SIVUT

2/14/2017

Tänään 6-vuotias hurmurimme lahjapaidoissaan






Siinä hän on: hurmuri, jonka saimme lahjaksi ystävänpäivän iltana 6-vuotta sitten.

Henri tuli pyytäneeksi viikko sitten minulta (oletan että minua miellyttääkseen) syntymäpäivälahjaksi "sitä kitarapaitaa", viitaten tällä pyynnöllä kankaaseen jonka tilasin Majapuulta muutama kuukausi sitten. Olin jo ommellut ennen sähkökitarapaitaa yllä esitellyn pääkallopaidan ja ajatellut laittaa sen syntymäpäivälahjan oheen, mutta täyttääkseni pojan toiveen ompelin eilen valmiiksi myös sähkökitarapaidan. Tilasin molemmat kankaat Majapuun alennuslaarista ja onnekseni Henri kelpuutti molemmat kuosit itselleen mieluisina.

Molemmat paidat on jälleen ommeltu Suuri Käsityö 5-6/2015 ohjeella. Olen mieltynyt tähän ohjeeseen monesta syystä. Ensinnäkin kaava on minulla valmiiksi piirrettynä ja toisekseen puseron malli on melko slimmi ts. se sopii hyvin meidän lapsille. En myöskään ole nähnyt mitään syytä tehdä näitä peruspaitoja monella eri kaavalla niin kauan kun en halua niihin mitään sen erikoisempaa, kuten nappikujia kaula-aukkoon tms. 

Puserot ovat kokoa 128 cm ja kangasta niihin kului/ paita 70 cm hyvin väljällä kaava-asettelulla. Pienempikin määrä olisi siis riittänyt.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti