SIVUT

4/17/2018

"Sallaiset" -naulakintaat ja jälleen pieni vyyhti itse värjättyä lankaa




Hiihto- ja lasketteluhetkien välissä, Sallassa, viime viikon aikana syntyivät nämä neulakintaat. Haastoin itseni toisen kerran kinnasneulan kanssa, edelleen hieman haparoiden ja omaa suhdettani neulakintaan ulkonäköön sekä tekniikan hitauteen pohtien. 

Otin matkalle mukaani neulan, kaksi kerää Alafoss Lettlopi lankaa ja yhden pienen tuppuran mikrossa itse reaktiivivärein värjäämääni vast. Lettlopi lankaa. Rajoittamalla materiaalivalintojani ns. pakotin itseni tekemään, käsityötuskan alkaessa, elämäni toiset neulakintaat. Ajatuksenani oli myös saada tekniikka riittävän hyvin juurrutettua muistiini, jotta voin sanoa osaavani kintaan teon 2+2 tekniikalla pidemmänkin tauon jälkeen.

Lettlopi osoittautui lankana neulakintaan tekoon aivan oivalliseksi, sillä kintaista tuli edellisiin verrattuna omiin silmiini esteettisesti kauniimmat ja lisäksi langan päät huopuivat pätkiä yhdistellessä helposti yhteen. Pienen pieni noin 20 g:n lankavyyhtinikin oli kelpo tekniikalle, joka kirjaimellisesti tukee langanpätkien käyttöä. 













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti