Henkäys menneestä ajasta - Romanttinen pitsimekko

Muistatteko lapsuudesta sen hiljaisen koko kehon täyttävän onnen tunteen saatuanne lahjaksi, yllättäin, jotakin omasta mielestänne aivan valtavan ihanaa. Sen pakahtumisen tunteen. Sitä tavoittelen. En tiedä onnistunko, mutta yritän. Haluaisin saada sen tunteen aikaan mekkojeni avulla. Pienelle tytölle. Kummitytölleni. Veljeni tytölle. En tiedä tulenko onnistumaan, mutta toivon. 

Tässä mekkosarjan ensimmäinen: romanttinen pitsimekko. Tuulahdus menneestä, tuulahdus kartanoista, tuulahdus kesästä.

Kankaan löysin Eurokankaan palalaarista toissa kesänä. Samasta paikasta ostin myös puuvillaisen valkoisen vuorikankaan, josta alushame ja mekon yläosa on ommeltu. Pitsit löysin nekin Eurokankaan "pitsilaarista".

Mekon kaava on Mekkotehdas kirjasta. En jaksanut noudattaa kirjan kaavan kangassuhteita ja siten mekon helma on leveämpi ja runsaampi kuin kirjan ohjeissa. En nimittäin jaksanut mittailla, vaan revin kankaan poikittaissuunnassa koko leveydeltään ja leikkasin pituus suunnassa kahtia. Helmafrilla on puolestaan 2*kankaan leveyden (noin 130cm) mittainen. Mekko on ommeltu kokoon 122/126 cm.

Mekon pituus määräytyi visuaalisesti omaan silmään sopivaksi. Tarkoitan tällä sitä, että halusin alushameen helman pilkottavan hieman alempana kuin varsinaisen mekon ja tulin sen vuoksi ompeluvaiheessa lyhentäneeksi alunperin 62 cm pitkäksi leikkaamaani helmakappaletta noin 5 cm. Mekon ulkonäön tereineen, pitseineen ja frilloineen suunnittelin itse ompelutyön lomassa.

Rautalankakoruja muovihelmillä ja kynsilakalla koristeltuna

Käsityökoulun rautalankapunonnan alkaessa perjantai-iltana suunnitelmani piti sisällään vain ajatuksen tuottaa jotakin siroa ja herkkää. En ollut ehtinyt suunnitella etukäteen yhtään mitään ja tutustumiseni tekniikkaan piti sisällään yhden lyhyen istunnon Pinterestin ääressä. Hakusanalla wire art olin löytänyt ison joukon kauniita käsitöitä ja haun tuloksena viehätyin ajatukseen rautalangan virkkaamisesta sekä kynsilakalla metallilankaan tehdyistä kukista. Näine ajatuksineni sain sitten viikonlopun kurssituntien aikana valmiiksi rannekorun sekä sormuksen.

Rannekoru on virkattu ohuesta rautalangasta ja osaan silmukoista kiinnitin vikaten pieniä koulun varastoista löytyneitä muovihelmiä. Silmukkamäärä ja helmien asettelu noudatti puhtaasti kaavaa "näyttää visuaalisesti omaan silmään sopivalta". Kiinteiden silmukoiden silmukkaluku oli 6 ja käännökseen virkkasin aina yhden ketjusilmukan. Koukun koko oli 2,5.

Sormuksen kukan väänsin ohuesta rautalangasta ja maalasin kynsilakalla. Pintajännityksen ylläpitäminen kukan terälehden umpeen lakkaamiseksi vaati hieman harjoittelua, mutta onnistuin sivelimen avulla hitaasti vetämään lakkaa terälehden kärjestä kohti keskustaa niin, että lakkakerros pysyi yhtenäisenä. 

Lakatun kukan kuivuessa väänsin sormuksen sormen paksuisen tussin ympärille ja päättelin työn kääntämällä opettajamme neuvosta rautalangan päät alaspäin kohti sormusrengasta.

Lopuksi kiinnitin kukan keskelle pienen hopean värisen helmen. Samaa helmen kiinnitys rautalankaa käyttäen kiinnitin kukan edelleen sormukseen.

Kuvia en tullut työn touhussa taas ottaneeksi riittävästi, mutta ehkä näistä vaiheista joku tekemisen muisto jää. Opettajamme esimerkkitöitä ja muiden kurssikavereitteni tekeleitä ihastellessa ymmärsin taas hivenen, kuinka monipuolisesta käsityötaiteesta tämänkin tekniikan suhteen on kyse. Rautalanka osoittautui materiaaliksi, josta osaamatonkin tekijä saa melko pienellä vaivalla näyttäviä tekeleitä.

Pókemon -kakku myöhästyneille syntymäpäiville

Kahden influenssan ja muutaman muun sairastelun nujertamina Henrin syntymäpäiviä juhlittiin meillä kummien voimin vasta eilen. Pohjan toiveena oli Pókemon -kakku ja saamansa piti. Tällä kertaa kuljin helpointa reittiä ja tein yksinkertaisen mallin: Pókemon pallon ja siitäkin vain puolet.

Hämmästyttävää kuinka vähän omaa työtänsä arvostaa yksinkertaisten suoritusten jälkeen. Haastoin itseni Minions -kakun kohdalla niin, että nopeasti ja helposti toteutettu kakku ei saa aikaan itsessäni oikein minkäänlaista onnistumisen tunnetta. Mutta mikä tärkeintä, poikani oli tyytyväinen ja kakku maistui jälleen hyvältä.

Aurinkoisia kesäpäiviä odotellessa - kukkamekko Eeville

Viimeisin muunnelmani Mekkotehtaan Katariina -mekkokaavasta. Kankaana on ohut puuvillakangas, jonka löysin Eurokankaan palalaarista jo muutama vuosi sitten. Kaula-aukkoon ja hihansuihin ompelin korstekuminauhan ja helmaan ulkonäöllisesti vastaavanlaisen koristenauhan. 


Täytyy toivoa että ensi kesä tarjoaisi mekon saajalle muutaman niin lämpimän päivän, että mekko pääsisi tuulettumaan oikein kunnolla. Näinen toiveneni kääräisen mekon lahjapakettiin ja vien yhdelle kummitytöistäni lahjaksi.

Neulakinnastekniikan opettelua ja reaktiivivärein värjättyä villalankaa

Neulakinnastekniikalla tehtyjen kintaiden opettelu on ollut mielessäni vuosikymmeniä. Muistan ensimmäisen kerran huomioineeni neulakinnastekniikalla tehdyt lapaset koulukaverini kädessä joskus yläaste tai lukioaikoina. Kintaat olivat kauniit ja erilaiset. Oma mummoni ei sellaisia neulonut ja siihen oli syynsä: hän oli Pohjanmaalta ja neulakinnastekniikan juuret ovat idässä.

Toisen kerran muistan tekniikan opettelun tulleen mieleeni Novitan julkaistua neulakintaat jossain omassa julkaisussaan. Missä, sitä en muista. Muistan vain että tuon julkaisun jälkeen yritin etsiä hetken kinnasneulaa käyttööni, mutta sitä heti löytämättä, unohdin tavoitteeni melko pian. Sittemmin olin iloinen huomatessani että tekniikka oli listattuna Helsky -käsityökoulun tämän kevään tekniikoihin. Kiitos opettajamme Outi Lähetkankaan opetuksen, ainakin suomeksi 2+2 - pisto on nyt hallussani.

Kintaat on siis tehty neulakinnastekniikkaa suomeksi 2+2 toteuttaen. Aloituksen tein Martta Valkeejärven Kinnasneulakirjan hiirenkorva -ohjetta seuraten ja opettajan ohjeistusta noudattaen. Aluksi hieman hankalalta tuntunut tekniikka alkoi sujua melko nopeasti ja sain kintaistani ulkonäöllisesti oikein siistit. Kiitos opettajamme kommentin "tämä tekniikka ei ole perfektionisteja varten" osasin antaa itselleni hieman armoa alun mökkylöiden ja rumasti yhteen huovutettujen langanpäiden suhteen. Kinnasta tehdessä oppi karttui ja langan jatkamisetkaan eivät enää jääneet näkyviin. Kintaat noudattavat mallia "käteen sovitetut". Tarkoittaen siis sitä, että tein lisäyksiä summamutikassa kintaita omaan käteeni sovittan ja molempia käsineitä yhtämatkaa edistäen. Tällä tavoin sain niiden silmukkaluvun täsmäämään keskenään. Muistiinpanot saivat jäädä seuraavaan kertaan. Ensimmäisellä kerralla tärkeämpää oli pitää yllä työntekoa ja saada aikaan muistijälki aloituksesta, käännösten opettelusta kintaan kärjessä ja itse pistojen toistettavuudesta.

Kintaat on neulottu reaktiivivärein itse värjäämästäni Ullgarn -villalngasta, jonka ostin syksyllä Lankamaailmasta käsityökoulun mikrovärjäystunneille mennessäni. Neuloja tulin ostaneeksi kaksi kappaletta: luisen Kansallismuseon museokaupasta ja puisen tilaamalla Anjalinilta. Molemmat neulat ovat malliltaan samanlaiset ja yhtälailla käteeni sopivat ts. en osaa suositella kumpi olisi toista parempi.

Tekniikasta ja sen historiasta innostuneille suosittelen Martta Valkeejärven kirjaa Kinnasneulakirja sekä koko aiheeseen vihkiytynyttä Neulakintaat -verkkosivua. 

Tilasin itse Kinnasneulakirjan heti kurssilta kotiin päästyäni ja siitä on ollut suuri apu lapasia tehdessäni. Tykkään itse selailla kirjojen sivuja enemmän, kuin pyöriä verkossa apuja etsiessäni, mutta kukin tyylillään ja tuolta Neulakintaat -verkkosivuilta löytyy joukko hyödyllisiä opetusvideoita, kuin myös sitä hyvin mielenkiintoista historiaa!

Tässä vielä muutama kuva lankavärjäysviikonlopulta. Huomaan että innostus värjätä on ollut suurempi, kuin valokuvien ottotaajuus, sillä montaa kuvaa en ole viikonlopulta ottanut. 

Kintaiden lanka on siis värjätty reaktiivivärein mikroaaltouunissa. Ennen värjäyksen aloittamista langat kasteltiin lievästi happamassa etikkavedessä 30 minuutin ajan. Käytetyn etikan ja veden suhde oli 1 rkl 2 litraan lämmintä vettä. Maalauksessa ja kastossa käytetyt reaktiivivärit olivat Emo-tuotannon nestemmäisiä värejä, joita sekoittelin vapaalla kädellä ilman suunnitelmaa. Työtä ohjaavaksi tekijäksi kehkeytyi periaate olla heittämättä väriliuoksia pois ja siten kokeilemani langat ja väriyhdistelmät syntyivät värin riittävyyden mukaan vapaata luovuutta käyttäen. 

Minions -kakku 4-vuotiaalle Tomakselle

Tomas heitti haasteen ja minä tartuin siihen. Lopputulos on esiteltynä kuvassa: Minions -kakku. 
Haaste sisälsi toiveen Kevinistä, mutta Stuart tuli. 

Johan oli homma, sanon! Aikaa tämän tekemiseen meni niin paljon, että sekosin jo tunneissa. Pyrkimyksenäni oli tehdä pienehkö kakku, mutta toisin kävi. Valitsemani vuokakoko 20cm olisi saanut olla pikemminkin 18cm. Tällöin kakun olisi voinut jättää himan matalammaksi ja silti se olisi ollut suhteiltaan toimiva. Nyt kakulle kertyi korkeutta 11 kerrosta ja kutakuinkin 37 cm. Painoa en kaverista punninnut :)

Ennen kakun tekemistä googlailin hieman apuja kerroskakun kokoamiseen ja olin Vantaan Tammiston Confettiin mennessäni aikeissa pärjätä pahvisella välilevyllä sekä bambuvaarnalla. Onnekseni sain liikkeestä asiantuntevaa ohjausta ja ostin Wiltonin muoviset kakkutuet sekä välikerroslevyn bambuvaarnojen sijaan. Ilman niitä kakku ei olisi ikinä pysynyt tukevasti pystyssä.

Toteutin kakun jälleen gluteenittomana ja lopputulos oli sama kuin viimeksi: kakku suli kirjaimellisesti lasten suuhun!  

Kakkupohjia minun oli leivottava kolme ja sen lisäksi vielä yksi kääretorttupohja. Niiden avulla sain kakkuun lopulta riittävästi korkeutta. Ostamani halkaisijaltaan säädettävä irtoreuna, ei toiminut kuten piti, sillä pellin ja irtoreunan väli vuoti jokaisella paistokerralla niin, että osa kakkutaikinasta valui hukkaan. En kyllä tällä kokemuksella voi suositella kenellekkään irtoreunaa, vaikkakin se toimikin myöhemmin erinomaisena apuna Stuartin päälaelle asettelemani sokerimassalevyn leikkaamisessa.

Kakun täyteeksi laitoin taasen kaupan vadelmahilloa ja sen oheen kerma-mascarponevaahtoa, jossa paksuntajana toimi Sallisen vaniljakreemijauhe.

Alla joukko kuvia kakun rakentamisesta niille, jotka suunnittelevat vastaavan tekemistä.

Tässä vaiheessa työtä vuorokausi vaihtui ja minun oli pakko painua pehkuihin. Aamulla kakun kokoajia olikin sitten niin monta, että loppujen vaiheiden kuvaaminen jäi ja kuvia tuli otettua vain lopputuloksesta. Ensi alkuun Stuart oli "suuton", sillä yritin myydä lapsille ajatusta vain viilletystä suusta. Huonosti myyty, yleisö vaati vahvemman suuilmeen ja hyvä niin. 

Jalkojen suhteen sovimme että Stuart pärjää ilman niitä. Jotenkin niiden asettelu sivuille ei sopinut kokonaisuuteen.

Sokerimassan alle laitoin jälleen Kinuskikissan ohjetta seuraten voikreemin, jonka valmistuksessa käytin Dan Sukkerin valmiiksi kaakaolla maustettua tomusokeria. Valmistin kreemiä tupla-annoksen, mutta normi 125g voita ja 4 dl tomusokeria olisivat riittäneet aivan hyvin. Yritin nimittäin pitää kreemikerroksen tällä kertaa mahdollisimman ohuena.

Gluteenittoman sokerikakun resepti sekä kerma-mascarponevaahdon resepti löytyvät edellisestä kakkujulkaisusta "Lilja-possulle Pipsa-possu syntymäpäiväkakku".