Kierrätysfarkuista vielä kahdet lapaset pukinkonttiin

Lapasia, lapasia: niitä tässä on nyt olen pyöritellyt kaikki vapaat hetkeni viimeisen viikon aikana. Sain päähäni ommella ensimmäisen kierrätysfakkulapasparin seuraksi muutaman parin lisää ja tässä ne nyt ovat.

Pari vuotta sitten hankkimani saumurin yhtenä lisäominaisuutena on mahdollisuus rullapäärmeen ompeluun ja sitä vihdoin kokeillakseni, päädyin suunnittelemaan toisiin lapasiin ruusukkeet. Laiskuuttani en jaksanut katkaista neljästä saumurilangasta kahta ja rullapäärmeen leveys määräytyi siten kolmilankaiseksi. Jo etukäteen tiesin että kahden langan päärme olisi ollut sirompi, mutta ihan kauniiksi tuo kolmilankainenkin käytännössä osoittautui.

Ompelin molempien noin 2cm leveiden kaistaleiden reunat rullapäärmeellä ja rypytin toisen reunan kapealla kuminauhalla. Ohje ruusukkeen tekoon löytyi Mekkotehdas -kirjasta, mutta jälleen laiskuuttani sovelsin ohjetta niin, että korvasin poimutuslangat kuminauhalla. Farkku on kankaana niin jäykkää, ettei lankojen avulla rypyttäminen olisi ollut edes toimiva ratkaisu ja kuminauha toimii tehokkaasti tässä tehtävässä.

Molemmat lapaset on vuorattu kevytvanulla, kiitos ystäväni, joka lahjoitti minulle jättimäisen rullapakan heidän tuotannostaan jäänyttä ylijäämää. Vanua on oikeasti niin paljon, että siitä riittää materiaalia koko loppuelämän lapasiin. En voi kuin nauraa omalle sulovileenilleni ja kiittää puolisoani siitä, että hän antaa luovuuteni tarpeiden määritellä tilankäyttöämme. Kohtuus ja järki eivät taas ole läsnä, kun kyseessä on käsityömateriaalit ja vielä ilmaiseksi saadut. Kiitos Mari, pakka on nyt osa parvekkeemme sisustusta!

Rakkaudesta Marimekkoon - raikastettu tasaraita

Henrillä oli noin kuukausi sitten eskarissa valokuvaus ja minä heräsin hyvin viimetingassa, eli klo 22 edellisenä iltana, siihen että pojalla ei ole kuvaan päälle puettavakseen mitään siistiä. Tätä mieltä olin siis itse. Kaikki aikaisemmin ompelemani paidat ovat niin kovassa käytössä, etten kokenut niitä riittävän siisteiksi ja kauluspaitoja ei meidän poikien kaapeista löydy. 

Siinä sitten yömyöhään pengoin kangasvarastoni, valitsin Marimekolta ostamani musta-valkean tasaraita -trikookankaan ja leikkasin pojalle jälleen Noshin paitakaavaa hyödyntäen puseron. Kankaan valittuani havahduin siihen tosiasiaan, että lapsellani taitaa olla joka ikisessä päiväkodin kuvauksessa päällään jokin Marimekon tasaraita. Kuosia ja päiväkotikuvia "uudistaakseni" leikkasin etu ja taka-kappaleet siten, että kappaleiden keskelle syntyi sauma ja kohdistin raidoitukset kuvien esittämällä tavalla. 

Siinä se paita sitten syntyi puoleen yöhön mennessä ja pojalla oli siistiä päällepantavaa aamulla. Sittemmin pusero on toimittanut kauluspaidan/ siistinpaidan virkaa jo muutamaan otteeseen. Ajattelinkin että tasaraita -paidan voi virallistaa meidän perheen lasten siistiksi pukeutumiseksi. Tomas, joka ei tätä nykyä halua pukea päälleen mitään uutta, on valinnut myös luottokuosikseen raidat. Onneksi meillä on niitä kaapissa riittävästi Marimekolta ostettuna, serkuilta saatuina ja itse ommeltuina.

1978 -farkkulapaset

Kiitos itsenäisyyspäivän ja auringon, sain vihdoin viimein kuvattua jokusen syksyn aikana ompelemani tekeleen. Tässä ensimmäinen uusista innostuksen kohteistani: ommellut lapaset ja vielä kierrätysfarkuista tehdyt. 

Voi onnea tätä ideaa! Olen suunnitellut näiden protokappaleiden jälkeen jo useamman erilaisen ja jahka löydän aikaa, niin ompelen näitä lisää. Käyttäjäkunta ei oikein ole vielä selvillä, mutta puolisoni on ainakin tilannut itselleen yhdet.

Aloitin lapasten ompelut käyttämällä Puuhakaspajan -lapaskaavaa, mutta totesin kaavan ainakin omaan käteeni aivan liian leveäksi. Otinkin sitten opikseni kahdesta ommellusta lapasparista ja suunnittelin omaan käteeni sopivamman mallin näihin farkkuversioihin. Ne ensimmäiset ja liian leveät lapaset jätin kuvaamatta: eivät nimittäin miellytä omaa silmääni lainkaan kuosin puolesta. Nämä farkut sen sijaan ovat ihan omat suosikkini. Täytyy nyt vain taas toivoa että niiden saaja myös pitää niistä. 

Vuoritin lapaset fleece-kankaalla, jota on jäänyt yli Henrin fleece-leggareista. Lapasten resori on tilattu Paapiiltä ja se on väriltään sekä nimeltään "mustikka". 

Paljon Onnea Suomi 100-vuotta!

Sinistä, valkoista, tyrskyjä, aaltoja, valkeita hankia, valkeita öitä, sinisiä järviä, sinistä taivasta, myrskyävää merta, revontulia, pakkasta, Myrskyluodon Maijan säveliä, vapauden värejä, itsenäisyyttä ja 100 vuotta vapautta -tästä kaikesta on leipomani juhlakakku tehty.

Omat "Suomi100" -tekeleeni rajoittuvat tähän kakkuun. Ajatuksena oli tehdä yhtä sun toista, mutta mikään suunnitelma ei projisoitunut itse tekemiseksi ennen eilistä iltaa ja kakun leipomisen aloitusta. Joskus näin.

Kakun täytteeksi tein mustikkarahkamoussen sekä kaardemummalla maustetun vaniljakreemin pitkälti Valion sivuilta löytyviä ohjeita noudattaen. Hyvin sopivat yhteen nämä kaksi kerrosta kera mustikkahillon!

Näine makuine toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!

Hunajainen Kamomillaheppa

Mekkoa pukkaa ja tällä kertaa koossa 98/104 cm. 

Lilja on aivan ihastunut heppoihin ja minua jäikin harmittamaan etten tehnyt tästä Majapuun Kamomillaheppa -luomutrikoosta pienempää kokoa. Ompelin mekkoa keskiviikko ja torstai-illat ja ompelun jäädessä keskiviikkona kesken, Liljan iltapesujen painaessa päälle, tyttö olisi halunnut pukea keskeneräisen koltun päälleen jo ennen sivusaumojen kiinni ompelua. 

Onneksi kaapista löytyy toinen pala vastaavaa kangasta harmaalla värityksellä. Täytyy ottaa kangas piakkoin työn alle ja tehdä siitä tähän hetkeen sopivampi koko. Tämän version laitan jälleen mekkolaatikkoon tulevia aikoja odottamaan.

Kaava on Mekkotehdas -kirjasta ja nimeltään Katariina.

Hillaherkku ensi kesää odottamaan

Ompelu itsessään on jo ilo, mutta se on sitäkin suurempi ilo silloin, kun kauniista kankaasta saa leikkausvaiheessa pihistellen yhden suunnitellun vaatteen sijaan kaksi. 

Niin kävi tämän Ainolan Hillaherkku -joustocollegen kanssa. Olin jo ajat sitten suunnitellut ompelevani Liljalle kankaasta hupparimekon ja sitä leikatessani sain kuin sainkin aseteltua kaavat niin, että jämäpaloista riitti vielä kangasta tähän lyhythihaiseen mekkoon. 

Mekon kaava on jälleen Ottobre Designin lehdestä 1/2015 Birdie, Birdie, sillä muutoksella että tein mekkoon kankaan riittämättömyyden vuoksi lyhyet hihat.

Hupparimekko odottaa vielä ompelijaansa, mutta eiköhän sekin tässä lähipäivinä synny.

Paratiisi Maija -empiremekko

Tässä minun touhussani ei ole mitään järkeä: ompelen varastoon Liljalle mekkoja neljän vuoden päähän. Tässä touhussa ei ole järkeä etenkään siksi, että me emme tahdo mahtua asuntoomme muutenkaan, saati sitten näiden minun kasvavien varastojeni myötä. Mutta koska jokaisella on harrastuksensa, en aio potea tästä huonoa omatuntoa.

Rakastan näiden mekkojen tekemistä ja koska Lilja ei missään nimessä tarvitse montaa vaatekappaletta per kokoluokka, on minun siirryttävä suurempiin kokoihin. Suuremmasta koosta esimerkkinä nyt sitten tämä Verson Puodin Paratiisi Maija -luomutrikoosta ompelemani mekko kokoa 110/116 cm. Täytyy todella toivoa että tyttäreni kelpuuttaa näitä mekkoja päällensä siinä vaiheessa kun niiden aika oikeasti on, tai sitten minun täytyy vain ryhtyä toteuttamaan suunnittelemaan pop up -kotimyyntiä ystäville ja tuttaville.

Ostin kankaan vuoden alussa kankaiden yö -myynnistä ja koska minulla on paha tapa tilata kankaita vailla suunnitelmaa itse vaatteesta, tulen usein ostaneeksi niitä joko 1m tai 2m mittaisen pätkän. Ajatteluni kulkee seuraavaa latua: 1m silloin kun kangas on selvästi lasten vaatteeksi sopivaa ja 2m silloin kun ajattelen tekeväni siitä jotain itselleni. Tätä kangasta oli siis kaapissani 1 metrin pala ja  mekon kokokon määräytyi sen mukaan: hukkapaloja kun en kaappiini halunnut pyörimään.

Rottinkia ja puupalloja syksyn pimeyteen

Voihan rottinki! En tuntenut yhtään viehätystä materiaalia kohtaan käsityökoulun ensimmäisenä rottinkiviikonloppuna, enkä kyllä vielä toisenakaan sen alkaessa. Vaan niinpä muuttui taas mielipiteeni toisen viikonlopun kuluessa ja viimeisteltyäni tämän rottingista ja puupalloista punomani seinäkoristeen/ varjostimen olin lauantain päättyessä hiljaa itsekseni ylpeä aikaansaannoksestani. Iso kiitos tästä muutoksesta kuuluu valloittavan positiiviselle ja osaavalle opettajallemme Tarja Hentilälle!

Rottinki ei tahdo olla aina esteettisesti silmääni sopiva. Jostain syystä se näytti vielä kurssin alussa minusta hieman muoviselta, eikä luonnolliselta puumateriaalilta mitä se todellisuudessa on. Tässä myös yksi syy siihen miksi suhtauduin Helskyn rottinkikurssiin hieman penseällä asenteella sen alkaessa. Lisäksi olin ns. erikseen päättänyt olla hurahtamatta materiaaliin, ihan vain siksi että estäisin itseäni hamstraamasta materiaaleja kotiin. Hukun edelleen ainakin neljä vuotta kestäneen "pois pyörimästä" -projektini lankoihin sekä kankaisiin joita en ole voinut vastustaa. Muutama pussillinen tuolla varastossa on myös mosaiikkipaloja ja entisöintityöt odottavat ilmeisesti keskeneräisinä ensi kesää ja mahdollisuutta työskennellä ulkona. Pirtanauhakin pitäisi punoa jne. Näillä ajatuksilla varustautuneena siis aloitin punontaprojektini, jonka alkaessa tarkoitukseni oli tehdä jotain ihan pientä. Ihan pientä ei työskentelyni tuloksena tälläkään kertaa syntynyt, sillä seinälle tekemäni koriste/ varjostin on halkaisijaltaan 40 cm ja sen tekemiseen kului kahden käsityöviikonlopun (perjantai ilta ja lauantai päivä) verran aikaa.

