3/15/2016
Koirakoriste kummitytön syntymäpäiväkakkuun
Kummityttöni toivoo (tai ehkä pikemminkin hänen ajatellaan toivovan) koirakakkua 1-vuotis synttäreilleen ja sain kunnian tehdä hänelle sellaisen. Toiveessa on haastetta kerrakseen, sillä en ole koiraa eläessäni sokerimassasta taiteillut.
Päätin aloittaa työn hyvissä ajoin ennen juhlia ja taiteilin mustavalkoisen koiran satin ice -kuorrutteesta Liljan nukkuessa. Helpommankin materiaalin olisin voinut valita, sillä satin ice -kuorrute ei toimi tähän tarkoitukseen parhaalla mahdollisella tavalla. Kuorrute on mielestäni liian joustavaa ja koiran pää otti ja valui omaan muotoonsa sen paikoilleen asetettuani. Ihan tuo on koiran näköinen, vaikkei aivan oman alkuperäisen odotukseni mukainen. Englannin springerspanielimme ulkonäköä siihen ei nyt tullut, vaikka Nemoa tekemisen lomassa tuijottelin. Täytyy tehdä koirulille vielä kaveri ja suunnitella kakku kokonaisuutena ennen pitkäperjantain synttärijuhlia.
Kiitokset "Ancka bakar kakor" -blogisti Annikalle koiranteko-ohjeista. Niiden avulla oli helppo edetä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti