Juhannusunelma -yöpaita

Suoraan Mekkotehtaan Amalia - yöpaitamekon ohjetta ja kaavaa seuraillen syntyi tämä yökkäri kesäkuumia öitä varten. 

Meillä on kotona kesäisin hyvin kuuma ja nukkuminen vaatii sekä ohuet peitot että yöasut. Prinsessa-Liljalle syntyi tähän tarpeeseen ihanan kevyt 100% puuvillainen unelma. Tyttö tykkäsi taas ja minun sydämeni hypähtää aina yhden ylimääräisen kerran, kun näen miten onnellinen tyttö on tekeleistäni. Tällä on hyvä nukkua ja ehkä myös liljamaisesti viettää puoli päivää!

Kaava on Mekkotehdas kirjasta malli Amalia ja kangas Eurokankaan ohuinta alushamepuuvilla. Pitsit sekä kanttinauhan tilasin Karnaluksista Virosta. 

Juhannusviikon alkamisen kunniaksi nimesin yöpaidan Juhannusunelmaksi. 

Salsahame kolmella röyhelöllä

Jos tyttäreni on aina pitänyt mekoista ja hameista, niin nyt niille on tilausta enemmän kuin koskaan. 4,5 vuotias neiti ei halua pukeutua mihinkään muuhun. Housut ovat välttämätön pakko, jos ilman niitä ei tarkene ja sukkahousut hameen tai mekon kanssa toivotumpi vaihtoehto. 

Mahdollisia kesäisiä säitä etukäteen silmälläpitäen ostin viime syksyn Tampereen käsityömessuilta muutaman puuvillakankaan kaupasta, jonka nimi ei jäänyt mieleeni. Kankaat oli mitä todennäköisimmin tarkoitettu ensisijaisesti tilkkutöihin, sillä ne myytiin valmiiksi pieniin määrämittoihin leikattuina. Ihastuin myymälän muutamaan kuosiin sekä edullisin hintoihin ja ostin mm tämän 100% puvillaisen kukkakankaan kahtena 50 cm määrämittaan leikattuna palana. Näistä kahdesta palasta ompelin tänään aamupäivällä Liljan mittojen mukaisen salsahameen kolmella rimssulla ja pitsikoristeella. 

Mekko oli kuvattava heti, sillä hetki ompelun jälkeen lienee se ainut hetki, kun vaate on vielä puhdas. 10 min kuvaustuokion päättymisen jälkeen tyttö lähti se päällään ajamaan polkupyörällä ja rivakka lähtö hiekkapihalla johti kaatumiseen ja itkuun. Hameen kuntoa en ole tarkastanut, enkä tarkasta. Se on tehty käyttöön, ei mitään juhlia odottamaan ja ilmeisesti se säilyi ensimmäisessä rytäkässä ehjänä, kun surua rikkoutumisesta ei kantautunut korviini.

Kesän 2019 toinen indigo värjäys fruktoosikyypillä

Indigovärjäyksestä kesäkuun 2019 alussa Sirinä Designin kurssilla innostuneena ostin kurssin päättyessä Ritulta 10g indigoa ja pienen pussillisen sammutettua kalkkia. Ajatuksenani oli testata indigovärjäystä fruktoosikyypillä saman kesän aikana, ennen kuin kurssin opit olisivat haihtuneet mielestäni.

Lomani alettua heinäkuun puolivälissä toteutin suunnitelmani ja seuraamalla indigokurssin (linkki: Indigovärjäys fruktoosikyypillä) ohjeita onnistuin valmistamaan itselleni värjäysliemen. 

Indigokyypin aikaansaaminen vaati kurssia enemmän kärsivällisyyttä ja vei pitkälti toista tuntia, ennen kuin liemen pinnalla alkoi näkyä yhtään minkäänlaista hopeanhohtoista kimalletta. 

En toista kussin ohjeita tai värjäyksen vaiheita tässä blokikirjoituksessa, sillä minulla ei sinänsä ole itse värjäysprosessiin toisen kerran jälkeen mitään lisättävää. Linkki kirjoitukseen, missä kerron värjäyksestä tarkemmin ja viittaan muihin aihetta käsitteleviin sivustoihin on esitetty yllä.

Kaiken kaikkiaan kyypin valmistus ei tällä toisella kerralla onnistunut yhtä hyvin kuin ensimmäisellä. Mitään selvää syytä en siihen osannut, enkä osaa määritellä. Onnistuin värjäämään kyllä useamman 100 g merino-nylon fingering vahvuista villasekoitelankaa, mutta vain ensimmäiset 200 g sain tumman sinisiksi. Odotukseni 10 g:n värjäysmäärän suuruuteen perutui määrään, jonka olimme saaneet värjättyä alkukesän kurssilla. 

Kyyppini oli useaan otteeseen myös henkitoreissaan värjäyksen aikana, pH ei pysynyt riittävän emäksisenä ja jouduin herättelemään sitä moneen otteeseen ensimmäisenkin värjäyspäivän aikana. Kastoja tein vyyhteihini useita, mutta määriä en tullut laittaneeksi muistiin.

pH heittelyn ohella värjäykseni ongelmaksi muodostui padan pohjalta puuttuva ritilä. 20 L:n kattilani ei lopulta ollut riittävän syvä ja pohjalle valunut sammutettu kalkki sekä liukenemattomaan muotoon jäänyt indigo väriaine muodostivat sinne tahnan, jonka pH luonnollisesti oli aivan liian korkea villalangalle. Muutama vyyhti lepäsi tämän tahnan päällä liian kauan ja kaksi vyyhtiä värjäämiäni lankoja paloin paikoittain rikki. Tämä oli hyvä oppi käytännössä siitä, minkä tiesin jo teoriassa. Tulevaa kesää ja värjäyksiä ajatellen minun pitäisi löytää isompi kattila sekä sen pohjalle ritilä, joka erottaa emäksisen tahnan värjättävästä materiaalista. 

Sain indigokyypin heräteltyä henkiin ilman indigovärin lisäystä vielä seuraavana päivänä, mutta kilosta värjättyä lankaa nämä toisen päivän 300 g jäivät melko haileiksi väriltään. Niiden väri oli pikemminkin haalean vihertävän sininen (kuva ei aivan näytä totuutta) ja jätinkin ne lopulta vyyhdeille odottamaan kesää 2020 jatkovärjäyksineen.

Tämä viimeinen kuva ei niinkään sitten enää liity vain indigovärjäykseen, vaan kaikkiin niihin vyyhteihin ja väreihin, joita olin tullut värjänneeksi ennen indigoa. Sittemmin värjäilyni jatkui vielä hevonhierakalla. Kuva itsessään on vain niin mieltäpiristävä, että halusin liittää sen muistoksi tämän kirjoituksen loppuun. Tuolla otettujen kuvien arkistossa julkaisemattomana se ei juuri iloa tuo.

Nokkosen voimaa - kasvivärjäilyä kuivatuilla nokkosilla

Nokkonen, mitä siitä sanoisi? Viihtyy erinomaisesti paikoilla, jonne sitä ei toivo. Aurinkovärjäyskokeilussa toivoton, värjärin keittopadassa varsin toimiva, jos halajaa maanläheisiä vihreitä sävyjä. Sellaisesta esimerkki kuvan ensimmäisessä kerässä. 

Nokkonen on monipuolinen kasvi, jonka mahdollisuuksiin en ole tullut tutustuneeksi tarpeeksi. Esim. Sirinä Designin Ritun kerrontaa kuunneltuani siitä on hyvin moneksi ja se todella on tutustumisen arvoinen. Oma innostukseni nokkosta kohtaan värin tuottajana ei viime kesänä kuitenkaan syttynyt. Ehkä kaipasin kirkkaampia ja näyttävämpiä värejä ensimmäisiin kokeiluihini ja tulin käyttäneeksi nokkoskeittoni lähinnä omaan silmään epäonnistuneitten oranssien uudelleen värjäyskokeiluihin. Nuo kokeilut kyllä kannattivat, sillä yksi vyyhti ruman konjakkisenoranssia sai itselleen Nokkos-rautasulfaattikylvyssä ylleen kauniin oliivinvihreän sävyn. Toinen hieman enemmän punertavan ja silti oliivisen ja kolman "moniliemivyyhti" vihreän ja sittemmin vielä hevonhierakkakylvyssä oranssisemman sävyn.

Sanoisin siis että näiden vähäisten kokeiluiden myötä minulla ei ole nokkosesta vielä paljon kerrottavaa. Sen tiedän että kaunista luonnollista vihreää tarvitessani, nokkonen on yksi ja helposti pataan löydettävä vaihtoehto.

Vasemmalta: kolme ensimmäistä nokkosvärjäys ja
neljäs keltainen lupiinien vihreät osat.

Nokkosia padassa parin tunnin keittelyn jälkeen ja juuri ennen lankojen lisäystä.

Kaikki nokkosvärjäykset tein normaalia keittovärjäystä noudattaen. Langat olin myös esipurettanut ja lisäksi annostelin ennen lankojen lisäystä pataan 1%:n lankojen kuivapainosta FeSO4 jauhetta.

Värjättävinä lankoina käytin merino-nylon villa sekoitelankaa sekä alunperin luonnonvalkoista Nalle-lankaa.

Hevonhierakka - luovaa värjäilyä kuivatuilla siemenillä

Hevonhierakka: konjakkia, ruskeaa, punaruskeaa, mutaisenharmaata. Huomattavan erilaisia sävyjä hierakasta saa, riippuen kastokerrasta ja langan laadusta sekä tietysti puretteesta.

Minulla on värjäysteni tekoon yksi 20 L:n ja yksi 10L:n kattila käytössäni. Värjäyspaikkoja sen sijaan on kaksi: kotiympäristö ja mökkiympäristä. Tavallaan onni että näiden kahden etäisyys ei ole toisistaan kuin 40 min ajomatkan päässä, mutta siltikin se on kattiloiden kuljettelun ja hakemisen eteen tehtäväksi liian pitkä. Kattilat tuntuivat viime vuonna olevan jatkuvasti väärässä paikassa. Järviruokon röyhyjen kukinta-aikaan ne olivat mökillä ja muistaakseni ajelin juuri tuon kukinnan vuoksi niitä noutamaan. Sillä samaisella kaatosateisella reissulla ojanpientareilla kukkineet hevonhierakat kiinnittivät huomioini ja muistan etsineeni ojanpientareilta autolle pysähdyspaikkaa ainakin neljä kertaa mökkipihasta lähdettyäni. Yksi lapsista oli mukanani, kuin myös koira ja he saivat odottaa kun keräilin märkiä hevonhierakoita takakontiin Ikean sinisiin kasseihin. Osa tuolloin keräämistäni hierkoista oli vielä liian tuoreita ja ison osan jätin silloin myös poimimatta. Puukko olisi ollut tarpeen kasvia pomiessani ja riuhdoin niitä kaatosateessa kämmenet kipeinä. Tuoreeltaan niiden varsi oli huomattavan sitkeä. 

Koska minulla ei ollut aavistustakaan oliko kasvi käytettävissä jo vihreältään, vai pitäisikö minun odottaa sen tummumista eli ns. siementen kypsymistä luonnossa, jätin tuolloin sateessa keräämäni kasvit kuivumaan viherhuoneeseemme ja kuljetin ne myöhemmin taas mökille värjäyspataan laitettavaksi. Vihreiden oheen tulin keränneeksi vielä myöhemmin niitä "kypsiä" ruskeita.

En sittemmin erotellut vihreitä kasveja myöhemmin keräämistäni ruskeista ja väriliemeni oli kahden eri "kypsyysasteen" soppa kuivia hierakansiemeniä. En koskaan punninnut siemeniä ja niitä oli todella runsaasti. 10 L:n muoviämpärillinen tiiviisti pakattuna, näin minä määrää parhaiten voisin kuvata. Määrä oli suhteessa värjättävään materiaaliin moninkertainen, mutta koska hierakansiemenvärjäys oli kesän viimeiseni, minulla oli hienoista kyllästymistä touhuun ja halusin vain ns. eroon lopuista langoista ja kuivatusta materiaalista. Loma oli tuolloin lopuillaan ja se sai kärsimättömyyden nostamaan päätään.

Muistan laittaneeni siemenet ämpäriin ja kaataneeni päälle vesipadasta kuumaa vettä niin että siemenet peittyivät. Tämän tein vuorokausi ennen värjäyksen aloittamista. Kävin myös sekoittamassa siemenpuuroa tuon liotusvuorokauden aikana.

Seuraavana päivänä siemenistä oli irronnut alla esitetyn kuvan osoittama väriliemi.

pH jäi muistaakseni liemestä kokonaan mittaamatta. Ei siis tietoa mitä se oli. Muistaakseni laitoin liotusliemen joukkoon muutaman ruokalusikallisen soodaa. Se oli osoittautunut ranta-alpien kanssa hyväksi keinoksi irrottaa väriä ja mitään asioita kemian puolesta tutkimatta, noudatin samaa käytäntöä. Aika luovasti tuli siis edettyä. Ei mitään tarkkuutta eikä ns. ammatillista otetta, vain luova teen mitä sattuu meininki.

Minulla oli etukäteen alunalla aikaisemmin puretettua fingering vahvuista merino-nylon villasekoitelankaa jäljellä 400 g eli neljä vyyhtiä ja niistä kolme värjäsin peräjälkeen normaalilla keittovärjäysmenetelmällä.

Nämä kolme vyyhtiä näyttivät eilen kuvattuina tältä:

300 g:n jälkeen oli selvää että väri ei liemestäni loppuisi ihan heti, mutta lankani oli sitäkin enemmän vähissä. En halunnut viimeisesta vyyhdistäni enää konjankin väriä ja puolisoni pelasti minut ostamalla paksumpaa sukkavahvuista paksua Pirta lankaa 2*150g luonnonvalkoisena ja 2*150g vaalean harmaana. 

Värjärin pata jäi hetkeksi sivuun kun esipuretin nuo 4*150g lankaa alunalla ja viinikivellä. Niiden kuivumista en jaksanut odotella vaan nostin niistä kaksi peräjälkeen uudelleen lämmittämääni pataan ja lopputulos oli alla esitetty vasen puoli: ylin kerä vasemmalla harmaa lanka (aluna + viinikivi) ja alempi luonnonvalkoinen (aluna + viinikivi).

Näiden kastojen jälkeen padassa riitti edelleen väriä ja nyt todella kyllästyneenä konjakin eri vivahteisiin lisäsin pataan rautasulfaattijauhetta 1% jäljälle olevan langan määrästä. Tämän jälkeen tein kastot (15 min/ vyyhti) harmaalle, luonnonvalkoiselle Pirta -langalle sekä yhdelle jäljellä olevalle fingering vahvuiselle langalle. Tämä viimein fingering lanka tuotti sitten puolestaan ae. värin.

Väriä olisi riittänyt vaikka kuin pitkälle ja huomasin muistini pettäneen sen suhteen että olin jossain vaiheessa keitostani uittanut padassa myös yhtä aiemmin nokkosella värjäämäni vihreää lankaa. Tämä kerä tuli eilen kuvattua nokkosvärjäysten yhteydessä ja se näkyy nyt alla kuvassa vihreän punertavana ja neljäntenä oikealta. 

Suhteeni hierakan siemeniin jäi jotenkin tuskaiseksi. En tiedä mitä kasvilta värinä odotin. En oikein mitään. Halusin vain kokeilla ja siinä "pakko saada tämä tehtyä ennen loman loppua" tunnelmassa en oikein osannut arvostaa kauniita konjakkisia sävyjä. Nyt vuosi jälkeenpäin nuo ensimmäiset kolme konjakkikerää näyttävät silmääni todella kauniilta. Muihin en oikein vieläkään ole ihastunut ja niinpä ne eivät ole saaneet osakseen edes omaa vyötettä.

Toisaalta tämä oli värjäilynä hyvä oppi siitä, että lankalaatuja kannattaisi olla useita. Niiden avulla samasta väriliemestä saa ison kirjon ei sävyjä. Myös harmaan pohjalangan hyödyntäminen voisi olla uusi juttu tulevalle kesälle. Haaveenani on värjäillä sukkalankojen sijaan shaalilankoja varastoon.

Tarkkuuden suhteen voisin myös parantaa värjäyskokeilujani, mutta kun olen viralliselta ammatiltani kemisti, en millään jaksa olla taideprojekteissani kaikilta osin ammatilisen tarkka. Jos tavoitteena olisi tieteen tekeminen tällä saralla, niin toki silloin muuttaisin heti toimintaani. Viime kesänä se vain ei ollut tavoitteeni, vaan pikemminkin luonnon yllättävyydestä nauttiminen ja väriterapeuttinen toiminta. 

Ristiriitaisia tunteita herättävä lupiini

Komealupiini herättää ristiriitaisia tunteita niin luontoon levinneenä kasvina, kuin myös värjäystarkoituksessa. Sen kukinnoista parhaimmillaan saatava jäänsininen väri on mitä kaunein ja haurain, sillä onnistuneenkin värjäyksen jälkeen värin pysyvyys langassa sellaisenaan on arvoitus. Lupiinin kukilla värjätyn langan neulominen täytyykin tehdä myöhemmin niin että muistaa ottaa huomioon langan värimuutokset ja muuttuneen sävyn yhteensopivuuden mahdollisen kirjoneuleen muihin sävyihin.

Oma kokemukseni värin pysyvyydestä on eilen esiin kaivamieni lankojen myötä huono. Alunalla esipurettamani lanka oli kadottanut vuoden aikana itsestään sinisyyden ja jäljellä on kaunis, hieman jäisenä vielä hohkaava vaalean vihreä lanka.

Omat lupiinivärjäilyni eivät viime kesänä onnistuneet aivan ensi yrittämällä. Vaikka lupiinilla värjäyksestä löytyy lukuisia ohjeita googlaamalla, en kokeilunhalussani tullut lukeneeksi niitä ennen ns. epäonnistumista värjäysprosessissa. Kokemus epäonnistumisesta on vähän niin ja näin, sillä liian kuumassa keitellyt lupiininkukkaset antavat lankaan hennon kauniin vaaleanvihreän sävyn ja siten sellaista kaipaava ei toki ole värjäyksessään epäonnistunut.

Itse halajasin kuitenkin sitä upeaa jäänsinistä tahi vaaleaa turkoosia ja ensimmäinen keittelyni kiehuvassa vedessä johti aivan muuhun lopputulokseen. Tästä ylikeittelystä ja sen antamasta värisävystä en lopulta edes ottanut kuvaa, vaan jatkoin kukkien keräilyä toisen kerran, juuri ennen kukintojen loppumista ja sain kuin sainkin Anna-Karoliin Tetrin ohjetta seuraten tulokseksi 100g turkoosin vihreää lankaa.

En käy tässä nyt toistamaan Tetrin ohjetta, sillä se löytyy yllä esitetyn linkin takaa.

Yllä esitetty kuva ei aivan anna todellista kuvaa saavuttamastani sävystä, sillä noin tumma ei jäänsininen lopputulokseni ollut. Kaunis se oli ja katoavan hauras, kuten jo yllä totesin.

Viime kesän kokeiluista oppineena mietinkin tässä että vaivaudunko metsästämään tänä vuonna sitä upeaa sävyä. Äsken Nemon kanssa kävelyllä käytyäni huomasin lupiinin lehtien jo nostavan päätään ja mieli halajasi heti uusien kokeilujen pariin. Siispä saatan taipua tänäkin vuonna lupiininkukkien keräilyyn värin katoavaisuudesta huolimatta.

Kukinnoilla värjäyksen ohella tein yhden erän keittovärjäystä lupiinin vihreillä osilla. Kauniin vaalean keltainen lanka oli saaliini alunalla etukäteen puretetulla langalla. Alunapuretuksessa noudatan Riihivillan ohjetta, joka on myös helposti löydettävissä googlaamalla Riihivillan sivuilta. Vihreiden osien keitto tapahtui normaalia värjäysprosessia seuraten eli ensin muutaman tunnin kiehutus ja keittely vihreille osille, lämpötilan lasku max 80 C-asteeseen ja sen jälkeen noin tunnin värjäysprosessi siten, ettei lämpötila noussut yli 80 C-asteeseen. 

Vasemmanpuoleinen keltainen kerä siis vihreiden osien värjäystulemaa. Molemmat kerät värjättyä lankaa olen tilannut Silmu&Solmu verkkokaupasta ja ne ovat fingering vahvuista merino-nylon  villasekoitelankaa suhteessa 75/25. Käytin värjäyksissäni tietoisesti sukkavahvuista lankaa. On helpompi ajatella tekevänsä näistä pienistä värieristä sukkia kuin kirjoneuleita. Aika näyttää mitä niistä nyt sitten lopulta syntyi.

Aurinkovärjäystä ja keittovärjäystä raparperinjuurella touko-kesäkuussa 2019

Melkein tasan vuosi sitten aloitin luonnon värjärielämäni. Kuten jo joskus aiemmissa kirjoituksissa tuli todettua, olin suunnitellut värjäilyä Taito -käsityökoulun ensi kokemuksesta (syksy 2017) lähtien, saamatta haavetta kuitenkaan eteenpäin. Viime keväänä into oli pitkän kypsyttelyn jälkeen niin suuri, etten malttanut enää toukokuun enismmäisten päivien jälkeen odottaa minkään vihreän keräämistä, vaan kävin pihan ylisuuren raparperin kimppuun. 

Etupihallamme kasvaa jättisuuri raparperi, jonka satoa ei kukaan ehdi täysin hyödyntää. Sen koko ja juurakko on valtava ja siinä uskossa, ettei pienen osan juurakkoa ylöskaivaminen sitä tappaisi, otin toukokuun alussa lapion ja lohkaisin juurakosta palasia.

Minulla ei ollut mitään aikaisempaa kokemusta raparperin juurakosta ja tuoreen juurakon pihkamainen tuoksu yllätti ja huumasi. 

Pesin multaisen ja savisen juurakon palat niin hyvin kuin mahdollistaja viipaloin ne kuivumaan viherhuoneeseemme.

Juurakon paloja ei tarvinnut kuivailla päivisin tulikuumassa viherhuoneessamme montaa päivää ja työni eteni näiltä osin nopeasti.

Värjäykseen hyödynnettäviä lasipurkkeja olin yrittänyt etsiä ystävieni kautta ravintoloiden keittiöistä saakka, mutta lopulta toimivin paikka niiden löytämiseen oli Ikea. Kävin ostamassa muutaman korkean säilöntäpurkin sieltä ja aloitin värjäyskokeiluni ikivanhalla luonnonvalkoisella Nalle-langalla (noin 100g) ja Silmu&Solmu verkkokaupasta tilaamallani fingering merinonylon -villasekoitelankavyyhdillä (100g). 

Sijoitin molemmat vyyhdit omiin purkkeihinsa purettamattomina, sillä raparperin juuren oksaalihappo toimisi luonnon puretteena tässä värjäyskokeilussa.

Laskostin vyyhdit purkkeihin siten että lankaa ja kuivattuja raparperin juuren paloja oli lopulta purkissa kerroksittain ja tämän jälkeen kaadoin purkit täyteen lämmintä vettä. Yritin varmistaa myös veden poishaihtumattomuuden purkeista vahvistamalla kannen kumitiivistettä kelmulla ja kietomalla kelmun purkin korkin ympärille.

Raparperinjuurikokeilun ohella tein aurinkovärjäykseen purkillisen etukäteen alunapuretettua lankaa ja ladoin purkkiin kuivattuja nokkosen lehtiä. Tästä kokeilusta en kirjoittaisi yhtään sen enempää, ellen olisi hyödyntänyt kokeilun täysin epäonnistunutta ja kuvottavalta mädältä haisevaa lankavyyhtiäni monen tuuletuksen ja etikkauittelun jälkeen myöhemmässä raparperinjuuren keittovärjäyskokeilussa.

Huomio siis tätä lukevat: älkää ihmeessä tehkö nokkosen lehdillä aurinkovärjäyskokeiluja. Värin puolesta tulos oli hailakan vaalen keltainen ja onneton, mutta hajun suhteen niin mielipuolisen kamala, ettei kaksikerroksisen talon yläkerrassa voinut pitää parvekkeen ovea auki vyyhdin kuivuessa alaoven viereisessä nupissa ilman kuvotuksen tunnetta. 

Kahden viikon kuluttua kumosin raparperinjuuripurkit lasten vanhaan vannaan ja toki koin yllä mainitun hajupommiyllätyksen nokkosen suhteen. Nokkosihanuudesta en ottanut kuvaa.

Kuivattuina raparperinjuurivyyhdit näyttivät tältä:

Vasemman puoleisessa vyyhdissä osa langasta oli värjäytynyt ruskeaksi syystä, että kahden viikon aikana purkin kansi oli vuotanut ja minä en ollut hoksannut tarkistaa purkin vesitilannetta. Raparperinjuuren palat olivat levänneet kuivana langan päällä ja sen vuoksi osa vyyhdistä oli omaan silmääni ruman ruskeaa. Siirsin tämän vyyhdin myöhempiä värjäyskokeiluita odottamaan ja kauniimman oikeanpuoleisen kerin ja etiketöin. Kuvaus jäi sittemmin viime kesänä tekemättä ja hoidin sen loppuun tänään. Kauniin oranssina oli lanka kerällä edelleen.

Nokkoshaisulivyyhtiä yritin elvyttää hajun suhteen tuulettamalla sitä viikkoja ja ensi sijaisesti uittamalla sitä etikkaliemessä. Taisin pestä vyyhdin sukkahousujen sisässä pesukoneessakin villaohjelmalla, ennenkuin haju oli suurimmaksi osaksi haihtunut. Lanka oli alkanut purkissa käymään ja siitähän se tuoksu tuli.

Sittemmin tuo vyyhti päätyi loppujen raparperinjuurien kanssa keitettäväksi ja sai aikaan esikoiseni itkun. Keittopadasta (kiehuva liemi muutaman tunnin ajan ja sen jälkeen 80 C-asteinen keittely tunnin verran) nostatti asuntoomme niin messevän pihkaisen tuoksun että sisään astuessaan esikoiseni pillahti itkuun ja oli kuulemma kyvytön syömään illallistaan.

Täytyy myöntää että ei haju paras mahdollinen ollut ja lupasin olla keittelemättä toiste. Sittemmin kyllä petin lupauksen pojalleni ja sain lähes samanlaisen reaktion aikaan järviruokon röyhyjä keitellessäni.

Tätä on hyvä muistella nyt, näin vuosi jälkikäteen ja ennalta muistuttaa itseäni, että pitänee hankkia tuohon ulos terassille katoksen alle sähköliesi. Näin säästytään tämän kesän itkuilta hajujen suhteen.

Sittemmin nokkoshajupommi sai itselleen kauniin oranssin sävyn ja hajukin parani pihkaiseen päin.

Tänä keväänä olen jättänyt raparperin vielä rauhaan. En ole varma haluanko tuota oranssia sävyä lisää. Vaikkakin kun sitä nyt tänään on tullut katseltua ja kuvattua, niin mieleeni juolahti ajatus oranssin konjakkisesta shaalista. Aurinkovärjäysmenetelmällä shaalilankojen värjääminen on vähän turhan työlästä ts. ehkä hevonhierakan siemenet toimivat lähes samaa värisävyä tuottavina tehokkaampana värjäyskasvina suurille määrille. Toki juurakon keittovärjäyskin voisi olla vaihtoehto. Tätä on hyvä jäädä suunnittelemaan.

Kesän 2019 muistoja - järviruokon röyhyillä vihreää

Näin ennen uutta alkavaa värjärikesää on hyvä muistella viime kesän tekemisiä, joita en tullut kirjoittaneeksi muistiin. Värjäysinto oli kesällä muistiinpanojen tekemistä kiehtovampaa ja liemien keskellä usko siitä että tekemiset ovat muistettavissa myöhemmin on suuri. Jo pelkkä ammatillinen kokemukseni pitäisi ohjata toisenlaiseen toimintaan, mutta "maanisessa" vaiheessa pysähtyminen olisi ollut viime kesänä mahdotonta. Kuvat näytän kuitenkin napanneen ja hyvä niin.

Tässä kirjoituksessa kertaan järviruokon kukinnoilla eli röyhyillä tekemääni värjäyskokeilua. Värjäykseen käyttämieni röyhyjen määrää en punninnut. Tämä oli ihan tietoista, sillä en viitsinyt. Keräsin niitä juuri auenneina 20 L:n kattilallisen puolilleen ja siinä se. Kukinnon ympärillä olleet vihreät lehtiosat poistin kyllä parhaani mukaan.

Peitin röyhyt vedellä, niin että ne peittyivät kunnolla ja nostin veden lämpötilan kiehuvaksi. Keittelin röyhyjä tunnin verran ja tutkin irronnutta väriä valkoisella kertakäyttömuovilusikalla. Pettymyksekseni väri oli ruskean kellertävää ja odotukseni vihreästä väristä koki pettymyksen.

Onneksi olin jo aikaisemmin ymmärtänyt pHn merkittävän vaikutuksen värjäystulokseen. Keitoksen pH oli seitsemän ja muuttamalla sitä pienellä ripauksella soodaa emäksisempään suuntaan, pH8, sain liemen värin muuttumaan upean kirkkaan vihreäksi. 

Tämän jälkeen jäähdytin liemen lämpötilan 80 C-asteeseen ja laskin sinne 100g etukäteen alunapuretettua lankaa. Annoin lankojen olla yhden tunnin ajan 80-asteessa ja nostin vyyhdin pois, minkä jälkeen sijoitin toiseen kastoon jälleen 100g esipuretettua fingering merinoylonsekoitelankaa (75/25). 

Sekä ensimmäisen että toisen kaston väri oli upea kirkas vihreä.

Sitä en muista, minkä vuoksi en jatkanut kirkkaitten jälkivärien ottamista liemestä. Ehkä into kokeilla värin muuttumista rautavihtrillin eli rautasulfaattijauheen avulla kiehtoi niin paljon että lisäsin sitä neuvotun määrän 1% langan kuivapainosta keitokseen.

Tämän jälkeen laitoin jälleen alunalla esipuretetun 100g:n merinonylon lankavyyhdin liemeen ja pidin sitä väriliemessä 15 min. Samoin tein toiselle vastaavalle vyyhdille ja lopputuloksena minulla oli kaksi tummempaa ja väriltään maanläheisempää vihreää lankavyyhtiä.

Alla kuva viime kesäinen kuva märistä värjätyistä vyyhdeistä kastojärjestyksessään vasemmalta lukien: 

- 1. vyyhti, 1. kasto, alunapuretus

- 2. vyyhti, 2. kasto, alunapuretus

- 3. vyyhti, 1. kasto 1% FeSO4 lisäyksen jälkeen. Lanka, alunapuretus

- 4. vyyhti, 2. kasto 1% FeSO4 lisäyksen jälkeen. Lanka, alunapuretus

Kuvasin kaikki neljä kerittyä vyyhtiä vielä tänään ja kauniisti olivat värit säilyneet pimeässä säilytettynä. En ole vielä tarkastanut syksyllä viherhuoneeseemme laittamaani lankojen valonkestokokeilua tarkemmin. Pikaisella vilkaisulla röyhyvihreät näyttävät säilyneen sielläkin.