12 kuukautta siihen meni. Vakavasti otettavia työviikkoja niihin kului noin neljä. Henkisesti kunnostin näitä lähes kolme vuotta. Nyt ne ovat valmiit ja käyttökuntoiset. Jännityksellä odotan kuinka minun käy: kestävätkö tuolit vai hajoavatko ne hetimiten käytössä.
Kaksi Tapiovaaran Domusta. Kaksi tämän hetkistä ylpeyden aihettani. Kaksi vahvistusta uskoon siitä että minä osaan tehdä käsilläni mitä vain, kunhan vain paneudun, opettelen ja teen tunnollisesti.
Tulin ostaneeksi kaksi Domus -tuolia Tori.fi ilmoituksen kautta syksyllä 2015. Ostos oli melkoinen vahinko, sillä en ollut torilla tuoleja etsimässä. Makasin käytännössä sängyssäni vyöruusun kourissa ja yritin lähinnä paeta kipua netin syövereihin. Sairauden aikaansaamassa turhaumassa satuin sitten klikkaamaan tori.fi etusivun auki sillä samalla hetkellä, kun tuolien myynti-ilmoitus tuli julkiseksi.
Ilmoituksessa kahden tuolin yhteishintapyyntö oli "vain" 150€. Siitä hetkestä päähäni ei mahtunut kuin yksi ajatus - niin halvalla kaksi Domusta! Tutkin kuvia ja vakuutuin tuolien huonosta kunnosta, mutta ei välttämättä niin huonosta, etteikö niitä voisi käyttää: jos vain hyväksyisin rustiikkisen ulkonäön. Pikainen googletus Domus -tuolin kunnostuksesta ja sen "blogihelppoudesta" sai minut vakuuttuneeksi omasta onnistumisestani. Lähetin kyselyn myyjälle välittömästi ja onnistuin olemaan kyselijäjonon ensimmäinen. Varasin tuolit ja lupasin noudon saman illan aikana. Seuraavaksi keskustelu puolisoni kanssa logistisista kuvioista ja kyllä, tuolit olivat minun!
Noutohetken koittaessa sain epäilevän soiton puolisoltani. Hänen näkemyksensä paikan päältä oli, että tuolit olivat arveluttavassa kunnossa ja ehdottomasti liian kalliit. Neuvoin tinkimään ja pysyin ostopäätöksessäni. Kotiin sisälle tuoleja kantaessaan puolisoni lausui "myötä ja vastoinkäymisissä" -tyyppisen mielipiteensä ja vastaanotin tuolit saatesanoilla "kulta, tuen sinua kyllä ihan kaikessa siinä mitä luovuudessasi haluat tehdä, mutta näiden kahden tuolin osalta älä odota minulta tämän enempää".
Aivan tuohon ei "myötä ja vastoinkäymisissä" -avunanto jäänyt, sillä sittemmin hän löysi itsensä retkeilemästä Helsingin keskustassa kahden lapsen ja koiran kanssa ruuviostoksilla (joka ei edes tuottanut toivottua tulosta) ja aivan viime metreillä poraamasta tukilistoja kiinni tuolin runkoihin.
Entisöintiprojektista oppineensa olisin sittemmin samaa mieltä puolisoni kanssa. Jopa maksamani 70€ kappalehinta oli aivan liian kova väkivaltaan verratavaa kohtelua kohdanneista tuoleista. Molemmista tuoleista puuttui viilunpaloja, rungon puuosat olivat osittan halki, istuinosia oli yritetty nitoa kiinni runkoon ja Miranol -maalia (mitä ilmeisimmin) oli levitetty lukuisia kertoja miten sattuu alkuperäisen nitroselluloosalakan päälle. Valkoinen tuoli oli niin huonossa kunnossa, ettei se kestänyt istumista. Istuinosan viilu antoi liikaa periksi ja se saikin toimia kesään 2017 saakka viherkasvin alustuolina. Kaksikon musta versio oli hieman tukevammassa kunnossa ja sitä käytin työpöydän tuolina, kunnes istuinlevyn jo lähtöjään rikkoutunut viilu antoi keväällä 2017 periksi.
Elokuussa 2017, perhevapaani loppunelmissa saattelin esikoiseni eskariin ja havahduin siihen tosiasiaan että kahden lapsen kanssa kotona oleminen on kolmeen verrattuna helppoa! Jatkuva riitely loppui kolmikon keskinäisen dynamiikan muututtua ja pienemmät, Tomas silloin 3,5- ja Lilja 1,5-vuotta, leikkivätkin yhtäkkiä ensimmäistä kertaa iloisesti keskenään. Elokuun auringossa minä sitten aloitin molempien tuolien enstisöinnin ja seuraavat kuvasarjat kertovatkin kyllästymiseen asti maalin poistosta, kittauksesta, hionnasta, viilun liimaamisesta, viilun korjaamisesta viilupaloin, maalaamisesta jne.
Työmäärä oli hurja! Kärsivällisyyttä tarvittiin ennen kaikkea siinä vaiheessa, kun luulin jo onnistuneeni saavuttamaan maalausvaiheen elokuun 2017 lopussa. Koeistuminen kitattuun ja hiottuun tuoliin osoitti ikävä kyllä viilun kestämättömyyden ja valkoisen tuolin istuinlevy halkesi uudelleen. Kiitos puusepäntaitoisen naapurini, sain palan viilua itselleni ja neuvot kuinka edetä. Kesän 2017 loppuminen ja töiden alku viivästytti lopulta entisöintiprojektiani niin, että viimeistelin sen vasta tänä kesänä.
Molemmat tuolit on kitattu ja maalattu Tikkurilan tuottein. Näin jälkikäteen toimisin myös toisin maalauksen suhteen: siveltimellä ei saa riittävän siistiä ja valumajälkiä välttävää lopputulosta, vaikka yrittäisi olla kuinka tarkka. Helmi -kalustemaali ikävä kyllä valuu ts. joku muu tuote tai ruiskumaalaus olisi ollut parempi vaihtoehto. Vaan en harmittele tätä. Tuolit ovat saaneet osakseen ison osan rakkautta ja se näkyy.
Tulevaisuudessa olen valmis vastaavaan projektiin, mutta yhdestäkään noin huonokuntoisesta Domuksesta en 70 € maksa. Ae. kuvat on jäsennelty tuolien alkuperäistä väritystä mukaellen: mustaan ja valkoiseen tuoliin.
Valkoinen Domus
Lähtötilannekuvia:
Maalinpoistoa:
Viilun liimailua:
Kittausta ja uskoa siihen että pelkkä kitti pitää:
Musta tuoli
Lähtötilanne:
Maalinpoistoa:
Ensimmäinen kerros:
Sen jälkeen nitroselluloosalakka:
Viiluvauriot alkavat olla mitä selvimmin näkyvissä:
Liimailua ja runsaasti. Koko naapuruston ruuvipuristimet välillä käytössä. Onneksi on naapurit!
Rungon vauriot ovat myös ilmeisiä:
Kokoamisvaiheessa ruuvasin vielä rungon etureunaan istuinkappaleen alle kaksi kapeaa listaa tukemaan viilua. Tästä vaiheesta en sitten tietenkään tullut ottaneeksi kuvaa. Kokoamiskiire oli niin valtava, että kuvat saivat jäädä. Siinäpä se oli, tämä projekti.
Iso kiitos naapurustolle ruuvipuristimien lainoista ja Pirjolle naapuriin puusepän neuvoista sekä viilunpaloista. Tuolit ovat käytössä ja niillä saa istua joku muukin kuin minä, vaikkakin jokaisella istuntakerralla kuuntelen narahtaako viilu rikki.
Auringonkukan aikaan aloitin ja samaan hetkeen lopetin. Tästä on hyvä jatkaa.
