SIVUT

2/09/2020

Lego Ninjago Onnea, Tomas 6-vuotta! Lego Ninjago congratulations for Tomas, 6 years!


Lego Ninjago cake with flames

Ninjago on vienyt 6-vuotiaan poikani sydämen jo pari vuotta sitten ja ihastus teemaan vain jatkuu. Tämän vuoden kakkuteema noudatti viime vuotta ja kakkutilaus toimitettiin minulla alla esitettyjen kuvien muodossa.


Kysyttyäni Tomakselta kakkutoivetta, sain sormiini rusinan kokoisen legopään ja toteamuksen "tee tuo, mutta niin että se on vihreä ninja." Mitäpä sitä sitten muuta kuin tekemään. 

Minulla ei ollut aavistustakaan miten toteuttaisin ninjan liekehtivän hupun ja epävarmuus onnistumisesta kesti loppuun asti. Vielä juuri ennen liekkien pistelyä kakkupäähän, olin vakuuttunut etteivät ne voi toimia. Vaan toimivat hyvinkin! Poika oli tyytyväinen ja minä tietysti myös. 

Sokerimassa koristelun sisällä on kakkupohja, jonka valmistin hyödyntämällä perinteistä mokkalpalaohjetta. Täyte on perinteeksi muodostunutta mascarponevaniljakermavaahtoa ja vadelmahilloa. Ninjan hupun liekit tein sokerimassasta, jonka maalasin pastavärein ja suihkutettavalla kultasprayllä. Kunkin liekin sisällä on puinen tikku, minkä avulla sain liekit kiinnitettyä kakkuun. Koko muu koristelu on myös toteutettu Renshawn vihreällä, keltaisella ja mustalla sokerimassalla.



In Eglish:
Lego Ninjago has become a passion of my six years Tomas boy. This year's, as also the last year's, birthday cake wish was a green ninja. However, this year the ninja needed to have flames in his hoodie. 

Few weeks before Tomas's birthday I made a question which kind of cake he would like his six year birthday party. He did not say anything, just walked away and came back with a tiny lego head. Do this, but as a green ninja. That was it and what else could I do than start to plan how on earth could I engineer it. The head was easy to execute, but the flames, what a challenge!

After planning the cake few days I decided to try to do them from sugarfondant. Buttercream piping was not a successful idea, that I learned by trying and by the end of Saturday morning I felt my self unsecure still about the second option.

Just after finishing the cake it was obvious to me that my idea worked and the flames looked amazing! 





The cake is baked by following the basic chocolad cake recipy by Valio and the filling is a rasperry jam together with mixture of mascarpone, whipped cream and vanilla which I quite often use.  Flames I did by utilizing Renshawn white sugarfondat and painted them by Wilton paste colors and Pavoni golden spray.













2/07/2020

Yksisarvinen semifreddojäätelökakkuna/ Unicorn Ice cream semifreddo cake, party vol.2





Usko hajonneesta uunista ja leivontaepisodi, jota kuvasin edellisessä blogitekstissäni, sai innovatiivisuuteni lopulta puhkeamaan kukkaan. Näin ainakin itse koin ideoituani illan tunteina jäätelökakku semifreddo yhdistelmän seuraavan päivän pelastajaksi.

Juhlittuamme ensimmäiset 4-vuotis syntymäpäivät loppuun lauantaisena tammikuun iltana, ryhdyin ilta kahdeksalta valmistamaan toista kakku sunnuntain kaverijuhliin. 

Koska kaupan valmis kakkupohja ei houkutellut (lue: olisi ollut liian helppo ratkaisu tälle luonteelle ja vaatinut kaupassa käynnin ilta myöhään), päätin kokeilla pakastimesta löytyvän litran Kuningatar -jäätelöpaketin yhdistämistä semifreddo vaahtoon.

Semifreddon valmistin Jamie Oliverin ohjetta noudattaen (löytyy googlaamalla helposti) ja maustoin sen sunnuntain kakkuun varaamillani mascarpone juustoilla. 

Vuorasin halkaisijaltaan 18cm irtopohjavuoan kelmulla (varmistaakseni että kakku myös irtoaa vuoasta helposti) ja pilkoin jäätelön vuokaan. Päälle kaadoin semifreddo vaahdon ja varmistin että vaahto tukki kaikki kolot jäätelöpalojen lähellä. Tämän jälkeen laitoin tulevan kakun pakastimeen ja toivoin parasta. 




Seuravana aamuna irrotin semifreddojäätelökakun vuokasta ja tasoittelin sen pinnan tekemälläni sokerivoikreemillä (ohje Kinuskikissan sivuilla). Kreemin kanssa sai olla nopea, sillä jääkylmän kakun pinnalle levittäminen ei onnistunut enää voin kylmettyä ja taas toisaalta semifreddon keskellä oleva Valion normijäätelö suli silmissä. Voikreemi toimi hyvin jälleen nk. eristeenä ja esti sulavaa kuningatarjäätelöä valumasta.

Hidastelu ei ollut tämän kakun valmistamisessa etu ja kakku piti viedä pakastimeen jokaisen vaiheen välillä. Näin myös ennen kreemikukkien pursotusta.

Voikreemien värivalikoima oli sunnuntaille laajempi, sillä sain lauantain kakusta kriittistä palautetta sateenkaarivärien uupumisesta. Kaikkia sateenkaaren värejä en ryhtynyt värjäämään, vaan yritin saada loput värit aikaan strösseleillä. Kriittinen palaute oli kohdistunut myös yksisarvisen silmiin ja sydämien vähyyteen. Tyttärelläni oli selvä näkemys siitä minkälaiset silmien tuli olla ja minä olin palautteen mukaan epäonnistunut niiden tekemisessä lauantaina. Silmät olivat kuulemma lauantain kakussa ilkeät. Palautteesta oppineena yritin nyt tuoda kakkuun sekä sateenkaarta, sydämiä ja vähemmän vihaisia silmiä. Kakkukoristekupistani löytyi myös joukko valmiita aikaisemmin sokerimassasta valmistamiani kukkia ja lisäilin niitä pursotettujen kukkien lomaan luomaan runsautta ja väriä. 




Jälkikäteen kakun valmistuttua, olin itse enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen ja siihen että suunnitelmani jäätelökakun suhteen toimi! Tällainen kakku oli jopa helpompi toteuttaa, kuin perinteinen sokerikakku täytteineen. Suosittelen kokeilemaan ja aion itse testata vastaavaa uudemman kerran. Periaatteessa koko kakun voisi tehdä semifreddona ja sen maustamisessakin rajana taitaa olla vain omat mieltymykset ja mielikuvitus.

Tyttärenikin taisi olla tyytyväinen kakkuun, vaikka onnellisuus oli melko hillittyä. Kavereiden saapuminen jännitti aamusta lähtien ja hänen mielestään näyttävä kakku juhlapöydässä on jo itsestäänselvyys. Äitihän pystyy ihan mihin vain! 


In English:
Belief of broken oven and all the failed cakes I described in my previous blog post actually boosted my innovativeness! Force is quite often the best motivator and this time it gave me an idea to make a cake by mixing ice cream from our freezer and Italian dessert semifreddo.

By googling I found the recipy of Jamie Oliver's Semifreddo and prepared that without the spices as I wanted to use only mascarpone for my version. I chose Jamie's recipe in purpose, as it was familiar to me and I know that I could trust the taste of it.

After mixing all the semifreddo ingredients together, I covered the inside of the cake mould with plastic wrap and placed ice cream package inside of it. The idea of plastic wrap was to make sure, that I will manage to take the cake off the mould next day, without braking it. After this I poured the semifreddo into mould and made sure that all the ice cream holes were filled by it. I placed the filled mould into the freezer and that was it! There was not much to do than hope that my idea would work and to wait for the next day. 




Next day I took the cake out of freezer and it looked amazing! To get the outlook more even and to block melting ice cream running out from the semifreddo shell, I prepared a bowl of butterfondant and covered the whole cake with it. Part of the fondant was also done for decoration purposes and compared to saturdays cake, I dyed few more shades. This was because a feedback received from my daughter. The request of having rainbow in her cake was not fulfilled and my aim was to do better this time. 

I wasn't able to make all the reinbow color with my color collection, but the missing parts I tried to cover with the colorful sprinkles and sugarfondant flowers, which were prepared earlier for some other cakes. Her feedback concerned also the eyes of the unicorn and some missing harts. What else can you do but listen to your sweethart and try to follow her wishes?!

I did my best and this was the result for Sunday.

After all the ice cream cake was more easier to make than traditional oven baked cake. The only challenge was the melting threat which required to work fast. But otherwise there was less to do and the piping was easier as there was no fear of melting buttercream!

Guest audience was thrilled about the cake and I suspect that the birthday heroine was possibly too. It is quite often difficult to say what my kids think about the cakes, because they have used to the fact that mom always makes the superb ones! The possibility not having a cake they want, doesn't even come to their minds.



 






2/06/2020

Yksisarvinen syntymäpäiväpöytään/ Unicorn birthday cake, vol.1



Kuukausi ehti vierähtää ennen kuin ehdin koneen ääreen kahden yksisarviskakkutarinani kanssa, joista tässä ensimmäinen.

Lilja tyttöni täytti tammikuun alussa 4-vuotta ja tämän vuotinen toive oli sekalainen lista yksisarvisia ja sateenkaarta. Juhlia vietimme kahtena päivänä peräkkäin: ensin kummit ja ystävät ja sen jälkeen päiväkotikaverit.

Yksisarvisen valmistelu oli aloitettu jo joulukuun puolella selailemalla iltaisin tytön kanssa Pinterestin kakkukuvia. Kaikista katsotuista kuvista tyttö valitsi mallin, jota minä sitten matkin oman luovuuteni rajoissa. 

Olen Liljan syntymästä saakka tavannut laittaa hänen kakkuihinsa yhden liljan ja niin tein nytkin. Sokerimassasta toteutettu kukka valmistui melkoisella kiireellä, kuin myös sarvi ja korvat. Tälle kakulle ei arjen pyörteistä löytynyt juuri valmisteluaikaa ja perjantainen sokerikakun leivonta oli muuttua katastrofiksi. 18 cm vuoka, jonka ostin tahtotilanani leipoa pienempiä kakkuja, osoittautui ilmeisen haastavaksi kakun paistovaiheessa. 

Tulin perjantain ja lauantai aamun aikana leiponeeksi yhteensä viisi kakkua, joista lopulta syntyi vain yksi tarjoiltava yksilö. Yksikään kakku ei paistunut kunnolla ja jouduin kokoamaan sen yhden koristeltavan kaikkien epäonnistuneiden paistuneista osista. Kukin kakku oli keskiosastaan raaka, mikä näin jälkeenpäin viisastellen johtui korkeasta vuoasta ja kiertoilmalämmöstä. 

Onneksi kypsä sokerikakku on muovailtavaa ja kokoamalla kakun kerroksittain täytteen kanssa irtopohjavuoan renkaan sisäpuolelle, sain hyydytettyä sen vaaditun kokoiseksi ja muotoiseksi. Voikreemi on myös mahtava materiaali ns. vuoraukseen ja muotoiluun ja silläpä tämän kakkuni sitten ennen pursotusta kuorrutin. Muutama hetki jääkaapissa kuorrutteen laiton jälkeen ja kakku oli tukeva kuin mikä!

Koristelut tein kakkuun samaisella voikreemillä, niin että värjäsin kreemin neljään eri värisävyyn. Pursotukset tein Wiltonin tyllia käyttäen.

Stressaavin kakku ikinä sanon minä ja seuraava päivän päivän juhlat tiedostaen, juhlin ensimmäiset juhlat ratkoen samalla ongelmaa: mistä kakku seuraavaan aamuun?



In English:

My baby girl, Lilja did already have her 4th birthday in the beginning of January. This year her birthday cake decoration wishes were a mixture of unicorns and rainbows and it was even quite difficult to find out what she wished for. 

After spending several hours in the world of Pinteres she finally choose a unicorn cake, which reminded the one I finally created. Naturally the one we choose was not exactly the one I created, as it is impossible for me to follow almost any model literally.

Since Lilja was born, I have done at least one lily flower for her cakes and such I made this time too. In addition to lily, the horn and the ears were done by using sugarfondant. The rest of the cake is created by piping the buttercream with a help of Wilton pipes.

This time the baking was more difficult than normally as my oven gave tricky times for me. It seemed that the new cake mold or broken oven was to blame for and after baking five different cakes, I managed to build one by using the cooked parts of the five failed ones. Gladly the sugarcake is a material to shape and with a help of filling and cake mold I managed to create a cake with required size and shape.

Just before the quest arrived the cake was ready and I spent my party time partly thinking how to create a cake to the next days kindergarten friends party with possibly broken oven?!








Taistelu harmautta vastaan -villasukat/ Color against the grayness -woolen socks





"Värillä harmautta vastaan" -tämä ajatus oli näiden neulomieni sukkien taustalla niitä tehdessäni. Värit antavat voimaa ja voiman tarve on tänä talvena ollut suurempi kuin aikaisemmin. Lumi ei ole hellinyt Etelä-Suomea ja satunnaiset joulukuiset ja tammikuiset auringonvalon pilkahdukset ovat jääneet nekin vähäisiksi.

Värejä hyväksi käyttävänä tunneihmisenä käsitöittenikin tekoa ohjaavat sisäiset tarpeet ja vuoden taittumisen hetkellä käteni tarttuivat lankavarastoni väripilkkuun. Kirkkain värein värjäämäni Nalle -lanka muuntui käsissäni välipäivien aikana kuvan sukiksi.

Sukat matkaavat Ouluun veljelleni myöhästyneenä joululahjana. Sukan varren lyhyyden suunnittelin veljeäni ajatellen. Varren punainen lanka on sekin käsin värjättyä ja sen värjäyksen on puolestani tehnyt viime talvena 3-vuotias Lilja. Liljan värjäyshetkestä kerron tarinaa lisää myöhemmin.


In Eglish:
With color against the darkness! That was my thought when I decided to take this yarn coil under work. 

This winter has been awfully dark in the Eastern Finland and it has been difficult to find energy to oneself in the middle of it. As a person who uses colors to express feelings and getting energy, I found myself to catch this "color bomb" after snowless Christmas. 

I have hand dyed the yarn during winter 2015 and it has been waiting an inspiration since. The yarn is Novita's Nalle -wool yarn and the hand dyeing has been done by using Semitone reactive colors and microwave as a heeting power.

The red stripe in rib was dyed by my girl, Lilja. More about that story later when I have bigger work to present from the yarn dyed by her.

These ready socks I will mail to my brother as late Christmas present! Hope he will like them. At least the length of the rib is designed by thinking him.






Aallokko -villasukat/ Aallokko - hand knitted woolen socks




Valokuva-arkistoani selatessa huomasin että jo keväällä valmistuneet sukat näyttävät jääneen vaille blogikirjoitusta ja muistojen ylläpitämiseksi suon niille nyt myöhäisen sellainen. 

Nämä Aallokko -nimen saaneet villasukat neuloin sukkalangaksi soveltuvasta sekoitelangasta, jonka valmistajaa en ikävä kyllä muista. Langan tulin ostaneeksi hätäpäissäni Taito Etelä-Suomen käsityökoulun mikrovärjäystunneille vain sillä perusteella, että se oli lähes ainoa Lankamaailman valmiiksi vyyhdillä ollut lanka. 

Kipaisin tuolloin talvella 2015 ennen koulun alkua Lankamaailmaan ja kiire saneli ostostani pikemmin kuin suunnitelma siitä mitä langasta aioin valmistaa.

Aikansa otti, mutta vyyhti tuli neulottua viime keväänä ja sukat ovat olleet jalkoja lämmittämässä kuluneen talven. 

Lankavyyhdin värjäsin käsin maalaamalla etikalla esipuretetun langan Semitone reaktiiviväreillä. Värin kiinnitin lankaan mikroaaltouunissa lämmön avulla.






In English:

I noticed that I have forgotten to make a blog post about these hand knitted woolen socks which yarn I dyed by hand during winter 2015.

During that time I was still a student at Taito Etelä-Suomi adults craft school and we did have a dyeing lecture about how to dye fabrics and yarns in the microwave with a help of reactive colors. 

I did not have any plan what to prepare from the yarn I dyed. It was just a matter of learning and trying at that time, as it was the first time I was involved with the topic.

I did love the painting of yarn and since then I have been dreaming of having a dyeing place at my home. Some day that will happen, but before that, I am trying to knit "away" the wool coils I already own.

The wool yarn was dyed with Semitone reactive dyes and attached to fibre with a help of heat in microwave oven.