Keramiikkaa kahden viikonlopun verran

Nipistelyä, makkaratekniikkaa, levytekniikkaa, muotin käyttöä ja dreijausta piti sisällään kahden viikonlopun mittainen keramiikkakurssi, jonka kävin Taito Helsky -käsityökoulun ohjelman mukaisesti 17-18.9 ja 8.10.2017 Ritva Tuomisen ohjauksessa Keramiikkapaja Erkki Steniuksen tiloissa Malmilla.

Suhteeni keramiikkatöihin ei ollut lähtöjään kovin innostunut. Kävin keväällä 2015 lyhyen kurssin naapurin rouvien kanssa samaisella pajalla, enkä oikein innostunut keramiikkatöiden tekoon. Kuin en myöskään innostunut niistä noin 10 vuotta sitten edellisen työnantajani harratetiloissa makkaratekniikkaa näperreltyäni. Sana "savityö" toi aiemmin mieleen heti ala-asteen savityöt ja makkaratekniikan, jota ennen näitä käymiäni kursseja pidin lähinnä pienten lasten askartelupuuhasteluna, enkä lainkaan vakavastiotettavana saven työstötekniikkana. 

Ennakkoluuloisen asenteeni ohella uskoni omiin kykyihini tuottaa mitään katsettakestävää oli melko heikko. Tämä siitäkin huolimatta että olin jo kevään 2015 kurssilla onnistuneesti valmistanut kynttilälyhdyn makkaratekniikalla sekä pannunalusen levytekniikalla. Silloisen kynttilälyhdyn kohtalo oli karu: Tomas tiputti sen yhdellä nostamalla maahan, sanoi uppista ja katsoi kahtia haljennutta lyhtyä. Lyhdyn ulkonäkö oli omaa silmääni miellyttämätön jo sitä tehdessäni ja olin lähinnä tyytyväinen että siitä päästiin. Nyt se kaunistaa mökkimme pihamaan "Arboretumia" eli havukasvien istutuspenkkiä, jota puolisoni kutsuu Arboretumiksi ja joka pitää sisällään oman tekeleeni ohella Nepalista Suomeen puolisoni kantamien savikippojen jäänteitä. Huomattavasti onnistuneemman työn, pannunalusen, lahjoitin äidilleni.

Nyt uudemman kerran lyhyet kurssit käytyäni ja kuusi erilaista keramiikka-artikkelia tuotettuani, olen jälleen valmis muuttamaan mielipidettäni ja osoittamaan arvostustani tätäkin käsityötaidetta ja sen osaajia kohtaan. Itse en harjoitteluita sen taitajaksi kuitenkaan ajatellut jatkaa. Kutominen, neulominen ja ompelu ovat enemmän ne minun juttuni tästäkin eteenpäin.

Saven työstä oli ihanaa ja jopa työlästä, kuin myös vaikeaa. Ritva laittoi meidät toden teolla töihin, sillä kahden päivän aikana meidän tuli valmistaa yksi esine nipistellen, dreijaten, levytekniikalla, makkaratekniikalla ja jotain pajalta löytyvää valmista muottia hyödyntäen. Huhkimme siis todella intensiivisesti kaksi päivää ja olimme 8. päivä lasituskurssille saapuessamme itsekin yllättyneitä siitä määrästä keramiikkaa jota kukin meistä oli tuottanut. 

Sekä valkosaven että punasaven työstö aloitettiin aina savea läiskien. Savia paukutettiin pöydän pintaan, jotta niiden olemusta saatiin jo heti alkuun "järkytettyä" työstöä alustaen.

Ensimmäinen valmistamani esine oli valkosavesta nipitelty muna. En keksinyt mitä olisin tehnyt ja Ritvan esimerkkinä näyttämä kaunis monisävyiseksi lasittunut Pääsiäiskoristemuna tuntui yhtä hyvältä vaihtoehdolta, kuin mikä tahansa muu. Ontoksi nipistellystä munasta olisi voinut tehdä myös suolasirottimen, mutta koska minua vaivasi tässä vaiheessa edelleen uskon puute omia kykyjä kohtaan sekä ajatus siitä, että en halua sirotella suolaa pöydässä munan muotoisesta sirottimesta, päätin olla tekemättä sellaista. Näin jälkenpäin ajatellen, se olisi voinut olla paljon käyttökelpoisempi tekele, kuin koristemuna pääsiäiseksi. 

Jälkeenpäinhän on aina hyvä jossitella! 

Nipistelytekniikan jälkeen etenin rohkeasti dreijaukseen ja tässä vaiheessa uskoani todella koeteltiin. Savi pyöri käsieni alla ja tekniikka oli hakusessa jonkin aikaa. Onnistuin työstämään savikakkua Ritvan ohjeiden mukaisesti ja jonkinlainen tuntumakin saven työstöön syntyi, sillä sain lopulta dreijattua itselleni pienen melko sopusuhtaisen kipon. 

Pieni kosketus dreijaukseen antoi vihjeen siitä kuinka meditatiivisesta ja ihastuttavasta taiteenlajista/ tekniikasta on kyse. Onnistuakseen dreijaajan on tunnettava saven luonne, sen hienous, sen herkkyys ja sen mahdollisuudet! Sen kanssa on tultava tutuksi, ystäväksi, ennenkuin sitä voi ohjata haluamaansa suuntaan. Näin sen ainakin itse koin! 

Aivan ihastuttava tekniikka ja NIIN vaikea! 

Opettajamme sanoin osaavaksi dreijaajaksi voi tulla vasta dreijattuaan joka päivä kahden vuoden ajan ja uskon sen hyvinkin pitävän paikkansa.

Dreijauksen jälkeen etenin levytekniikkaan, makkaratekniikkaan ja muotin käyttöön. Muotin käytöstä tahi makkaratekniikasta en valmistuvaiheessa tullut ottaneeksi yhtään kuvaa. Syynä oli käsien suttaisuus ja haluttomuus pestä niitä kuvaustaukoa varten. 

Ajatukseni tehdä jotain ihan pientä makkaratekniikalla kariutui jo heti alkumetreillä, varattuani itselleni suuren köntin valkosavea ja aloitettuani vimmatulla kiireellä suurehkon suojaruukun teon.

Suojaruukkua astiasta ei lopulta koskaan tullut, syystä että muutin lasitusvaiheessa mieltäni ja päätin tarvita sipulien säilytyskupin keittiön työtasolle. Toinen syy on suojaruukuttomaan olemukseen oli pytyn halkeaminen lasituspoltossa. Huolimatta mielestäni huolellisesta saumakohtien työstöstä, astia ei kestänyt lasituslämpötilaa ja nyt se saa toimittaa ainoastaan sipulikupin virkaa. 

Levytekniikassa ei ollut ns. valinnanvaihtoehtoja: meidän oli valmistettava rasia, oppiaksemme rasian saumaukset märällä saviliejulla. Rasiaan käytettyjen levyjen jämistä leikkasin vielä yhden neliön lasinalusta/pannunalusta tarkoitukseen. 

Savitöidemme polttoon emme osallistuneet, vaan Ritva hoiti sen työn puolestamme. Sen opimme että punasaven polttolämpötila on 1088 ja valkosaven 1250 Celsius -astetta. 

Kuva polttouunista. Omat esineeni eivät näy kuvassa.

Poltetut valkosaviesineet ennen lasitusta:

Sekä punasaviesineet että valkosaviesineet lasitettiin kunkin haluamalla tavalla, tarjolla olevia lasitteita hyödyntäen. Jokainen esine lasitettiin dippaamalla suuriin tynnyreihin ja uunin pohjaa vasten nojaavat pinnat pyyhittiin lasitteista huolellisesti ennen kuin ne jätettiin odottamaan polttoa. Me kurssilaiset emme tälläkään kertaa osallistuneet itse polttoon. 


Kuva muutamasta lasituspöntöstä, joihin esineet dipattiin yksi kerrallaan pihtejä apuna käyttäen.

Kuten jo yllä tulin ilmaisseeni, ajatukseni ja suhtautumiseni savitöiden tekemistä kohtaan muuttui kurssien myötä. Saven työstä vei mennessään aivan kuin mikä tahansa käsityö, vaikka olin etukäteen "päättänyt" olla pitämättä siitä. Innostuin työstämään savea epäergonomisissa asennoissa selkäkivuista välittämättä, niin että hartiaseutu oli kurssin jälkeisellä viikolla jumissa. Skeptinen suhtautumiseni omien tekeleitten ulkonäköä kohtaan jatkui tähän päivään saakka, mutta astiat äsken pajalta haettuani en häpeä töitäni yhtään niin paljon kuin oletin. 

Yllätin itseni jopa harmittelemasta haljennutta pyttyä ja munan lasituksen onnistumisen suhteenkin olisi ollut toivomisenvaraa. Tavoitteenani oli saada lasitteella koriste-esineeseen sävyn vaihtelu, mutta itse lasitusvaiheessa jännitin dippausta niin, että esine oli luiskahtaa käsistäni lasituspyttyyn ja kärsivällisen noston sekä pyörityksen sijaan nappasin esineen nopeasti pytystä ylös. Teon seurauksena koriste-esine on nyt sävyltään hyvin tasainen konjakin ruskea. 

Vihreän, muottiin työstetyn ruukun suhteen sen sijaan olen positiivisesti yllättynyt. Se ei hajonnut uunissa ja sen ulkonäkö on lasituksen jälkeen huomattavan onnistunut. Se mitä kipossa ikinä tulen pitämään on arvoitus. Ehkä se löytää paikkansa rairuohokippona Pääsiäisen koittaessa, ehkä ei.

Tässä vielä kuva esineistä muun keittiöroinan keskellä. Sinne ne näyttävät sulautuvan hyvin!