Neulakinnastekniikan opettelua ja reaktiivivärein värjättyä villalankaa

Neulakinnastekniikalla tehtyjen kintaiden opettelu on ollut mielessäni vuosikymmeniä. Muistan ensimmäisen kerran huomioineeni neulakinnastekniikalla tehdyt lapaset koulukaverini kädessä joskus yläaste tai lukioaikoina. Kintaat olivat kauniit ja erilaiset. Oma mummoni ei sellaisia neulonut ja siihen oli syynsä: hän oli Pohjanmaalta ja neulakinnastekniikan juuret ovat idässä.

Toisen kerran muistan tekniikan opettelun tulleen mieleeni Novitan julkaistua neulakintaat jossain omassa julkaisussaan. Missä, sitä en muista. Muistan vain että tuon julkaisun jälkeen yritin etsiä hetken kinnasneulaa käyttööni, mutta sitä heti löytämättä, unohdin tavoitteeni melko pian. Sittemmin olin iloinen huomatessani että tekniikka oli listattuna Helsky -käsityökoulun tämän kevään tekniikoihin. Kiitos opettajamme Outi Lähetkankaan opetuksen, ainakin suomeksi 2+2 - pisto on nyt hallussani.

Kintaat on siis tehty neulakinnastekniikkaa suomeksi 2+2 toteuttaen. Aloituksen tein Martta Valkeejärven Kinnasneulakirjan hiirenkorva -ohjetta seuraten ja opettajan ohjeistusta noudattaen. Aluksi hieman hankalalta tuntunut tekniikka alkoi sujua melko nopeasti ja sain kintaistani ulkonäöllisesti oikein siistit. Kiitos opettajamme kommentin "tämä tekniikka ei ole perfektionisteja varten" osasin antaa itselleni hieman armoa alun mökkylöiden ja rumasti yhteen huovutettujen langanpäiden suhteen. Kinnasta tehdessä oppi karttui ja langan jatkamisetkaan eivät enää jääneet näkyviin. Kintaat noudattavat mallia "käteen sovitetut". Tarkoittaen siis sitä, että tein lisäyksiä summamutikassa kintaita omaan käteeni sovittan ja molempia käsineitä yhtämatkaa edistäen. Tällä tavoin sain niiden silmukkaluvun täsmäämään keskenään. Muistiinpanot saivat jäädä seuraavaan kertaan. Ensimmäisellä kerralla tärkeämpää oli pitää yllä työntekoa ja saada aikaan muistijälki aloituksesta, käännösten opettelusta kintaan kärjessä ja itse pistojen toistettavuudesta.

Kintaat on neulottu reaktiivivärein itse värjäämästäni Ullgarn -villalngasta, jonka ostin syksyllä Lankamaailmasta käsityökoulun mikrovärjäystunneille mennessäni. Neuloja tulin ostaneeksi kaksi kappaletta: luisen Kansallismuseon museokaupasta ja puisen tilaamalla Anjalinilta. Molemmat neulat ovat malliltaan samanlaiset ja yhtälailla käteeni sopivat ts. en osaa suositella kumpi olisi toista parempi.

Tekniikasta ja sen historiasta innostuneille suosittelen Martta Valkeejärven kirjaa Kinnasneulakirja sekä koko aiheeseen vihkiytynyttä Neulakintaat -verkkosivua. 

Tilasin itse Kinnasneulakirjan heti kurssilta kotiin päästyäni ja siitä on ollut suuri apu lapasia tehdessäni. Tykkään itse selailla kirjojen sivuja enemmän, kuin pyöriä verkossa apuja etsiessäni, mutta kukin tyylillään ja tuolta Neulakintaat -verkkosivuilta löytyy joukko hyödyllisiä opetusvideoita, kuin myös sitä hyvin mielenkiintoista historiaa!

Tässä vielä muutama kuva lankavärjäysviikonlopulta. Huomaan että innostus värjätä on ollut suurempi, kuin valokuvien ottotaajuus, sillä montaa kuvaa en ole viikonlopulta ottanut. 

Kintaiden lanka on siis värjätty reaktiivivärein mikroaaltouunissa. Ennen värjäyksen aloittamista langat kasteltiin lievästi happamassa etikkavedessä 30 minuutin ajan. Käytetyn etikan ja veden suhde oli 1 rkl 2 litraan lämmintä vettä. Maalauksessa ja kastossa käytetyt reaktiivivärit olivat Emo-tuotannon nestemmäisiä värejä, joita sekoittelin vapaalla kädellä ilman suunnitelmaa. Työtä ohjaavaksi tekijäksi kehkeytyi periaate olla heittämättä väriliuoksia pois ja siten kokeilemani langat ja väriyhdistelmät syntyivät värin riittävyyden mukaan vapaata luovuutta käyttäen.