SIVUT

2/15/2017

Neliapila -mekko ystävänpäivän väreissä



Myöhässä tulevat otsikon ystävänpäivä -viittaukset tämän tekstin osalta. Tarkoitukseni oli julkaista teksti jo eilen, mutta koska juuri mikään ei mene lapsiperheessä suunnitellun aikataulun mukaisesti, piti tämänkin ajatelman yli nukkua yksi yö. Ystävänpäivä teema tulee jatkumaan meillä vielä viikonloppunakin (mikäli olemme terveinä), sillä ajatuksenani on leipoa vasta lauantaina ystävänpäiväkakku vieraillemme.

Kello ehti eilen vierähtää kaksi, ennen kuin sain kaikki kolme lastani puettua ja sysättyä takapihallemme leikkimään (tämän voi myös lukea riitelemään) auringon paisteeseen. Lilja on hyvinkin innostunut ulkoilija, toisin kuin pienempi iso veljensä, jonka kanssa piti käydä jokunen taistelu ennen ulos siirtymistä. Lapset löysivät mukavasti keskenään hetken yhteistä riideltävää pihamme viimeisistä lumirippeistä ja minä käytin saman ajan maanantaina ompelemani mekon kuvaamiseen. 

Mekko on ommeltu Neliapila -trikoosta, jonka löysin jälleen Majapuun "Loppuvia paloja" -kansiosta edulliseen hintaan. Mekon kaava on julkaistu Ottobre Design lehden nrossa 1/2015 nimellä Birdie Birdie, sillä erotuksella että lisäsin itse mekkoon suurehkot taskut. Yritin käyttää ostamani 60 cm pitkän kankaanpalan mahdollisimman tarkkaan ja kangasta riitti mukavasti 92 cm kokoiseen mekkoon taskuineen. Taskujen avulla sain mekkoon myös erilaista ilmettä, sillä aion ommella vast. peruskaavalla Liljalle useamman mekon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti