Indigovärjäyksestä kesäkuun 2019 alussa Sirinä Designin kurssilla innostuneena ostin kurssin päättyessä Ritulta 10g indigoa ja pienen pussillisen sammutettua kalkkia. Ajatuksenani oli testata indigovärjäystä fruktoosikyypillä saman kesän aikana, ennen kuin kurssin opit olisivat haihtuneet mielestäni.
Lomani alettua heinäkuun puolivälissä toteutin suunnitelmani ja seuraamalla indigokurssin (linkki: Indigovärjäys fruktoosikyypillä) ohjeita onnistuin valmistamaan itselleni värjäysliemen.
Indigokyypin aikaansaaminen vaati kurssia enemmän kärsivällisyyttä ja vei pitkälti toista tuntia, ennen kuin liemen pinnalla alkoi näkyä yhtään minkäänlaista hopeanhohtoista kimalletta.
En toista kussin ohjeita tai värjäyksen vaiheita tässä blokikirjoituksessa, sillä minulla ei sinänsä ole itse värjäysprosessiin toisen kerran jälkeen mitään lisättävää. Linkki kirjoitukseen, missä kerron värjäyksestä tarkemmin ja viittaan muihin aihetta käsitteleviin sivustoihin on esitetty yllä.
Kaiken kaikkiaan kyypin valmistus ei tällä toisella kerralla onnistunut yhtä hyvin kuin ensimmäisellä. Mitään selvää syytä en siihen osannut, enkä osaa määritellä. Onnistuin värjäämään kyllä useamman 100 g merino-nylon fingering vahvuista villasekoitelankaa, mutta vain ensimmäiset 200 g sain tumman sinisiksi. Odotukseni 10 g:n värjäysmäärän suuruuteen perutui määrään, jonka olimme saaneet värjättyä alkukesän kurssilla.
Kyyppini oli useaan otteeseen myös henkitoreissaan värjäyksen aikana, pH ei pysynyt riittävän emäksisenä ja jouduin herättelemään sitä moneen otteeseen ensimmäisenkin värjäyspäivän aikana. Kastoja tein vyyhteihini useita, mutta määriä en tullut laittaneeksi muistiin.
pH heittelyn ohella värjäykseni ongelmaksi muodostui padan pohjalta puuttuva ritilä. 20 L:n kattilani ei lopulta ollut riittävän syvä ja pohjalle valunut sammutettu kalkki sekä liukenemattomaan muotoon jäänyt indigo väriaine muodostivat sinne tahnan, jonka pH luonnollisesti oli aivan liian korkea villalangalle. Muutama vyyhti lepäsi tämän tahnan päällä liian kauan ja kaksi vyyhtiä värjäämiäni lankoja paloin paikoittain rikki. Tämä oli hyvä oppi käytännössä siitä, minkä tiesin jo teoriassa. Tulevaa kesää ja värjäyksiä ajatellen minun pitäisi löytää isompi kattila sekä sen pohjalle ritilä, joka erottaa emäksisen tahnan värjättävästä materiaalista.
Sain indigokyypin heräteltyä henkiin ilman indigovärin lisäystä vielä seuraavana päivänä, mutta kilosta värjättyä lankaa nämä toisen päivän 300 g jäivät melko haileiksi väriltään. Niiden väri oli pikemminkin haalean vihertävän sininen (kuva ei aivan näytä totuutta) ja jätinkin ne lopulta vyyhdeille odottamaan kesää 2020 jatkovärjäyksineen.
Tämä viimeinen kuva ei niinkään sitten enää liity vain indigovärjäykseen, vaan kaikkiin niihin vyyhteihin ja väreihin, joita olin tullut värjänneeksi ennen indigoa. Sittemmin värjäilyni jatkui vielä hevonhierakalla. Kuva itsessään on vain niin mieltäpiristävä, että halusin liittää sen muistoksi tämän kirjoituksen loppuun. Tuolla otettujen kuvien arkistossa julkaisemattomana se ei juuri iloa tuo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti