SIVUT

2/06/2020

Yksisarvinen syntymäpäiväpöytään/ Unicorn birthday cake, vol.1



Kuukausi ehti vierähtää ennen kuin ehdin koneen ääreen kahden yksisarviskakkutarinani kanssa, joista tässä ensimmäinen.

Lilja tyttöni täytti tammikuun alussa 4-vuotta ja tämän vuotinen toive oli sekalainen lista yksisarvisia ja sateenkaarta. Juhlia vietimme kahtena päivänä peräkkäin: ensin kummit ja ystävät ja sen jälkeen päiväkotikaverit.

Yksisarvisen valmistelu oli aloitettu jo joulukuun puolella selailemalla iltaisin tytön kanssa Pinterestin kakkukuvia. Kaikista katsotuista kuvista tyttö valitsi mallin, jota minä sitten matkin oman luovuuteni rajoissa. 

Olen Liljan syntymästä saakka tavannut laittaa hänen kakkuihinsa yhden liljan ja niin tein nytkin. Sokerimassasta toteutettu kukka valmistui melkoisella kiireellä, kuin myös sarvi ja korvat. Tälle kakulle ei arjen pyörteistä löytynyt juuri valmisteluaikaa ja perjantainen sokerikakun leivonta oli muuttua katastrofiksi. 18 cm vuoka, jonka ostin tahtotilanani leipoa pienempiä kakkuja, osoittautui ilmeisen haastavaksi kakun paistovaiheessa. 

Tulin perjantain ja lauantai aamun aikana leiponeeksi yhteensä viisi kakkua, joista lopulta syntyi vain yksi tarjoiltava yksilö. Yksikään kakku ei paistunut kunnolla ja jouduin kokoamaan sen yhden koristeltavan kaikkien epäonnistuneiden paistuneista osista. Kukin kakku oli keskiosastaan raaka, mikä näin jälkeenpäin viisastellen johtui korkeasta vuoasta ja kiertoilmalämmöstä. 

Onneksi kypsä sokerikakku on muovailtavaa ja kokoamalla kakun kerroksittain täytteen kanssa irtopohjavuoan renkaan sisäpuolelle, sain hyydytettyä sen vaaditun kokoiseksi ja muotoiseksi. Voikreemi on myös mahtava materiaali ns. vuoraukseen ja muotoiluun ja silläpä tämän kakkuni sitten ennen pursotusta kuorrutin. Muutama hetki jääkaapissa kuorrutteen laiton jälkeen ja kakku oli tukeva kuin mikä!

Koristelut tein kakkuun samaisella voikreemillä, niin että värjäsin kreemin neljään eri värisävyyn. Pursotukset tein Wiltonin tyllia käyttäen.

Stressaavin kakku ikinä sanon minä ja seuraava päivän päivän juhlat tiedostaen, juhlin ensimmäiset juhlat ratkoen samalla ongelmaa: mistä kakku seuraavaan aamuun?



In English:

My baby girl, Lilja did already have her 4th birthday in the beginning of January. This year her birthday cake decoration wishes were a mixture of unicorns and rainbows and it was even quite difficult to find out what she wished for. 

After spending several hours in the world of Pinteres she finally choose a unicorn cake, which reminded the one I finally created. Naturally the one we choose was not exactly the one I created, as it is impossible for me to follow almost any model literally.

Since Lilja was born, I have done at least one lily flower for her cakes and such I made this time too. In addition to lily, the horn and the ears were done by using sugarfondant. The rest of the cake is created by piping the buttercream with a help of Wilton pipes.

This time the baking was more difficult than normally as my oven gave tricky times for me. It seemed that the new cake mold or broken oven was to blame for and after baking five different cakes, I managed to build one by using the cooked parts of the five failed ones. Gladly the sugarcake is a material to shape and with a help of filling and cake mold I managed to create a cake with required size and shape.

Just before the quest arrived the cake was ready and I spent my party time partly thinking how to create a cake to the next days kindergarten friends party with possibly broken oven?!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti