään tapauksessa tavoita tekijöitä siinä määrin kuin pitäisi.

Näin joulun alla pukinkonttiin on keksittävä lahjoja ja sinnepä nämä palloista vuodenmittaisen "ideahautomon" jälkeen tekemäni avaimenperät joutavat. Kauniita niistä tuli! Huovutusvillaa riittää vielä pari pussillista seuraaviin projekteihin. Nämä villat olivat Novitan huovutusvilloja, jotka olin tullut jonkinlaisessa huovutushuumassa ostaneeksi vuosia sitten Novitan tuodessa sellaiset markkinoille huovutusneulan ja tyynyn kera.

Pallojen yhteenneulaamiseen käytin 15-säikeistä kalalankaa, jotta se kestäisi riittävän hyvin käytössä ja puupallot olivat ylijäämiä edellisistä töistäni. Metallirenkaat on kierrätetty vanhoista hajonneista avaimenperistä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti