SIVUT

8/24/2017

Kerrankin ajoissa joulusesongin suhteen




Tällä kertaa eivät suunnitelmani joulumattojen suhteen jääneet viime hetkeen, eikä minun ensi jouluna tarvitse harmitella mattojen sopimattomuutta muuhun joulusisustukseen. Ei sillä että olisin kummoinen joulusisustaja. Meidän joulukoristuksemme on hyvin pienimuotoinen, voisi sanoa että "lastenkokoinen": muutama tonttu kullekin aseteltavaksi ja kuusi silloin kun vietämme joulun kotona. Joulukoristeet eivät oikein ole minun juttuni. 

Jouluiset Marimekon patakintaat, käsipyyhkeet ja kivikynttilät sen sijaan ovat sitäkin enemmän minun juttuni. Kuin myös nyt nämä räsymatot, joiden väritys on lähtöisin Marimekon/ Maija Louekarin Kuusikossa patakintaista.

Halusin tarkoituksella kutoa kustakin matosta yksilöllisen ja epäilen että kärsivällisyyteni ei olisi edes riittänyt useamman täysin samanlaisen kutomiseen. Se olisi vaatinut liian tarkkaa räsyjen punnitsemista ja etukäteissuunnittelua, mikä ei vieläkään ole mattojen kudonnassa minun juttuni. Nautin kutomisesta eniten silloin, kun teen luomistyön kutomisen aikana. Toki mielessäni on käynyt Kiikalalaisen räsymaton kutominen, mutta vielä ei ole ollut sellaisen aika. 





8/20/2017

Loppukesän touhuihin jälleen uusi mekko




Liljan mekkovarasto täydentyi jälleen yhdellä mekolla, ommeltuani hänelle Verson puodin "Eväskori" -trikoosta mekon. Kaavana mekossa on jälleen Ottobre Designin nron 1/2017 Watermelon.

Ajatus oli ommella tämä mekko jo alkukesästä, mutta saumurini hajosi heti kesäkuun alussa ja kun sen korjaaminen eteni kovin pitkän kaavan kautta, pääsin vasta tällä viikolla työstämään leikkaamiani lukuisia mekkoja.

En aluksi innostunut mekon valmistuttua tästä kuosista tyttäreni päällä, mutta nyt muutaman päivän mekkoa katseltuani, se alkaa vähitellen miellyttää silmääni. 

Tulin tilanneeksi kankaan Verson Puodista jo vuosi sitten suuressa oranssibuumissani. Oma mekkoni on edelleen leikattuina palasina ja jään odottamaan innostusta sen ompeluun. Kesä kun alkaa olla lopuillaan, eikä niitä lämpimiä päiviä taida enää oikein olla odotettavissa. 



8/19/2017

Samismekoissa sienimetsään





Sienimetsällehän kuuluu pukeutua, eikös? Niin me tytöt ainakin tänään tuumasimme ja puimme päällemme Majapuu Desingnin Retrokukka -luomutrikoosta ompelemani kukkamekot. 

Näiden kolttujen kanssa ei kyllä salaa kanttarellipaikoille hiivitty, vaan eipä se haitannut: apajani tuntuvat olevan myös muiden mökkiläisten tiedossa. Saalis oli vaivaiset 6 litraa, mikä sinänsä ei haittaa, sillä olen todella laiska sienisaaliin puhdistaja. Voisin kömpiä tuntitolkulla metsässä sieniä etsien, mutta niiden puhdistuksen soisin mielelläni jollekulle toiselle.




Liljan mekko on ommeltu jälleen Ottobre Designin lehden nro 1/2017 Watermelon -kaavalla ja tällä kertaa onnistuin ompelemaan mekon kaula-aukon ongelmitta. Toisin kuin ohjeessa neuvotaan, en käyttänyt framilon -joustonauhaa, vaan tavallista kapeaa kuminauhaa. Rypytin suuren kaula-aukon ensin kuminauhan avulla ympäriinsä ja istutin resorin tämän jälkeen huomattavasti lehden ohjetta pienempänä. Nyt kaulus istuu kauniisti. 

Puolisoni iloksi ompelin mekon niskaan myös nimikointimerkin. Nämä itseompelemani vaatteet kun tuottavat päänvaivaa pukemishetkellä: etu ja takapuolen erottaminen toisistaan on kuulemma mahdotonta. Toivotaan että isän tuska helpottuu merkin myötä! 




Oman mekkoni kaava on jälleen Onionin kaava nro 2008 muokattuna. Ompelin takakappaleen yhtenäisenä ja kavensin kaavaa vyötärön ja lanteiden kohdalta runsaasti itselleni sovittaen.

Kangasta näihin mekkoihin kului melkolailla tilaamani 2 metriä.






8/09/2017

Jokivarressa neulotut villasukat saivat värinsä ympäröivän luonnon innoittamana





Minulla oli pussillinen värikkäänpiäkin lankoja mukanani reilu viikko sitten Kuusamoon matkatessani ja ajatuksenani oli käyttää neulonnalle löytämäni aika "Anelmaisten" neulomiseen. Toisin kävi: ensin viimeistelin jo aloittamani "Maasto" -sukat Henrille ja niiden jälkeen jatkoin vihreällä ja mustalla langalla. Jokivarren rauha ja värit taisivat olla ne jotka kutsuivat minua tarttumaan näihin väreihin. 

Sukkien mallin otin Novitan viimeisimmästä sukkalehdestä ja sukat saivat nimekseen "Virta". Lankana käytin jälleen Novita 7-veljestä lankaa. 










8/07/2017

Kalamiehelle sukat saappaisiin






Suhteeni villasukkiin ja niiden esittelyyn käsityötaidonnäytteinä on ristiriitainen: en millään tahdo ostata arvostaa omaa työtäni niiden neulojana ja kuitenkin samaan aikaan, aina tilaisuuden tullen, pidän luentoja tuttavilleni niiden arvostuksen puutetteesta. 

Lapsena villasukat kuuluivat jokaisen joulun takuuvarmoihin lahjoihin ja ne tulikin otettua vastaan vailla sen suurempaa innostusta. Olin toki iloinen niiden saamisesta ja käytin omiani huolella, mutta niiden saaminen oli niin itsestään selvää, ettei isoäideille osoitettu kiitos varmasti ollut riittävä. 

Yläasteella villasukan neulominen käsityötunnilla tuntui välttämättömältä pakolta, vaikka neulominen oli jo silloin yksi lempiharrastuksistani. Koin että Mummon ja Mummin neulomia sukkia pyöri sukkakorissa jo ihan riittävästi ilman omiakin, eikä mielenkiintoni niiden neulomista kohtaan erityisesti kasvanut pakollisen koulutyön myötä.

Arvostukseni villasukkia kohtaan heräsi aikuistumisen myötä. Työelämään siirryttyäni villasukat olivat ainoa käsityö, joiden tekemiseen tahdoin löytää innostusta ja aikaa. Ne olivat käsitöinä riittävän pieniä ja nopeita tehdä. Työstressin vaivatessa pahimmillaan villasukan neulomisesta kehittyi minulle meditatiivinen hetki, johon hiljennyin usein työpäivän päätteeksi ja lomien aikana.  

Isoäitieni villasukista tuli sittemmin arvokkaita muistoja, joita käyttäessäni jaksan edelleen pysähtyä muistelemaan heitä. Juuri näiden muistojen myötä ryhdyin antamaan itsekin sukkia lahjaksi. Villasukat ovat minusta yksi parhaista lahjoista silloin, kun haluaa osoittaa toiselle ihmiselle hänen merkityksensä! 

Tämän ajatuksen siivittämänä olen neulonut myös nämä "oman" kalamieheni sukat. Lankana sukissa käytin jo muutaman vuoden lankakorissa pyörinyttä 7-Veljeksen "Maasto" -lankaa. Kasvunvaraa niihin tuli hieman liikaa, mutta saavatpahan sitten riittävästi myös käyttöpäiviä.




7/11/2017

Huonekaluentisöinti -onko se sittenkään minun juttuni?





Se tunne kun tietää ottaneensa ison määrän kuvia dokumentoidakseen kaikki työvaiheet ja huomaa kadottaneensa kaikki kuvat! Olen juuri nyt sen tunnemyrskyn keskellä! 

Kaikki kuvat entisöimäni puutuolin työvaiheista ovat kadonneet. Selasin läpi koko vuoden 2016 kuvasaaliin, poistetut -kansion sekä muutaman muun paikan, enkä löytänyt tuolista kahta aamukahvi/ -tee kuvaa lukuunottamatta ainuttakaan otosta. Ae. kuvan vihreästä tuolista on nyt sitten kelvattava tässä blogiyhteydessä: muuta ei ole.

Ostin muutama vuosi sitten Henrin kummitädiltä kaksi vanhaa puutuolia, joista toinen oli jo silloin maaliensa puolesta huonohkossa kunnossa. Maalit repsottivat sen verran sympaattisesti tuolissa kiinni, että koin tuolin sopivan sellaisenaan räsymattotunnelmaiseen mökkitupaamme ja siirsin entisöintiä hamaan tulevaisuuteen. Viime kesänä tuoli lopulta kirjaimellisesti koki "sulkasadon" ja tiputti ison osan maalistaan suurina lastuina mökin lattialle. 

Minussa asuva kokematon ja optimistinen "entisöijä" kuvitteli tuolin kunnostustyön olevan nopeaa ja aloitin työni elokuun 2016 alussa, juuri ennen mökiltä pois muuttoamme. Usko siitä että entisöinti on nopeaa, oli suuri. Totuus olikin sitten toisenlainen. Projektin kokonaisajaksi tuli eiliseen mennessä noin 11 kuukautta. 





Valmiiksi rapisevan pintamaalin poisrapsuttaminen oli tuolin entisöinnissä se helpoin osuus ja sain ensimmäisen työvaiheen nopesti valmiiksi.

Rapsuttelua seurasi Nitromors -maalinpoistoainekäsittely, jonka toteutin tuotteen käyttöohjetta seuraten, sillä erotuksella että oletetun yhden käsittelykerran sijaan tuoli vaati kolme. 

Ensimmäinen Nitromors käsittely ei saanut aikaan kummoisia muutoksia tuolin vanhassa maalissa. Maalipinta kupli hieman, mutta ei irronnut kaapimalla lainkaan. Päätin olla jatkamatta kaapimistyötä ja sivelin tuolin uudelleen Nirtomors -seoksella. Päätelmäni oli, että olin sivellyt tuotetta ensimmäisellä kerralla liian vähän.

Tuolin vanha maalipinta vaati lopulta koko purkin sisällön (750 ml) ja mainitsemani kolme erillistä käsittelykertaa. Kaavin vanhaa maalia pois jo kahden ensimmäisen sivelyn jälkeen, mutta maalin alta löytynyt kittikerros edellytti vielä lisäkäsittelyn. Tässä vaiheessa minulta loppui myös aine ja totesin entisöinnin olevan huomattavan kallis harrastus. 750 ml:n purkki Nitromorsia maksoi K-Raudassa 27€.

Puhdistettuani tuolin kemikaalista etenin työssäni hiontavaiheeseen ja sitä vaihetta sitten riittikin useammaksi hetkeksi. 

Hiottu tuoli jäi odottamaan elokuun puolivälissä maalaajaansa ja työni eteni maalaamisvaiheeseen lopulta viime sunnuntaina.

Vuosi sitten ostamani Tikkurilan Helmi kalustemaali oli säilynyt varastoituna avaamattomassa purkissa erinomaisesti. Sekoitin maalin pohjasta asti kunnolla ja maalasin tuolin sunnuntain ja maanantain aikana kahdesti. Maali levittyi erinomaisesti eikä valunut juurikaan. Erinomainen tuote sanoisin! Musta sävy (TVT 0202) paransi maalin peittokykyä ja purkissa luvatut kaksi maalikertaa olivat tuolille riittävät. Maalin kiiltoaste 10 antoi tuolille kauniin mattapinnan, juuri sellaisen kuin olin toivonut. 


Kuva Nirtomors -käsittelyn sekä hiontavaiheen jälkeen


Tikkurilan Helmi kalustemaali 10, TVT 0202

Ulkonäkö 1. maalauskerran jälkeen

Tuolista tuli kaunis! Niin kaunis, että luulen siirtäväni sen kesän loppuun mennessä mökiltä kotikäyttöön.

Tulevien entisöintiprojektin suhteen olen hieman epäileväinen. Työ oli valtavan aikaaviepää ja työskentelytiloja vaativaa. Maalin poisrapsuttelu kotioloissa ei onnistu millään ja pohdittavaksi jää mitä teen kaikille niille huonekaluille, joita olen ostanut "entisöinti on helppoa uskossani". Kaksi Domus tuolia olisivat seuraavat kohteet ja niiden entisöinti vaatii jo puusepän taitoja. 





Ulkonäkö kahden 2. maalauskerran jälkeen




Huopatohvelit, joista tulee mieleen tiikerijäätelö






Innostuin kaksi vuotta sitten Taito Helskyn märkähuovutuskurssin aikana hamstraamaan epämääräisen värivalikoiman huovutusvilloja. Kotona vallitsevan tila-ahtauden seurauksena kuljetin villat jo vuosi sitten Nuuksion mökille varastoon ja siellä ne ovat levänneet kahdessa muovisäkissä vailla tekijäänsä. Ajan puute ja taidottomuuden tunne ovat estäneet minua tarttumasta villoihin sitten syksyn 2015, vaikka tuolloin vannoin "huovutus on minun juttuni" nimiin. 

Lestien puute on ollut kolmas innostustani latistava tekijä ja nämä "tiikerijäätelötohvelit" omaan jalkaani jälleen huovutettuani, kaipaan lestejä entistä enemmän. Huovutusergonomia on tossuja omaan jalkaan huovuttaessa aivan kammottava ja työasennon huonous tuntuu vuorokausi tossujen valmistumisen jälkeen koko kehossa. 




Villat esiin kaivettuani jouduin muistin virkistämiseksi turvautumaan omiin ohjeisiini ks. Liljan Lumo, Helsky: märkähuovutetut saumalliset harmaat tossut. 


Etenin tossujen valmistuksen suhteen omaa ohjettani seuraten sillä erotuksella, että tein pohja- ja päälikappaleista paksummat. Halusin tohveleista todella napakat ja paksut huopikkaat ja kaksi vuotta sitten tekemäni "viiden villakerroksen tossut" olivat tähän tavoitteeseen aivan liian ohuet.










Kahdeksan villakerrosta paksut "levyt" olivat hankalat huovuotettavat. Ohensin reunoja aivan liian vähän ja sen seurauksena molempien tossujen kohdalla villalevyt luiskahtivat toistensa päältä ja saumat jäivät repsottamaan avonaisina. 

Onneksi olin kohdannut vastaavan ongelman syksyllä 2015 ja sain avonaiset saumat korjattua neulaamalla niiden väliin uutta villaa. Paikkaneulauksen jälkeen jatkoin märkähuovutusta ja onnistuin loihtimaan saumattomat tohvelit. 







Nyt kolmet märkähuovutetut tohvelit tehtyäni totean, etten edelleenkään tunne tahi hallitse villan luonnetta. Sillä on minun käsissäni edelleen aivan oma tahtonsa. 

Pahimman epätoivon hetkellä, repsottavat saumat kiinni neulattuani, jalassani roikkui vähintäänkin koko 54 oleva villasäkki, jota olin jo tarjota puolisoni jalkaan sovitettavaksi. Tuntui ettei jättimäinen säkki huovu ikinä oman jalkani kokoiseksi ja juurikin tämän tunteen hetkellä villa kutistui käsieni alla kolmasosan. Yllättyneenä tapahtuneesta vedin tarjousajatukseni takaisin ja lopputuloksena sain itselleni oivat mökkitohvelit.