Tätä ompeluprojektia voisi kuvata usealla perinteikkäällä suomalaisella sanonnalla, jotka viittaavat ahneuteen, laiskuuteen ja huonoon loppuun. Mikä projekti! Vaiken ompelutöistäni ikinä!
Näitä huudahduksia on varmasti vaikea uskoa, kun katsoo työn vaikeusastetta: suoraa saumaa metritolkulla. Ei voi olla vaikeaa väittäisin, vaan kyllä oli. Pesukoneessa kutistamani kangas rullautui ja neuloksena veti kieroon. Reunojen yhteen sovittaminen oli aivan mahdotonta raitakohdistuksineen ja reunapäärmeiden siistiksi ompelu vaati lopulta peitetikkikoneen, jonka toimivuuden kyseenalaistin projektin alussa. Mittanauhan käyttö työn alkuvaiheessakin olisi auttanut. Mutta kun lähtee tekemään työtä ajatuksella tästä vain suit sait vähän untuvapeittoon sovitan ja ompelen suorat saumat yhteen, niin hyvä tulee, sitä saakin todeta päinvastaista. Ensimmäiset versiot lakanoista olivat liian suuret ja epäsiistit. Rullapäärmäykset eivät toimineet ja päätysaumat römpsöttivät rumasti. Ompelin siis käytännössä lakanat kahteen kertaan: ensin laiskasti ja sitten tarkkaan mitaten ja suunnitellen.
Tulin muutama vuosi sitten ostaneeksi Herttonimen Marimekon Outlet-myymälästä tasaraita trikoota pari pakkaa hävyttömän halpaan 15 €/ 3 m:n pakka hintaan. Ajatuksenani oli tuolloin ommella niistä joulupukin konttiin yöpaitoja koko suvun naisille. Ompelumotivaationi ei vain ollut yöpaitojen suhteen aivan kohdallaan ja olin haudannut kankaat yhteen lukuistista kangaslaatikoistani. Näitä laatikoita sitten muuton myötä purkaessani havahduin kangaspaljouteen ja päätin ratkaista ongelmani hankkimalla lisää kangasta. Erinomainen logiikka, eikö? Vain kangasholisti voi ymmärtää tämän.
Ideastani innostuneena hankin siis Outlet myymälästä kaksi pakkaa lisää ja päätin ommella kankaista nämä lakanat ajatuksella "halvalla ja helposti itselle Tasaraita -lakanat, jotka valmiiksi ommeltuina ovat minulle liian arvokkaat."
Sanan helppo olen jo alussa kumonnut ja sanan halpa voi myös vetää yli. Yksi lakana ja kaksi tyynyliinaa tulivat maksamaan 50€ ts. Satanen näihin upposi. Voisin sanoa että puoleen hintaan hankitut, kun unohtaa koko kammottavan työmäärän. Ei enää tällaisia projekteja!
Onni on että lakanat ovat vallan mukavat nukkua.