Alkupeäinen suunnitelmani punoa jouluvaloihin rottinkisia koristepalloja, eli sitä jotain pientä, kuoli osaamattomuuteen ja yrityksen puutteeseen. Kun ensimmäinen yritykseni pyöristää punottu rannerengas palloksi ei onnistunut, yritin tehdä palloa apinannyrkkiperiaatteella, epäonnistuen siinäkin. Sain tuhrattua näihin kahteen pallonpunontayritykseen aikaa lähes yhden perjantai-illan ja hitaudesta oppineena keskityin jäljellä olevan ajan suhteen varjostimeeni.

Aloitin varjostimen punonnan kuudella yhtä pitkällä 3 mm paksulla yrinrottinkiloimella. 

Itse punonnan tein 2 mm ydinrottinkia käyttäen. Punonta tapahtui kahden punoksella: kuteita oli kaksi ja ne kulkivat vuorotellen loimirottinkien edestä ja takaa. 

Puupallot, jotka itse suunnittelemaan työhön halusin lisätä (jälleen yksi pois kaapista pyörimästä ajatus), punoin kiinni rottingin avulla aina siinä vaiheessa, kun ne halkaisijansa puolesta istuivat työhön "saumattomasti". Tarkoitan tässä saumattomuudella sitä, että en halunnut pallojen väliin jäävän liian suuria rakoja.

Tämän tarkemmin en kudontaa osaa kuvata. Yhden työn tehtyäni en todellakaan voi sanoa taitavani tätä tekniikkaa ja esitinkin tuntemukseni opettajallemme ääneen, joka kuitenkin jälleen positiivisuudellaan valoi minuun uskoa siitä, että kyllä se osaamisen tunne edessä odottavalla pajunpunontakurssilla heräisi henkiin. 

Tässä kuitenkin pitkä kuvasarja itse työskentelystä. Tärkein oppi työskentelyssä oli olla kärsivällinen, uskoa itseensä ja pitää sekä rottinkiloimet että -kuteet riittävän kosteina!

  

Ilman opettajan apua ei varjostimeni olisi taitanut saada lopullista korimaista muotoaan, niin vaikeaa loimen kiristäminen ja reunakavennusten teko ensi kertalaiselle oli. Vaan niin vain sai varjostimeni reunat ja toivotun muodon sinnikkäällä tekemisellä ja kaventamisilla.  

Kolmen parin reunapäätöksen tekoa. Tarkkana tässä sai olla. Onnistuin ensimmäisellä yrittämällä unohtamaan yhden parin matkasta ja siirryin kesken kaiken kahden parin reunapäätökseen. Onneksi opettajan silmä oli tarkka ja neuvosta purin ensimmäisen päättelyn ja viimeistelin työn onnistuneesti toisella yrittämällä.

Rottinkiloimen kiristystyö vaati veronsa. Ensikertalaisena tulin käyttäneeksi voimaa enemmän kuin taitoa reunakavennusten teossa ja sain sormeni enemmän hajalle kuin koskaan mattoloimia solmiessani. Vaan eipä tuo työn viimeistelyä haitannut. Tekevälle sattuu, näin todettakoon.

Nyt vain varastoon jouluvaloja etsimään. Ajatuksenani on nimittäin täyttää varjostin valolla ja luoda syksyn pimeyteen hieman tunnelmaa.

Rakkaudesta Marimekkoon -tasaraita pyjama

Henriltä loppuivat yöpuvut ja koska kaapistani löytyi 3 metriä 15 €:lla ostamaa Marimekon tasaraita -trikoota, sai poika siitä päällensä ensimmäisen itse tekemäni pyjaman. Tämä vaate aloittanee yöpaitajulkaisujen sarjan, sillä kaikki lapseni ovat vailla kunnollisia yöpaitoja. 

Olen erityisen ylpeä pyjamahousujen taskunsuiden ompelusta, sillä en ole ennen kokeillut peitetikkikoneen käyttöä vastaavassa tarkoituksessa. Ensimmäinen ompelu oli tuomittu epäonnistumaan, mutta vahvistettuani taskun reunaa tukikankaalla, sain ompeleen onnistumaan hienosti. 

Kolmesta metristä kangasta riittää vielä toiseenkin pyjamaan ja sen taidan sujauttaa pukinkonttiin.

Sydämellisesti mekkoillen

Niin vaan riitti metrin pala Verson Puodin joustofroteekangasta Liljan mekkoon aikaisemmin ompelemani Jujuna Jumpsuitin ohella. Kiitollisen riittävä kangas, sanoisin, vaikka vaatihan se itse leikkaaminen melkoista kaavojen asettelua ja saumanvarojen optimointia. 

Mekko on kokoa 86cm ja oletin että "kirpppukokoinen" Lilja hukkuisi siihen. Vaan eipä hukkunut, pikemminkin näyttää siltä että mekko on otettava hetimiten käyttöön. Ottobre Designin kaavoissa tuntuu olevan huomattavan suuret erot vaatteiden malleista riippuen. Aikaisemmissa ompeluksissa käyttämäni Watermelon kaava, lehti nro 1/2017, on esim. huomattavasti suurempi vastaavassa koossa. Nyt käyttämäni kaava on puolestaan otettu lehden numerosta 1/2015 ja nimeltään Birdie, Birdie. Kaava on kaikessa yksinkertaisuudessaan yksi lempikaavoistani ja aion käyttää sitä Liljan vaatteissa tulevaisuudessakin. 

Mekollinen Maatuskoja

Liljan tulevien aikojen vaatevarasto karttui yhdellä mekolla lisää, saatuani eilen tämän Verson Puodin Maatuska -kuosisen trikoomekon valmiiksi.

Mekko on ommeltu jälleen Ottobre Designin 1/2017 Watermelon -kaavalla, sillä poikkeuksella että pidensin hihoja ja jätin hihansuu resorit mallista pois. Lisäksi rypytin kaula-aukkoa vähemmän kuin edellisissä mekoissa ja vaate lieneekin näiden muutosten myötä pikemminkin kokoa 92 cm, kuin kaavan osoittamaa 86 cm. 

Mummun hoitoavulla Mummolan tuntu -trikoopuserot

Onni on omistaa mummu! Kiitos mummun hoitoavun sain ommeltua viikonlopun aikana kolme puseroa. Kaksi kolmesta pitkähihaisesta puserosta valmistui tästä Verson Puodin Mummolan tuntu -digitrikoosta. Toisen tein Henrille ja toinen lähti postitse Ouluun syyslahjana veljenpojalleni.

Tilasin kankaan aikanaan siinä uskossa että tekisin siitä itselleni leggarit. Vaan niin oli räyheän vihreä kangas, etten tohtinut siitä itselleni housuja ommella. Sittemmin kangas alkoi näyttää omaan silmääni liskon tai käärmeen nahalta ja sai minut kysymään Henriltä josko hän pitäisi kankaasta. Poika tykkäsi ja sillä uskalsin ommella siitä myös veljenpojalle vastaavan. Nyt täytyy sitten vain toivoa että Lauri-serkkukin jakaa Henrin mielipiteen kankaasta.

Kaavana puserossa käytin jälleen Suuri Käsityö -lehden nrosta 5-6/2015 löytyvää Noshin -kaavaa. 

Kuha pussista pojan päälle

Siitä on jo tovi, kun onnistuin tilaamaan Verson puodista kuhan pussissa. Yllätyspussi toi kuin toikin tuolloin toivomaani "trikookuhaa" vajaan metrin palasen muiden ihastuttavien kankaiden ohella ja siitä palasta sain nyt tänään ommeltua pojalleni pitkähihaisen puseron.

Kaava on Ottobre Design lehdestä nro 1/2017 ja puseron koko 134cm. Varastoistani ei löytynyt sinistä resoria ja hyvä niin, sillä pusero sai hieman lisää ilmettä Henrin itse valitsemasta mustasta hihansuu- ja pääntieresorista.