Melkein tasan vuosi sitten aloitin luonnon värjärielämäni. Kuten jo joskus aiemmissa kirjoituksissa tuli todettua, olin suunnitellut värjäilyä Taito -käsityökoulun ensi kokemuksesta (syksy 2017) lähtien, saamatta haavetta kuitenkaan eteenpäin. Viime keväänä into oli pitkän kypsyttelyn jälkeen niin suuri, etten malttanut enää toukokuun enismmäisten päivien jälkeen odottaa minkään vihreän keräämistä, vaan kävin pihan ylisuuren raparperin kimppuun.
Etupihallamme kasvaa jättisuuri raparperi, jonka satoa ei kukaan ehdi täysin hyödyntää. Sen koko ja juurakko on valtava ja siinä uskossa, ettei pienen osan juurakkoa ylöskaivaminen sitä tappaisi, otin toukokuun alussa lapion ja lohkaisin juurakosta palasia.
Minulla ei ollut mitään aikaisempaa kokemusta raparperin juurakosta ja tuoreen juurakon pihkamainen tuoksu yllätti ja huumasi.
Pesin multaisen ja savisen juurakon palat niin hyvin kuin mahdollistaja viipaloin ne kuivumaan viherhuoneeseemme.
Juurakon paloja ei tarvinnut kuivailla päivisin tulikuumassa viherhuoneessamme montaa päivää ja työni eteni näiltä osin nopeasti.
Värjäykseen hyödynnettäviä lasipurkkeja olin yrittänyt etsiä ystävieni kautta ravintoloiden keittiöistä saakka, mutta lopulta toimivin paikka niiden löytämiseen oli Ikea. Kävin ostamassa muutaman korkean säilöntäpurkin sieltä ja aloitin värjäyskokeiluni ikivanhalla luonnonvalkoisella Nalle-langalla (noin 100g) ja Silmu&Solmu verkkokaupasta tilaamallani fingering merinonylon -villasekoitelankavyyhdillä (100g).
Sijoitin molemmat vyyhdit omiin purkkeihinsa purettamattomina, sillä raparperin juuren oksaalihappo toimisi luonnon puretteena tässä värjäyskokeilussa.
Laskostin vyyhdit purkkeihin siten että lankaa ja kuivattuja raparperin juuren paloja oli lopulta purkissa kerroksittain ja tämän jälkeen kaadoin purkit täyteen lämmintä vettä. Yritin varmistaa myös veden poishaihtumattomuuden purkeista vahvistamalla kannen kumitiivistettä kelmulla ja kietomalla kelmun purkin korkin ympärille.
Raparperinjuurikokeilun ohella tein aurinkovärjäykseen purkillisen etukäteen alunapuretettua lankaa ja ladoin purkkiin kuivattuja nokkosen lehtiä. Tästä kokeilusta en kirjoittaisi yhtään sen enempää, ellen olisi hyödyntänyt kokeilun täysin epäonnistunutta ja kuvottavalta mädältä haisevaa lankavyyhtiäni monen tuuletuksen ja etikkauittelun jälkeen myöhemmässä raparperinjuuren keittovärjäyskokeilussa.
Huomio siis tätä lukevat: älkää ihmeessä tehkö nokkosen lehdillä aurinkovärjäyskokeiluja. Värin puolesta tulos oli hailakan vaalen keltainen ja onneton, mutta hajun suhteen niin mielipuolisen kamala, ettei kaksikerroksisen talon yläkerrassa voinut pitää parvekkeen ovea auki vyyhdin kuivuessa alaoven viereisessä nupissa ilman kuvotuksen tunnetta.
Kahden viikon kuluttua kumosin raparperinjuuripurkit lasten vanhaan vannaan ja toki koin yllä mainitun hajupommiyllätyksen nokkosen suhteen. Nokkosihanuudesta en ottanut kuvaa.
Kuivattuina raparperinjuurivyyhdit näyttivät tältä:
Vasemman puoleisessa vyyhdissä osa langasta oli värjäytynyt ruskeaksi syystä, että kahden viikon aikana purkin kansi oli vuotanut ja minä en ollut hoksannut tarkistaa purkin vesitilannetta. Raparperinjuuren palat olivat levänneet kuivana langan päällä ja sen vuoksi osa vyyhdistä oli omaan silmääni ruman ruskeaa. Siirsin tämän vyyhdin myöhempiä värjäyskokeiluita odottamaan ja kauniimman oikeanpuoleisen kerin ja etiketöin. Kuvaus jäi sittemmin viime kesänä tekemättä ja hoidin sen loppuun tänään. Kauniin oranssina oli lanka kerällä edelleen.
Nokkoshaisulivyyhtiä yritin elvyttää hajun suhteen tuulettamalla sitä viikkoja ja ensi sijaisesti uittamalla sitä etikkaliemessä. Taisin pestä vyyhdin sukkahousujen sisässä pesukoneessakin villaohjelmalla, ennenkuin haju oli suurimmaksi osaksi haihtunut. Lanka oli alkanut purkissa käymään ja siitähän se tuoksu tuli.
Sittemmin tuo vyyhti päätyi loppujen raparperinjuurien kanssa keitettäväksi ja sai aikaan esikoiseni itkun. Keittopadasta (kiehuva liemi muutaman tunnin ajan ja sen jälkeen 80 C-asteinen keittely tunnin verran) nostatti asuntoomme niin messevän pihkaisen tuoksun että sisään astuessaan esikoiseni pillahti itkuun ja oli kuulemma kyvytön syömään illallistaan.
Tätä on hyvä muistella nyt, näin vuosi jälkikäteen ja ennalta muistuttaa itseäni, että pitänee hankkia tuohon ulos terassille katoksen alle sähköliesi. Näin säästytään tämän kesän itkuilta hajujen suhteen.
Sittemmin nokkoshajupommi sai itselleen kauniin oranssin sävyn ja hajukin parani pihkaiseen päin.
Tänä keväänä olen jättänyt raparperin vielä rauhaan. En ole varma haluanko tuota oranssia sävyä lisää. Vaikkakin kun sitä nyt tänään on tullut katseltua ja kuvattua, niin mieleeni juolahti ajatus oranssin konjakkisesta shaalista. Aurinkovärjäysmenetelmällä shaalilankojen värjääminen on vähän turhan työlästä ts. ehkä hevonhierakan siemenet toimivat lähes samaa värisävyä tuottavina tehokkaampana värjäyskasvina suurille määrille. Toki juurakon keittovärjäyskin voisi olla vaihtoehto. Tätä on hyvä jäädä suunnittelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti