Viikonlopun teemana oli opetella märkähuovutusta ja etenkin sauman huovutusta. Valitsin tehtäväkseni sisätossut ja ajatuksenani oli saada aikaa väriltään kaksiväriset tohvelit, joiden sisäosa olisi musta ja päällinen tumman harmaa. Näin jälkeenpäin voin sanoa että vähänpä tiesin ja että materiaali on tunnettava ennenkuin voi luoda suureellisia suunnitelmia lopputuloksesta!
Värivalintaani vaikutti mieltymykseni mustan ja harmaan sävyihin vaatetuksessa ja lisäksi se, että harmaata villaa ei ole värjäysprosessin vuoksi jouduttu ensin valkaisemaan, minkä seurauksena villa on säilyttänyt alkuperäisen rasvaisuutensa ja sen huopuvuus olisi näin ollen erinomainen. Oletukseni oli että helpottaisin näin omaa työtäni ensimmäisiä tossuja valmistaessani.
Kuvakollaasi työn etenemisestä
Työ aloitettiin piirtämällä omasta jalasta ensin kaava. Lestejä meillä ei tämän viikonlopun aikana ollut käytettävissä ja siten oma jalka sai toimia lestinä. Piirretyn kaavan päkiän kohta mitattiin ja leveyteen lisättiin 30%. Laskettu cm määrä lisättiin edelleen kauttaaltaan kaavaan, joka siirrettiin kuplamuoville ja leikattiin irti. Tossuja varten kaavoja tarvitaan kaksi kpl.
Villojen valinnan jälkeen villat aseteltiin syiden suhteen ristiin: 5-kerrosta pohjaan ja 5-kerrosta kanteen.
Ylimääräinen villa revittiin kaavan ympäriltä siten että pohjakaavan ympärille jätettiin 3 cm leveät saumanvarat ja kansikaavan villa revittiin kaavan myötäisesti. Tämän jälkeen muotoon revityt reunat ohennettiin nyppimällä villaa edelleen reunasta pois.
Työtä jatkettiin kostuttamalla pohjavilla kuumalla Marsalasaippuavedellä kaavan alueelta. Villan reunat eivät saaneet kastua! Kaava asetettiin paikalleen kostutetulle alueelle ja paineltiin villaan. Tämän jälkeen kuivat villareunat käännettiin kaavan päälle ja kansivilla asetettiin pohjavillan päälle. Huovutettavan tossun päälle asetettiin tämän jälkeen harso, tulevan tossun saumareunaa kostutettiin saippuavedellä pieni pätkä kerrallaan ja huovutus aloitettiin hieromalla reunaa sormin aina sisäänpäin. Kostutusta jatkettiin tossun ympäri, minkä jälkeen työstö eteni kaavan keskelle. Huovutusta jatkettiin kunnes saumojen oletettiin huopuneen kiinni. Huopuminen tarkastettiin tutkimalla saumat huolella. Itselläni kävi näiden tossujen kanssa tuuri, sillä sain saumat huopumaan, eikä ns. paikkausneulausta tarvinnut tehdä. Tämän jälkeen tossu vietiin juoksevan veden alle ja se huuhdeltiin ensin kuumalla ja sitten kylmällä vedellä.
Tossun kanteen leikattiin reikä (tässä vaiheessa on oltava huolellinen, jottei pohja tule leikatuksi vahingossa) ja sen sisältä poistettiin kaava.
Vastaava työ tehtiin myös toiselle tossulle.
Tämän jälkeen vati täytettiin saippuavedellä ja tossujen huovutus työstö jatkui omaa jalkaa lestinä käyttäen. Muotoilua jatkettiin sekä jalassa että ilman "lestiä" kunnes työn tulos, tossun koko ja muoto, vastasi tekijänsä odotuksia. Lopuksi tossut huuhdeltiin sekä kuumalla että kylmällä vedellä ja jätettiin kuivumaan.
Omat tohvelini jäivät lopulta melko ohuiksi. Olin irroittanut villakerrokset niitä valitessani niin huolella että tossuista jäi uupumaan kulutusta kestävä paksuus. Mikäli tossuista haluaa paksummat pitää vastaisuudessa kerroksia lisätä ja yksittäisten kerrosten paksuuskin voisi olla suurempi. Materiaalin käyttäytyminen myös yllätti itseni: kaksi väriä eivät pysyneetkään erillisinä, kuten olin alunperin olettanut, vaan ne huopuivat kauniisti toistensa lomaan ja lopputuloksena olikin tohvelit joiden villat ovat huopuneet kauniisti toisetensa lomaan. En ole vielä ottanut tossujani käyttöön, sillä mietin edelleen haluanko koristella niitä lisää neulahuovuttaen. Lisäksi niihin pitää vielä laitattaa suutarilla nahkapohjalliset. Luomistyöni siis jatkuu edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti