Vertices Unite ja virkattu pipo itsevärjätyistä langoista ja langanpätkistä

Sivistykseni neulonnan saralla on lisääntynyt huimasti sitten viime kevättalven, jolloin kuulin vasta ensimmäisen kerran Steven Westistä. En ole, enkä ole yrittänyt olla millään tavoin aallon harjalla neulonnan ajankohtaisista asioista, sillä päätin jo Tomaksen synnyttyä, kohta viisi vuotta sitten, etten saa ostaa yhtään uutta lankakerää ennenkuin olen neulonut vanhat pois. Noh, näinhän ei ole käynyt. Olen hillinnyt ostamistani, mutta täysin en ole voinut olla uutta hankkimatta.  Edes vähän päätöksessä pysyäkseni olen sentään yrittänyt pysytellä erossa kalliista luksuslangoista ja täydentänyt lankavalikoimaani vain ns. ehdottomasti kokonaisuudesta puuttuvilla kerillä ja käsityökoulun myötä luonnon värein tai mikrossa värjätyin langoin. Lankaohjeiden seurantakin on ollut kovin jäissä, osittain kai siksi että neulontaan ei lopulta käsityökoulun ja ompeluinnotukseni vuoksi ole juuri löytynyt aikaa.

Steven West tuli ajankohtaiseksi nähtyäni käsityökoulun kurssikaverini Tean kaulassa kauniin huivin. Olin jo tuolloin tovin etsinyt sopivaa mallia pienehköille koulun aikana värjätyille lankakerille ja Tean huivimalli oli mitä sopivin tarkoitukseen. Tilasin mallin heti Ravelrysta, vaan toteutus ontui syyskuun alkuun saakka, jolloin vihdoin ilta-auringon valossa aloitin huivin. Ja tässä lopputulos: valmis huivi, jota rohkenen kutsua Westin Vertices Unite -malliksi. Hieman epäilevä sävy sen vuoksi, että neuloin huivin pitkälti ohjeen valmista huivikuvaa mukaellen. Neulomisinnostuksen alettua en jaksanut opetella englanninkielisiä neulomislyhenteitä ja vaikka taidan englannin hyvinkin, en ymmärtänyt ohjeesta juurikaan mitään. Kavennukset ja silmukkamäärät lienevät vähän mitä sattuu, mutta väliäkö tuolla, hyvä tuli ja tarpeeksi näköinen.

Moniväriset osiot on neulottu itse reaktiivivärein mikroaaltouunissa värjäämistäni merinolangoista. Kaikki kolme osaa ovat lankkuvärjäyksen tuloksia. Värjättyjen lankojen sävyihin sopivat yksiväriset lohkot sen sijaan ovat Pirkka -lankaa ja jotain Drops Baby merinoa lankakopasta löytyneenä.

Huivin valmistuttua torstaina sain sitten vielä eilen perjantaina päähäni ettei kuvausta voi suorittaa ilman huiviin sopivaa pipoa ja virkkasin sellaisen lankakopan sinisistä ja mustista langanjämistä. Valkoinen monivärinen lanka on jälleen mikroaaltouunissa reaktiivivärein itse värjäämääni. Kaikki muut ovat mitä lie kopan jämiä: My Boshia, Pirkkaa, Baby Dropsia, Novitan huopasta jne.

Itseommellut Marimekko Tasaraita- trikoolakanat

Tätä ompeluprojektia voisi kuvata usealla perinteikkäällä suomalaisella sanonnalla, jotka viittaavat ahneuteen, laiskuuteen ja huonoon loppuun. Mikä projekti! Vaiken ompelutöistäni ikinä! 

Näitä huudahduksia on varmasti vaikea uskoa, kun katsoo työn vaikeusastetta: suoraa saumaa metritolkulla. Ei voi olla vaikeaa väittäisin, vaan kyllä oli. Pesukoneessa kutistamani kangas rullautui ja neuloksena veti kieroon. Reunojen yhteen sovittaminen oli aivan mahdotonta raitakohdistuksineen ja reunapäärmeiden siistiksi ompelu vaati lopulta peitetikkikoneen, jonka toimivuuden kyseenalaistin projektin alussa. Mittanauhan käyttö työn alkuvaiheessakin olisi auttanut. Mutta kun lähtee tekemään työtä ajatuksella tästä vain suit sait vähän untuvapeittoon sovitan ja ompelen suorat saumat yhteen, niin hyvä tulee, sitä saakin todeta päinvastaista. Ensimmäiset versiot lakanoista olivat liian suuret ja epäsiistit. Rullapäärmäykset eivät toimineet ja päätysaumat römpsöttivät rumasti. Ompelin siis käytännössä lakanat kahteen kertaan: ensin laiskasti ja sitten tarkkaan mitaten ja suunnitellen. 

Tulin muutama vuosi sitten ostaneeksi Herttonimen Marimekon Outlet-myymälästä tasaraita trikoota pari pakkaa hävyttömän halpaan 15 €/ 3 m:n pakka hintaan. Ajatuksenani oli tuolloin ommella niistä joulupukin konttiin yöpaitoja koko suvun naisille. Ompelumotivaationi ei vain ollut yöpaitojen suhteen aivan kohdallaan ja olin haudannut kankaat yhteen lukuistista kangaslaatikoistani. Näitä laatikoita sitten muuton myötä purkaessani havahduin kangaspaljouteen ja päätin ratkaista ongelmani hankkimalla lisää kangasta. Erinomainen logiikka, eikö? Vain kangasholisti voi ymmärtää tämän. 

Ideastani innostuneena hankin siis Outlet myymälästä kaksi pakkaa lisää ja päätin ommella kankaista nämä lakanat ajatuksella "halvalla ja helposti itselle Tasaraita -lakanat, jotka valmiiksi ommeltuina ovat minulle liian arvokkaat." 

Sanan helppo olen jo alussa kumonnut ja sanan halpa voi myös vetää yli. Yksi lakana ja kaksi tyynyliinaa tulivat maksamaan 50€ ts. Satanen näihin upposi. Voisin sanoa että puoleen hintaan hankitut, kun unohtaa koko kammottavan työmäärän. Ei enää tällaisia projekteja!

Onni on että lakanat ovat vallan mukavat nukkua. 

DIY - Marimekon kankailla tuunattu 70-luvun vanha sohva

Tämä ilmeisesti 70-luvulta peräisin oleva sohva välisijoitettiin kymmenen vuotta sitten ystäviemme talouteen sillä sopimuksella, että minä päällystän punaviiniä läikehtivän vakosamettikuosisen raukan puolisoni Intiasta tuomalla kankaalla. Puolisoni mukaan sohvaan liittyi niin paljon muistoja, että sen piti ns. klassikkona jäädä omistukseemme ja sen vuoksi sille oli tuolloin etsittävä uusi koti. Näin jälkeenpäin olen iloinen että teimme niin!

Intiakankaalla tuunattu sohva muutti sittemmin takaisin meille, kolme vuotta sitten, ystävien esikoisen synnyttyä ja sen jälkeen se toimitti viherhuoneemme sohvan virkaa. Ajatukenani oli päällystää sohva jo tuolloin uudelleen, vaan tyydyin silloin pika pikaa sovittamaan sen silloiseen sisustukseemme muutamalla Ikean valkealla tyynyliinalla ja pellavalakanalla, jonka värjäsin pesukonevärein mustaksi. 

Uuteen kotiin kesällä muutettuamme totesin lasten leikkien tehneen tehtävänsä valkeisiin tyynyliinoihin ja auringon polttaneen mustan lakanan lähes harmaaksi. Oli aika uusia sohva ja tässä tulos, Voilà!

Lopputulos on loistava esimerkki siitä miten helpolla vanhan huonekalun saa uudistettua! Ompelin Ikeasta ostettujen untuvatäytteisten sisustustyynyjen päälle Marimekon kankaista päälliset ja uudelleen värjäsin pellavalakanan Dylonin mustalla pesukonevärillä. Kaipasin kotiin väriä ja nyt meillä on sitä. Lapset rakastavat tätä sohvaa ja rakentavat tyynyistä majoja, leikkivät siinä kioskia ja taitaa Nemokin pitää sitä lepopaikkanaan. Istuinpäällisen uusiminen tukevampaan kankaaseen on edessä, vaan niin kauan kun sohva on em. kulutuksen kohteena en jaksa nähdä vaivaa. 

Tältä sohva näytti ilman päällisiä. Mieleni teki kuvausaineistoa rikastaakseni (ts. tuoda läikehtivä punaviiniunelma esiin) irrottaa 10 vuotta sitten tekemäni päällyste irti, vaan eipä siinä olisi ollut järkeä. Sinistä kangasta on vielä iso pala jäljellä ts. jos sinisen sohvan hinku tulee, niin ompelen siitä seuraavat tyynynpäälliset. 

Kolme vuotta, kaksi Domus -tuolia

12 kuukautta siihen meni. Vakavasti otettavia työviikkoja niihin kului noin neljä. Henkisesti kunnostin näitä lähes kolme vuotta. Nyt ne ovat valmiit ja käyttökuntoiset. Jännityksellä odotan kuinka minun käy: kestävätkö tuolit vai hajoavatko ne hetimiten käytössä.

Kaksi Tapiovaaran Domusta. Kaksi tämän hetkistä ylpeyden aihettani. Kaksi vahvistusta uskoon siitä että minä osaan tehdä käsilläni mitä vain, kunhan vain paneudun, opettelen ja teen tunnollisesti. 

Tulin ostaneeksi kaksi Domus -tuolia Tori.fi ilmoituksen kautta syksyllä 2015. Ostos oli melkoinen vahinko, sillä en ollut torilla tuoleja etsimässä. Makasin käytännössä sängyssäni vyöruusun kourissa ja yritin lähinnä paeta kipua netin syövereihin. Sairauden aikaansaamassa turhaumassa satuin sitten klikkaamaan tori.fi etusivun auki sillä samalla hetkellä, kun tuolien myynti-ilmoitus tuli julkiseksi. 

Ilmoituksessa kahden tuolin yhteishintapyyntö oli "vain" 150€. Siitä hetkestä päähäni ei mahtunut kuin yksi ajatus - niin halvalla kaksi Domusta! Tutkin kuvia ja vakuutuin tuolien huonosta kunnosta, mutta ei välttämättä niin huonosta, etteikö niitä voisi käyttää: jos vain hyväksyisin rustiikkisen ulkonäön. Pikainen googletus Domus -tuolin kunnostuksesta ja sen "blogihelppoudesta" sai minut vakuuttuneeksi omasta onnistumisestani. Lähetin kyselyn myyjälle välittömästi ja onnistuin olemaan kyselijäjonon ensimmäinen. Varasin tuolit ja lupasin noudon saman illan aikana. Seuraavaksi keskustelu puolisoni kanssa logistisista kuvioista ja kyllä, tuolit olivat minun!

Noutohetken koittaessa sain epäilevän soiton puolisoltani. Hänen näkemyksensä paikan päältä oli, että tuolit olivat arveluttavassa kunnossa ja ehdottomasti liian kalliit. Neuvoin tinkimään ja pysyin ostopäätöksessäni. Kotiin sisälle tuoleja kantaessaan puolisoni lausui "myötä ja vastoinkäymisissä" -tyyppisen mielipiteensä ja vastaanotin tuolit saatesanoilla "kulta, tuen sinua kyllä ihan kaikessa siinä mitä luovuudessasi haluat tehdä, mutta näiden kahden tuolin osalta älä odota minulta tämän enempää". 

Aivan tuohon ei "myötä ja vastoinkäymisissä" -avunanto jäänyt, sillä sittemmin hän löysi itsensä retkeilemästä Helsingin keskustassa kahden lapsen ja koiran kanssa ruuviostoksilla (joka ei edes tuottanut toivottua tulosta) ja aivan viime metreillä poraamasta tukilistoja kiinni tuolin runkoihin. 

Entisöintiprojektista oppineensa olisin sittemmin samaa mieltä puolisoni kanssa. Jopa maksamani 70€ kappalehinta oli aivan liian kova väkivaltaan verratavaa kohtelua kohdanneista tuoleista. Molemmista tuoleista puuttui viilunpaloja, rungon puuosat olivat osittan halki, istuinosia oli yritetty nitoa kiinni runkoon ja Miranol -maalia (mitä ilmeisimmin) oli levitetty lukuisia kertoja miten sattuu alkuperäisen nitroselluloosalakan päälle. Valkoinen tuoli oli niin huonossa kunnossa, ettei se kestänyt istumista. Istuinosan viilu antoi liikaa periksi ja se saikin toimia kesään 2017 saakka viherkasvin alustuolina. Kaksikon musta versio oli hieman tukevammassa kunnossa ja sitä käytin työpöydän tuolina, kunnes istuinlevyn jo lähtöjään rikkoutunut viilu antoi keväällä 2017 periksi. 

Elokuussa 2017, perhevapaani loppunelmissa saattelin esikoiseni eskariin ja havahduin siihen tosiasiaan että kahden lapsen kanssa kotona oleminen on kolmeen verrattuna helppoa! Jatkuva riitely loppui kolmikon keskinäisen dynamiikan muututtua ja pienemmät, Tomas silloin 3,5- ja Lilja 1,5-vuotta, leikkivätkin yhtäkkiä ensimmäistä kertaa iloisesti keskenään. Elokuun auringossa minä sitten aloitin molempien tuolien enstisöinnin ja seuraavat kuvasarjat kertovatkin kyllästymiseen asti maalin poistosta, kittauksesta, hionnasta, viilun liimaamisesta, viilun korjaamisesta viilupaloin, maalaamisesta jne.

Työmäärä oli hurja! Kärsivällisyyttä tarvittiin ennen kaikkea siinä vaiheessa, kun luulin jo onnistuneeni saavuttamaan maalausvaiheen elokuun 2017 lopussa. Koeistuminen kitattuun ja hiottuun tuoliin osoitti ikävä kyllä viilun kestämättömyyden ja valkoisen tuolin istuinlevy halkesi uudelleen. Kiitos puusepäntaitoisen naapurini, sain palan viilua itselleni ja neuvot kuinka edetä. Kesän 2017 loppuminen ja töiden alku viivästytti lopulta entisöintiprojektiani niin, että viimeistelin sen vasta tänä kesänä. 

Molemmat tuolit on kitattu ja maalattu Tikkurilan tuottein. Näin jälkikäteen toimisin myös toisin maalauksen suhteen: siveltimellä ei saa riittävän siistiä ja valumajälkiä välttävää lopputulosta, vaikka yrittäisi olla kuinka tarkka. Helmi -kalustemaali ikävä kyllä valuu ts. joku muu tuote tai ruiskumaalaus olisi ollut parempi vaihtoehto. Vaan en harmittele tätä. Tuolit ovat saaneet osakseen ison osan rakkautta ja se näkyy. 

Tulevaisuudessa olen valmis vastaavaan projektiin, mutta yhdestäkään  noin huonokuntoisesta Domuksesta en 70 € maksa. Ae. kuvat on jäsennelty tuolien alkuperäistä väritystä mukaellen: mustaan ja valkoiseen tuoliin.

Valkoinen Domus

Lähtötilannekuvia:

Maalinpoistoa:

Viilun liimailua:

Kittausta ja uskoa siihen että pelkkä kitti pitää:

Hiontaa:

Tässä vaiheessa kokosin jo valkoisen tuolin ja lopputulos oli kuten yllä kirjoitin, kittipaikan pettäminen ja viilun uudelleen korjaus

Musta tuoli

Lähtötilanne:

Maalinpoistoa:

Ensimmäinen kerros:

 Ja alta löytyi toinen kerros:

Sen jälkeen nitroselluloosalakka:

Viiluvauriot alkavat olla mitä selvimmin näkyvissä:

Liimailua ja runsaasti. Koko naapuruston ruuvipuristimet välillä käytössä. Onneksi on naapurit!

Rungon vauriot ovat myös ilmeisiä:

Kittailua:

Lopputulemaa ennen maalausta:

Maalausvaiheessa valokuvausintoni laski ja keskityin lähinnä projektin loppuunsaattamiseen. Kuvissa mukana myös Torilta myöhemmin hankkimani Tapiovaaran Fanett, joka ei vaatinut kuin lakan poistoa ja hieman pinnojen liimailua.

Kokoamisvaiheessa ruuvasin vielä rungon etureunaan istuinkappaleen alle kaksi kapeaa listaa tukemaan viilua. Tästä vaiheesta en sitten tietenkään tullut ottaneeksi kuvaa. Kokoamiskiire oli niin valtava, että kuvat saivat jäädä. Siinäpä se oli, tämä projekti. 

Iso kiitos naapurustolle ruuvipuristimien lainoista ja Pirjolle naapuriin puusepän neuvoista sekä viilunpaloista. Tuolit ovat käytössä  ja niillä saa istua joku muukin kuin minä, vaikkakin jokaisella istuntakerralla kuuntelen narahtaako viilu rikki. 

Auringonkukan aikaan aloitin ja samaan hetkeen lopetin. Tästä on hyvä jatkaa.